07.06.2021

Kotimaan Energian ja John Nurmisen Säätiön palkitsevalla kumppanuudella kohti puhtaampaa Itämerta

”Yhteistyön myötä asiakkaamme voivat tehdä arkisella sähkösopimusvalinnallaan myös konkreettisen ympäristöteon. Vihreä valinta -lisäpalvelun avulla on helppoa osallistua Itämeren puolesta tehtävään työhön ja samalla saa itselleen myös hyvän mielen”. Näin kertoo Nina Kareinen-Kippo, Kotimaan Energia Oy:n Brändi- ja viestintäpäällikkö palkitsevasta yhteistyöstä John Nurmisen Säätiön kanssa. Kotimaan Energia on suomalainen energiayhtiö, joka on tehnyt jo yli neljä vuotta yhteistyötä säätiön kanssa. Tänä vuonna energiayhtiö tukee säätiön toimintaa yli 426 000 eurolla. Tämän vuoden Kotimaan Energian tuella John Nurmisen Säätiö voi poistaa yli 2 miljoonaa kiloa sinilevää Itämerestä.

Kotimaan Energia tukee John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeita 5 eurolla vuodessa jokaisen aktiivisen Vihreä valinta -palvelun osalta. Vihreä valinta saa voimansa vedestä*, tuulesta ja auringosta. Palvelun valitsemalla Kotimaan Energia ostaa asiakkaan sähkön kulutusta vastaavan määrän alkuperävarmennettua uusiutuvaa energiaa.

”Kiitos kuuluu asiakkaillemme. Olemme Kotimaan Energialla todella ylpeitä tästä yhteistyöstä ja viime vuodet ovat näyttäneet suunnan sille, että asiakkaamme ovat entistäkin kiinnostuneempia Itämeren hyvinvoinnista ja sen perinnöstä tuleville sukupolville. Hienoa, että saamme olla mukana näissä talkoissa. Tämä heijastuu myös koko henkilökuntaamme, jotka innoissaan odottavat uutisia säätiön tekemisistä”, kertoo Nina ja jatkaa: ”Kuluttajien kysyntä ympäristöystävällisille palveluille on edelleen kasvussa ja trendi on nouseva vuodesta toiseen. Kotimaan Energian Vihreä valinta -lisäpalvelu on sen asiakkaiden keskuudessa suositumpi kuin koskaan aikaisemmin. Saadun asiakaspalautteen perusteella Kotimaan Energian asiakkaat arvostavat etenkin sitä, että uusiutuvan energian lisäksi voi tehdä konkreettista hyvää myös Itämerelle.”

Kotimaan Energian ja John Nurmisen Säätiön yhteistyö alkoi vuonna 2017. Tänä vuonna tuen määrä on ennätyssuuri, yli 426 000 euroa. Summalla voidaan vähentää yli 2 miljoonaa kiloa sinilevää Itämerestä. Tuen lisäksi yhteistyö lisää kuluttajien tietoisuutta Itämerestä. Tänä vuonna tietoisuutta lisätään myös Itämeri-webinaarilla Vihreä valinta -asiakkaille.

Kotimaan Energian omalta Itämeri-aiheiselta kampanjasivulta voi lukea lisää yhteistyöstä John Nurmisen Säätiön kanssa. Itämerikumppani-sivustolla asiakkaat saavat muun muassa lisätietoa yhteistyöstä säätiön kanssa, voivat osallistua Itämeri-aiheisiin kilpailuihin sekä tutustua asiakkaiden Itämeri-aiheisiin kuviin.

 

Lisätietoja:

#itämerikumppani
Tutustu Itämerikumppani-sivustoon

Nina Kareinen-Kippo
Brändi- ja viestintäpäällikkö, Kotimaan Energia
nina.kareinen-kippo (at) kotimaanenergia.fi
puh. +358 40 743 6511

Annamari Arrakoski-Engardt, FT
Toimitusjohtaja, John Nurmisen Säätiö
annamari.arrakoski-engardt (at) jnfoundation.fi
puh. +358 400 477 878

Kotimaan Energia
Kotimaan Energialta saa palkitsevan sähködiilin kaikkialle Suomeen. Tuotevalikoimamme kattaa myös uusiutuvat, alkuperävarmennetut vaihtoehdot, joihin kuuluu vesi-, tuuli ja aurinkoenergia. Valitsemalla sähkösopimuksen uusiutuvalla energialla, asiakkaamme tekevät samalla ekoteon, sillä Kotimaan Energia ohjaa jokaisesta Vihreä valinta -palvelusta 5 euron tuen vuosittain John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeille.

Palkitsemme kumppanuudesta edullisilla sähködiileillä ja rahanarvoisilla eduilla. Meidän asiakkaanamme voit tienata tunnin ilmaista sähköenergiaa – joka päivä. Asiakkaitamme palvelee sähköasioissa yli 50 ystävällistä ja asiantuntevaa Kotimaan Energialaista. Tutustu Kotimaan Energian asiakasetuihin ja asiakkaidemme kokemuksiin täällä: www.kotimaanenergia.fi/kokemuksia

*Vihreä valinta -palvelun vesivoima ostetaan Norjan Glomma-joen varrella olevista vesivoimaloista.

Sarp ja Hafslundin vesivoimaloissa on kalaportaat, jotka mahdollistavat kalojen vaelluksen laitoksen ohi. Lisätietoa: Glomma-joen suistossa Glomma-joki jakautuu kolmeen yhdensuuntaiseen jokeen, jotka laskevat mereen kolmessa eri paikassa (Glomma-joki, Ågårdselva-joki ja Seutelva-joki). Alun perin Sarpsfossenissa (20,5 metrin pudotus) oli järjestely, joka mahdollisti sen vaelluskalojen (lohen) kulun Hafslundin ja Sarpin vesivoimalaitosten ohi. Tämän jälkeen kalojen kulkua Glomman yläjuoksulle on parannettu kalaportailla, jotka on rakennettu Sölvstufossin voimalaitokselle Ågårdselva-joessa. Joki on pidempi kuin Glomma ja Sölvstufoss on ainoa vesivoimala, joka kalojen tulee ohittaa, jotta ne pääsevät Glommaan Sarpsfossenin yläjuoksulle. Nousukorkeus kalaportaiden kohdalla on vain kolme metriä. Kun joessa on paljon vettä, se virtaa padon yli, ja kalat voivat uida suoraan jokiuomassa. Kun veden virtaus on alhainen, kalat uivat kalaportaissa, joiden on todettu toimivan hyvin.

Kykkelsrud Fossumfossin voimalaitos: kalojen kulku mahdollistetaan voimalaitoksen vierestä vapaana virtaavan jokiosuuden kautta.

Vamman jokivoimalaitoksen yhteydessä on alkuperäinen vanha jokiuoma (korkeus 30m), jota pitkin osa vedestä ohjataan virtaaman ylittäessä 1450 m3/s.

Kaikkien voimalaitosten vedenottoaukoissa on *verkot (*tiheys Norjan standardivaatimusten mukaan maks. 15 mm), jotka estävät kalojen uimisen voimalaitokseen. Jokivoimalaitoksissa (run-of-river) joen virtaamaa ei säädellä, ja kalat pääsevät ohittamaan voimalaitoksen joko alkuperäistä jokiuomaa tai kalaportaita myöten.

 

Aiheeseen liittyvää