22.12.2020

Marjukka Porvarin blogi: Joululahja Suomenlahdelle

Vahtikoirana oleminen ei ole mukavaa hommaa, mutta välillä muita vaihtoehtoja Itämeren auttamiseksi ei ole. Uskon, että kantelu yhdistettynä asian saamaan julkisuuteen Suomen ja Viron lehdistössä tuottivat vihdoin tuloksia, jotka parantavat Suomenlahden tilaa. Jatkossa Koillis-Viron teollisuuden öljy, liuottimet ja raskasmetallit eivät enää päädy Itämereen.

Vain muutamaa päivää ennen joulua sähköpostiini tipahti viesti, jota avatessa minulta pääsi spontaani etätöissä ahkeroivaa perhettä kummastuttanut riemunkiljunta. Koillis-Viron raskaan teollisuuden ympäristölupakäytäntöjä on päätetty muuttaa! Päätös tulee hyvin konkreettisesti vähentämään Suomenlahtea saastuttavien päästöjen määrää, mikä oli myös riemunkiljahdukseni syy.

Kun nykyään raskas teollisuus saa Virossa laskea jätevesiään kaupunkien puhdistamolle ilman minkäänlaisia ympäristöluvan asettamia raja-arvoja, tulevaisuudessa puhdistamoille tuleville jätevesille määritetään selkeät raja-arvot. Kollegamme Andra, joka johtaa Koillis-Viron teollisuusalueen keskellä sijaitsevaa Kohtla-Järven puhdistamoa kertoi myös, että puhdistamon johto pyydetään jatkossa mukaan prosessiin, kun alueen teollisuudelle myönnetään näitä upouusia, jätevesipäästöjen raja-arvoja sisältäviä ympäristölupia. Lisäksi Viron ympäristöministeriöön on palkattu asiantuntija, joka uudistaa palavan kiven teollisuuden ympäristövaatimukset ja ottaa Andran joukkoineen mukaan uudistustyöhön.

Joululahja Suomenlahdelle on vaatinut sisukasta ja peräänantamatonta, kerrassaan terrierimäistä työtä. Havahduimme Itä-Viron teollisuuspäästöjen karmivaan tilanteeseen kaksi vuotta sitten EU-hankkeessamme. BEST-hankkeen (Better Efficiency for Industrial Sewage Treatment) tavoitteena oli parantaa kunnallisille puhdistamoille päätyvien teollisten jätevesien käsittelyä. Säätiö käynnisti hankkeen turhautuneena siitä, että kunnallisten puhdistamoiden päästöjen leikkaamiseksi tehty kymmenen vuoden suururakkamme eri puolilla valuma-aluetta – muun muassa Venäjällä, Baltiassa ja Puolassa – tuntui menevän hukkaan, kun erilaiset teolliset päästöt ja luraukset sotkivat kaikkialla puhdistamoiden huippunsa viilattuja prosesseja. Asiaan oli puututtava, ja niin aloitimme tilanteen korjaamiseksi hankkeen Helsingin kaupungin ja lukuisien muiden organisaatioiden kanssa.

Marraskuussa 2018 pidimme BEST-hankkeen kokousta Koillis-Viron Toilassa. Toila sijaitsee idyllisessä paikassa Itämeren rannikolla, mutta sisämaahan mentäessä idylli muuttuu nopeasti varsin toisen näköiseksi. Koillis-Viroon on jo neuvostoajoista lähtien sijoittunut raskasta ja saastuttavaa teollisuutta johtuen muun muassa alueelta löytyvästä palavasta kivestä eli öljyliuskeesta, joka on kiveen sitoutunutta öljyä. Kiven poltossa syntyy valtava määrä tuhkaa, ja Koillis-Viron maisemalle ovatkin tyypillisiä valtaisat mustat tuhkavuoret. Hankekokoukseen kuuluvalla kiertokäynnillä tutustuimme paitsi tuhkavuoriin, myös lukuisiin raskaan ja kemian teollisuuden tehtaisiin – ja siihen päätepisteeseen, johon ne valuttavat jätevetensä eli Kohtla-Järven kunnalliseen puhdistamoon.

Puhdistamolla haisi öljyltä ja liuottimilta. Molemmat ovat hajuja, jotka eivät millään muotoa kuulu kunnalliselle puhdistamolle, koska sen prosessit eivät pysty puhdistamaan näin haitallisia aineita. Paitsi, että nämä teollisuuden haitta-aineet päätyvät puhdistamoiden kautta vesistöihin ja Itämereen, ne haittaavat myös normaalien kunnallisten jätevesien puhdistamista. Puhdistamon ainoaksi rooliksi tällaisessa järjestelyssä jää teollisuuden haitta-aineiden päästöjen laimentaminen kaupungin jätevesillä.

Kun kysyimme asiasta puhdistamon johtajalta Andralta paljastui, että teollisuudelle ei EU:n edellyttämissä ympäristöluvissa aseteta Koillis-Virossa lainkaan raja-arvoja silloin, kun jätevedet johdetaan kunnallisille puhdistamoille. Käytäntö on sekä EU:n teollisuuspäästödirektiivin että jätevesidirektiivin vastainen, mutta koska Koillis-Viro kuuluu Viron sosiaalisesti heikko-osaisimpiin alueisiin, oli siellä päätetty pitää teollisuus elinvoimaisena hinnalla millä hyvänsä. Tässä tapauksessa aluepolitiikkaa siis toteutettiin Itämeren pilaantumisen kustannuksella.

