21.09.2014

Kirsi Sormunen ja Itämeri

MinaJaItameri_Kirsi-Sormunen240x411pxItämerellä on tärkeä rooli Nokian kestävän kehityksen johtajan Kirsi Sormusen elämässä. Hän on asunut suurimman osan elämästään Espoossa meren läheisyydessä ja nauttii liikkumisesta meren äärellä monin tavoin. Kesäisin hän käy uimassa pääkaupunkiseudun hiekkarannoilla, keväisin ja syksyisin rantatiet puolestaan tarjoavat hyvät reitit pitkille kävely- ja pyöräilyretkille. Talvella Kirsistä parasta ovat upeat hiihtoretket meren jäällä. Ulkoilun lisäksi Kirsi on kotimaisen kalan ystävä. Hän on onnellinen, ettei kala ole ainakaan toistaiseksi loppumassa merestämme.

Kirsi uskoo monen yllättyvän siitä, että Itämeri on tällä hetkellä yksi maailman saastuneimmista meristä. Hänelle itselleen Itämeren nykyinen tila selvisi viimeistään neljän vuoden ulkomaankomennuksen jälkeen kesäkuussa 2003 perheen laivamatkalla Helsingistä Tallinnaan. Sen sijaan, että he olisivat aikaisempien merimatkojen tapaan saaneet nauttia upeista maisemista ja kirkkaista vesistä, kynti laiva lähes koko matkan paksussa leväpuurossa, jonka joukosta vettä ei erottanut lainkaan. Tämä kokemus herätti Kirsin miettimään, mitä hän itse voisi tehdä Itämeren suojelun eteen. Ponnisteluihin Itämeren pelastamiseksi lopulliselta ”kuolemalta” hän uskoo tarvittavan niin valtioita, yrityksiä, maanviljelijöitä, veneilijöitä kuin kansalaisiakin.

Nokia tuli Puhdas Itämeri -hankkeiden tukijaksi jo heti niiden alkuvaiheessa. Tämä tuntui muutenkin Itämerityöhön panostaneesta yrityksestä luontevalta kohteelta. Tukemissaan ympäristönsuojeluhankkeissa Nokia arvostaa konkreettisia tavoitteita ja pitkäaikaisia vaikutuksia, jotka molemmat toteutuvat John Nurmisen Säätiön työssä hyvin. Vastaavanlaisten ympäristönsuojeluprojektien tukeminen on osa Nokian yritysvastuutoimintaa kaikissa niissä maissa, joissa se toimii.

Aiheeseen liittyvää