18.11.2020

Itämeri – Ari Huuselan kotimeri

Pohjoismaiden ensimmäinen Imoca-kippari, suomalainen Ari Huusela, purjehtii parhaillaan Vendée Globe -kilpailussa maapallon ympäri. Ari haluaa olla mukana levittämässä tietoa meren haavoittuvaisesta kauneudesta sekä sen suojelukeinoista kansainväliselle yleisölle yhteistyössä John Nurmisen Säätiön kanssa. Julkaisemme Reija Selinin kirjoittamaa blogisarjaa Arin urakasta sekä meren eliöistä ja ekologiasta. Kursiivilla merkityt tekstit ja kuvat ovat John Nurmisen Säätiön 2019 julkaisemasta teoksesta ”Meren lumo – Elämää pinnan alla” (Juha Nurminen, Niko Kettunen).

Itämerta voi hyvin perustein kutsua Arin kotimereksi.

Itämerellä Ari on ottanut ensi kosketuksensa purjehdukseen, kerryttänyt kokemusta ja sieltä yksinpurjehtija Huusela lähti komeassa saattueessa ikimuistoisesti kohti Vendée Globe 2020 -kilpailua. Marraskuun 8. päivänä Arilla oli upea lähtö kisaan, jossa hän parhaillaan haastaa merta ja kilpakumppaneitaan.

Ilman Itämerta tätä kaikkea ei olisi.

Itämeren kasvattina Ari haluaa John Nurmisen Säätiön lailla toimia meremme parhaaksi. Hän toivoo, että vedenpinnan alla oleva säilyisi yhteisin ponnistuksin tuleville sukupolville.

Kotoisessa Itämeressämme ei ole koralliriuttoja, mutta kalliorantojen rakkolevämetsät ovat meremme keuhkot ja kalanpoikasten lastentarha. Itämeressä suolainen ja makea vesi sekoittuvat ja muodostavat ainutlaatuisen murtovesiekosysteemin, jollaista ei maailmassa ole toista. Mereksi Itämeri on suljettu, matala ja vähävetinen, ja siksi se on erityisen herkkä saasteille ja ravinteiden aiheuttamalle rehevöitymiselle… Ravinteet ruokkivat leviä, ja suuren levämäärän hajoaminen kuluttaa happea meren pohjasta. Itämerellä hapeton pohja-alue on nyt suurempi kuin koskaan aiemmin.

Piippolimakotilo (Lymnaea stagnalis), kuori 2,5–5,0 cm, Saaristomeri, 2011. Kuva: Jukka Nurminen
Ahven (Perca fluviatilis), 15–30 cm / 50–350 g, Saaristomeri, 2011. Kuva: Jukka Nurminen

Kun istut kesällä Itämeren rannalla laiturin nokassa ja huljutat jalkojasi sinilevässä, näet kahden maailman rajan. Näet kaksi valtamerta. Meidän ihmisten valtameri on maan päällä – se on typen ja hapen muodostama ohut kupu planeettamme ympärillä, ilmakehä.

Särmäneula (Syngnathus typhle), 15–25 cm, Saaristomeri, 2010. Kuva: Jukka Nurminen
Kampela (Platichthys flesus), maks. 60 cm, Saaristomeri, 2005. Kuva: Jukka Nurminen

Kun istut kesällä Itämeren rannalla laiturin nokassa ja huljutat jalkojasi sinilevässä, näet kaksi elämänmuotoa, joilla on aikanaan ollut valta tuhota maapallon elämä. Kumpi selviytyy?

Lisää aiheesta:

Arin ajatuksia Itämerestä voit kuunnella John Nurmisen Säätiön Minun Itämereni -podcastissa.

John Nurmisen Säätiö tarjoaa Arin faneille kaksi teosta alennettuun hintaan. Meren Lumo – Elämää pinnan alla kertoo elävästi sekä faktapitoisesti meren evoluutiosta ja yksittäisistä merenelävistä. Kirjaa koristaa upeat Juha Nurmisen ottamat vedenalaisvalokuvat. Suomalaiset sankaripurjehtijat keskittyy kilpapurjehdukseen – olympiapurjehdukseen sekä valtamerikilpailuihin. Teos valottaa lukijalle myös suomalaisen kilpapurjehdustoiminnan alkuaikoja ja historiaa jo 1800-luvun loppupuolelta alkaen. John Nurmisen Säätiö tarjoaa koodilla ARI20 -20 % alennuksen teosten hinnasta säätiön verkkokaupassa 16.2.2021 asti.

Ari Huusela Kuva: Jari Salo

Aiheeseen liittyvää