Löydöstämme järkyttyneenä yritimme nostaa päästöasiaa esille useita eri reittejä asianosaisten kanssa, mutta tuloksetta. Vietimme muutamankin unettoman yön pohtien Kohtla-Järven tilannetta, kunnes lopulta viisas työkaverini Anna, jolla on aiempaa työkokemusta EU:sta, keksi keinon: voisimme tehdä kantelun EU-komissiolle siitä, että Viron raskaan teollisuuden ympäristölupakäytäntö on EU-direktiivien vastainen. Yhdessä avuliaan pro bono -juristimme Tuomaksen kanssa laadimme kantelukirjelmän EU-komissiolle keväällä 2019.

EU-komissio palasi kanteluun vuoden päästä keväällä 2020 ja pyysi konkreettista todistusaineistoa asiasta. Tässä yhteydessä Annamme ryhtyi salapoliisiksi ja kaivoi Viron ympäristöluparekisteristä 23 teollisuuden ympäristölupaa, joissa 16 tapauksessa päästöt johdettiin kunnalliselle puhdistamolle. Yhdessäkään niistä ei ollut asetettu päästöille raja-arvoja, ja asia tuli siten kiistattomasti todistetuksi.

Vahtikoirana oleminen ei ole mukavaa hommaa, mutta välillä muita vaihtoehtoja Itämeren auttamiseksi ei ole. Uskon, että kantelu yhdistettynä asian saamaan julkisuuteen Suomen ja Viron lehdistössä tuottivat vihdoin tuloksia, jotka parantavat Suomenlahden tilaa. Jatkossa Koillis-Viron teollisuuden öljy, liuottimet ja raskasmetallit eivät enää päädy Itämereen.

Työmme jatkuu EU-tasolla, koska samanlainen ympäristölupakäytäntö näyttää olevan valitettavasti käytössä kaikissa Baltian maissa. Odotamme jännityksellä komission päätöstä Itämerelle keskeisessä kanteluasiassa. Lisäksi olemme pyytäneet, että epäkohta huomioitaisiin ensi vuonna tapahtuvassa EU:n teollisuuspäästö- ja jätevesidirektiivien päivityksessä. Onneksi jo useat suomalaiset europarlamentaarikot ovat luvanneet meille apuaan asiassa – kiitos siitä!

Itämeren suojelu on toisinaan todellista väsytystaistelua, kun luovitaan direktiivien, kansallisten lakien, viranomaistoiminnan ja salamyhkäisten päästöjen hetteikössä. Asiat voivat raporteissa ja virallisissa papereissa näyttää hyvältä, mutta olla todellisuudessa täysin retuperällä. Rakenteellisiin ongelmiin porautuvat EU-hankkeet, jotka välillä tuntuvat olevan kaukana käytännön suojelutyöstä, voivat toisinaan kantaa mukanaan kultajyvää, kun piiloon jääneisiin epäkohtiin kohdistuu parrasvalo. Silloin syntyy mahdollisuus muuttaa puheet teoiksi. Parhaassa tapauksessa terrierin sitkeys palkitaan konkreettisella joululahjalla, kuten nyt Koillis-Virossa.

Marjukka Porvari
Puhdas Itämeri -hankkeiden johtaja
John Nurmisen Säätiö

Marjukka Porvari johtaa säätiön Puhdas Itämeri -hankkeita.

Marjukka tuli säätiöön vuonna 2005, jolloin säätiö lähti toteuttamaan ensimmäistä Itämeri-hankettaan, Pietarin jätevesien tehostettua puhdistusta.

Toiminnan laajentuessa venäjää sujuvasti puhuva Marjukka on reissannut ympäri Itämeren valuma-aluetta jahtaamassa kustannustehokkaita hankekohteita. Itämeri-hankkeita on sittemmin toteutettu säätiöllä jo 30 ja Itämeri-työn tekijöiden joukko on kasvanut yhdestä Marjukasta seitsemän hengen tiimiin.

Virkavuosiltaan säätiön pitkäaikaisin työtekijä tituleeraa itseään säätiön veteraaniksi. Marjukka heittäytyy ja hurmioituu ja tekee työtään tinkimättömästi yhtä aikaa maailmanparantajan ja terrierin otteella. Säätiön epävirallinen motto ”Mikään ei ole mahdotonta” on syntynyt tosielämän tilanteista, monimutkaisten ja vaikeiden projektien mahdolliseksi tekemisestä ja onnistumisesta.

Vapaa-aikanaan Marjukka hakeutuu avarille paikoille meren rannoille ja tunturiin, joissa hän haluaa aina tilaisuuden tullen yöpyä ulkosalla, vain teltan katto tähtitaivaan ja unen välissä.

Itämeri
Kuva: Lasse Hendricks.

Aiheeseen liittyvää