14.02.2014

John Nurmisen Säätiön hallitukseen nimitetty Eeva Ahdekivi, Per-Edvin Persson ja Pertti Torstila

John Nurmisen Säätiön hallitukseen on nimitetty kolme uutta jäsentä säätiön hallituksen vuosikokouksessa 10.2.2914. Uusina jäseninä aloittivat KTM Eeva Ahdekivi, professori Per-Edvin Persson ja valtiosihteeri Pertti Torstila.

Eeva Ahdekivi (s. 1966) on ollut Solidiumin sijoitusjohtaja vuodesta 2009. Ennen sitä hän oli johtava erityisasiantuntija Valtioneuvoston omistusohjausosastolla vuosina 2007–2009.

Professori Per-Edvin Persson (s. 1949) oli tiedekeskus Heurekan toiminnanjohtaja vuosina 1991 – 2013. Tätä ennen hän toimi Heurekan tieteellisenä johtajana vuosina 1987–1991.

Valtiosihteeri Pertti Torstila (s. 1946) on pitkän uran Suomen ulkoasiainministeriössä tehnyt virkamies ja diplomaatti. Hän on toiminut ulkoasiainministeriön valtiosihteerinä vuodesta 2006.

Säätiön asiamieheksi tammikuussa 2014 nimitetty vuodesta 2012 hallituksessa toiminut Annamari Arrakoski-Engardt jätti hallituspaikkansa tammikuussa 2014 asiamiehen roolin myötä. Lisäksi hallituksen jäsenistä Peter Fagernäs ja Sari Baldauf jättivät hallituspaikkansa joulukuussa 2013. Peter Fagernäs oli hallituksen jäsen vuodesta 2004 ja Sari Baldauf vuodesta 2009.

Hallituksen puheenjohtaja Juha Nurminen kiittää hallituksen jättäneitä jäseniä heidän erinomaisesta ja aktiivisesta panoksestaan säätiön hallitustyöskentelyssä ja sen toiminnan kehittämisessä.

Hallituksessa jatkavat nykyisinä jäseninä Juhani Kaskeala, Jouko Lönnqvist (varapuheenjohtaja), Juha Nurminen (puheenjohtaja), Veli Sundbäck ja Hannu Syrjänen.

John Nurmisen Säätiö on perustettu vuonna 1992 Juha Nurmisen aloitteesta vaalimaan suomalaisen merenkulun ja merikulttuurin perintöä. Säätiön tarkoitus on avata ja tehdä tutuksi Itämeren merkittävää kulttuuriperintöä paitsi asiantuntijoille myös suurelle yleisölle. Säätiö laajensi toimintaansa ympäristönsuojeluun vuonna 2004 Juha Nurmisen lahjoittaman alkupääoman turvin. Tällöin säätiö käynnisti toisena toimintalinjanaan Puhdas Itämeri -hankkeet. Hankkeiden tavoite on vähentää Itämeren rehevöitymistä sekä pienentää Suomenlahdella tapahtuvan öljyonnettomuuden riskiä.

Lisätietoja:
Tuula Putkinen
Viestintäpäällikkö
John Nurmisen Säätiö
p. 0400 907 809
etunimi.sukunimi@jnfoundation.fi

Aiheeseen liittyvää