18.12.2019

Havator yhteistyöhön John Nurmisen Säätiön kanssa

Osana Havatorin vastuullisuusohjelmaa yhtiö on aloittanut pitkäaikaisen yhteistyön Itämeren suojeluun keskittyvän John Nurmisen Säätiön kanssa. Säätiön työtä ohjaavat mitattavat tulokset ja vaikuttavuus.

Havator on vuonna 1956 perustettu nostopalveluita, erikoiskuljetuksia ja raskassiirtopalveluita tarjoava yritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Havator on alansa pohjoismainen markkinajohtaja ja haluaa näyttää esimerkkiä myös yhteiskuntavastuun alueella. Itämeri on oleellinen osa pohjoismaista kulttuuria ja siten tärkeä osa myös Havatorin liiketoimintaympäristöä. Vaikka Havatorin suorat ympäristövaikutukset Itämereen ovat rajatut, on Havatorin arvoketjussa toimijoita, jotka voivat merkittävällä tavalla vaikuttaa Itämeren kuntoon.

”Haluamme rakentaa palvelu- ja liiketoimintamalleja, joiden kautta voidaan ohjata varoja Itämeren hyväksi koko Havatorin arvoketjusta. Haluamme pohjoismaisena toimijana vaalia meille tärkeää Itämerta, ja mikä onkaan parempi tapa, kuin valjastaa koko sidosryhmäverkostomme toimimaan Itämeren hyväksi”, toteaa Christoffer Landtman, Havatorin toimitusjohtaja.

”John Nurmisen Säätiön kautta meille avautuu mahdollisuus ohjata varoja suoraan Itämeren suojelemiseen tavalla, joka ei olisi meille yksittäisenä yhtiönä mahdollista. Meillä on jo suunnitteilla ensimmäiset konkreettiset kokeilut sidosryhmäyhteistyöstä, ja toivomme, että voimme jakaa niistä uutisia heti ensi vuoden alussa”, jatkaa Landtman.

”Itämeren suojelun edistäminen on yrityksille ajankohtainen tapa toteuttaa ympäristötyötä ja yhteiskuntavastuuta. Olemme iloisia saadessamme Havatorin pohjoismaisen tason kumppaniksemme”, kommentoi varainhankintajohtaja Erkki Salo John Nurmisen Säätiöstä. ”Toteutamme tuloksellisia ja konkreettisia Itämeren suojelutoimia sekä varmistamme, että meren tarinat välittyvät eteenpäin jälkipolville. Tässä työssä yrityksiltä saamamme tuki on erittäin arvokasta”.

Lue lisää yhteistyöstä Havatorin Vastuullisuus-sivulla: havator.fi/vastuullisuus/#itameri

Havator on vuonna 1956 perustettu nostopalveluita, erikoiskuljetuksia ja raskassiirtopalveluita tarjoava yritys, joka toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Tavoitteemme on olla aina kehityksen kärjessä, viedä tapaa tehdä asioita eteenpäin turvallisuutta ja tehokkuutta kehittäen, toimialan perinteitä unohtamatta.

John Nurmisen Säätiö – Itämeren suojelua ja kulttuuritekoja

Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedon välittäjä ja merellisen sisällön tuottaja. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla, mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä vähentävillä toimilla. www.johnnurmisensaatio.fi

Aiheeseen liittyvää