06.02.2012

Annamari Arrakoski-Engardt ja Hannu Syrjänen nimitetty John Nurmisen Säätiön hallitukseen

John Nurmisen Säätiön hallitukseen on säätiön hallituksen vuosikokouksessa 26.1.2012 nimitetty kaksi uutta jäsentä, Annamari Arrakoski-Engardt ja Hannu Syrjänen.

Annamari Arrakoski-Engardt (synt. 1969) on toiminut Akateemisen kirjakaupan johtajana vuodesta 2010. Tätä ennen hän toimi kustannusjohtajana kustannusosakeyhtiö Tammi Oy:ssä (2002–2009) sekä saksalaisissa mediakonserneissa (1998–2002).

Hannu Syrjänen (synt. 1951) oli Sanoma Oyj:n toimitusjohtaja vuosina 2001–2010 ja sitä ennen toimitusjohtajana ja muissa johtotehtävissä Rautakirja Oy:ssa vuosina 1989–2001. Hän on mm. Orion Oyj:n ja VR Yhtymä Oy:n hallituksen puheenjohtaja.

Hallituksen jäsenenä vuodesta 2004 ollut emerituskansleri Kari Raivio jäi pois säätiön hallituksesta joulukuussa 2011. Juha Nurminen kiittää Kari Raiviota hänen arvokkaasta ja aktiivisesta panoksestaan hallituksen työskentelyssä sekä hänen monipuolisesta asiantuntijuudestaan ja perspektiiveistään säätiön merikulttuurin ja meriympäristön toimintalinjojen kehittämiseksi.

Hallituksessa jatkavat nykyisinä jäseninä Sari Baldauf, Peter Fagernäs, Juhani Kaskeala, Jouko Lönnqvist (varapuheenjohtaja), Juha Nurminen (puheenjohtaja), Sirpa Ojala ja Veli Sundbäck.

Lue Kari Raivion läksiäisblogi:
Maailmanparannuksen mittakaavat (12.1.2012)
Vuonna 1992 perustettu John Nurmisen Säätiö vaalii suomalaisen merenkulun ja merihistorian kulttuuriperinnettä. Säätiöllä on kaksi toimintalinjaa: merihistoria ja meriympäristö. Säätiön kulttuuritoiminta on keskittynyt merenkulun, löytöretkeilyn ja kartografian historiaan. Toiminnan pohjana ovat säätiön meritaide-, meriantiikki- ja antiikkikarttakokoelmat. Säätiö kustantaa merihistoriallista tietokirjallisuutta järjestää näyttelyitä ja lainaa aineistoaan näyttelyihin. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeilla on kaksi toiminta-aluetta: Itämeren rehevöitymiseen liittyvät hankkeet ja Itämeren tankkeriturvallisuuteen liittyvä hanke. 

Aiheeseen liittyvää