19.09.2016

Mertensuojelun maailmanmestarit

Kuva: Marjukka Porvari ja konferenssin nuorimmat osallistujat Carter ja Olivia Ries, jotka perustivat ympäristöliike One More Generationin jo seitsemän vuotta sitten, yhdeksän ja seitsemän vuoden ikäisinä.

Täytyy myöntää: Itämeren suojelun veteraani on edelleen hieman liikuttuneessa tilassa. Osallistuin kutsuvieraana Yhdysvaltojen johdon 15.-16.9.2016 järjestämään Our Ocean -konferenssiin, ainoana tilaisuudessa puheenvuoron pitäneenä Itämeren alueen edustajana. Maailman mahtavimman valtion johdon henkilökohtainen ja intohimoinen sitoutuminen mertensuojeluun, asian omaksi agendakseen ottaneen valtiosihteeri John Kerryn lisäksi myös presidentti Obaman suulla, nosti kyyneleet silmiini.

Kuten suuri osa tukijoistamme, John Kerry on innokas purjehtija. Kun isä istutti pienen pojan purjeveneen ruoriin, hänelle syttyi loppuelämän rakkaus seikkailuun ja kuohuvaan, alati muuttuvaan valtamereen. Suhteemme mereen ja tarpeemme suojella sitä, hän muistutti, on kuitenkin paljon enemmän kuin halua suojella jotain kaunista, ihailemaamme: se on ihmiskunnalle eksistentiaalinen suhde, osa meidän perimäämme, olemmehan aikojen alussa merestä tulleita. Myös Havaijilla syntynyt presidentti Obama jakoi omia poika-ajan kokemuksiaan lapsuudestaan suuren valtameren keskellä ja kertoi, että juuri ympäristönsuojelu oli yksi tärkeimmistä syistä, miksi hän aikanaan hakeutui presidentin virkaan.

Aitiopaikaltani Bahamasaarten ja Australian ministereiden välistä seurasin Yhdysvaltojen johtajien puheita haltioituneena. Että noinkin voi poliittinen johtaja puhua ympäristönsuojelusta, ei loputtomista strategioista, suunnitelmista tai projekteista vaan siitä, kuinka meri on tälle ihmiskunnalle, tälle planeetalle elinehto, oleellinen osa kulttuuriamme ja ihmisyyttämme!

Ja pelkkiä juhlapuheita ne eivät olleet: konferenssissa presidentti Obama ilmoitti perustavansa Havaijille maailman suurimman mertensuojelualueen, mikä yhdessä Yhdysvaltojen aiemmin suojelemien merialueiden kanssa nostaa maan suojelualan yli neljään miljoonaan neliökilometriin.  Iso-Britannian ulkoministeri Alan Duncan joutui myöntämään, että jenkit voittivat Obaman ilmoituksen myötä kilpailun suurimmasta mertensuojelualueiden yhteismäärästä, koska Britannian hallituksen ilmoitus suojella ”vain 4 miljoonaa neliökilometriä merta” siirtomaasaariensa yhteydessä jäi nyt kakkossijalle. Mitä ihanaa ja hyödyllistä suurten valtioiden nokittelua, ajattelin. Myös monet muut valtiot ilmoittivat merkittävien uusien mertensuojelualueiden perustamisesta ja konferenssin aikana tehtiin lisäksi yli viiden miljardin dollarin edestä rahallisia sitoumuksia merten suojelemiseksi.

Yli vuosikymmenen Itämerityötä tehneelle oli hyvin inspiroivaa ja opettavaista suhteuttaa tekemisensä suureen globaaliin kuvaan – Itämerta kun on tullut suojeltua nämä vuodet tiiviisti pelkästään oman alueen ympyröissä ja ajatusmalleissa. Oli myös hienoa tuntea, miten samalla tavalla ihmiset koko planeetalla, olipa kyse sitten pohjoisista kylmistä meristä tai Karibian eksoottisista saarivaltioista, kokevat meren olevan osa kulttuuriaan ja itseään ja tuntevat suurta halua sen pelastamiseen. Kuten Polynesian Voyaging Societya edustanut, perinteisellä kaislaveneellä ympäri maailmaa purjehtiva Nainoa Thompson sanoi, merten pelastamisen suuri aalto on nyt lähtenyt liikkeelle ja meidän pitää ratsastaa sen mukana.

Mertensuojelun polttavia globaaleja ongelmia ovat saastumisen lisäksi ylikalastus, monimuotoisuuden väheneminen sekä ilmastonmuutoksen aiheuttama lämpötilan nousu, joka johtaa muun muassa koralliriuttojen tuhoutumiseen ja arktisen jään sulamiseen. Merten roskaantumiskysymyksessä muualla maailmassa ollaan vielä kaukana pohjoismaisesta mallista, jossa jätehuolto on hyvin organisoitu ja kierrätykseen on riittävät taloudelliset kannustimet. Siksi maailman valtamerissä arvioidaan nykytahdilla olevan vuonna 2050 enemmän muoviroskaa kuin kaloja!

Myöskään laiton kalastus ei Itämeren alueella muodosta samanlaista ongelmaa kuin kehitysmaissa, joissa salakalastukseen kytkeytyy brutaaleja lieveilmiöitä kuten aseiden välitystä ja ihmiskauppaa. Salakalastus lohkaisee suuren osan köyhien maiden bruttokansantuotteesta ja uhkaa useita kalakantoja ja lajeja. Tilaisuudessa julkistettiin satelliittipohjainen kalastuksen seuranta- ja tietojärjestelmä Safe Ocean Network, jonka monet maat aikovat ottaa käyttöön.

Ja entäs sitten tapaus Itämeri ja minun oma esitykseni? Kun jetlagissa ja usean vähäunisen yön jälkeen nousin excellencien ja ministereiden seuraan lavalle, ramppikuumettani lievensi merkittävästi ajatus, joka oli vain vahvistunut kahden konferenssipäivän aikana: missään päin planeettaa ei voida kertoa näin suuresta onnistumisesta merialueen saastumisen vähentämisessä. Suomenlahden ihme, jonka olemme aikaansaaneet – nykytiedon valossa jopa 85 % vähenemä leville käyttökelpoisessa fosforikuormassa vain 10 vuodessa – on jotain globaalisti uniikkia. Se, miten pienen kansakunnan media, tutkijat, yksityinen sektori ja julkishallinto ovat tässä yhdessä ajaneet samaa päämäärää, on myös kertomisen arvoista. Sitä tarinaa kyllä kelpaa kertoa presidenttien, kuninkaallisten ja Hollywood-tähtien seurassa. Me suomalaiset olemme kuulkaa mertensuojelun maailmanmestareita!

Suomenlahden tarina myös kiinnostaa ja inspiroi ihmisiä valtavasti, kuten menestystarinat yleensäkin: moni tarttui esityksen jälkeen käteeni ja tuli onnittelemaan ja kysymään lisää. Haluaisinkin tässä lopuksi antaa ilmaisen vinkin kaikille niille, jotka miettivät Suomi-kuvan kirkastamista erilaisissa imago-, brändi- ja ”Suomi nousuun” -työryhmissä: kertokaa Suomenlahden tarina! Olipa kerran Itämeren rehevöitynein merialue, mutta me kansakuntana päätimme toimia ja vakuutimme naapurinkin asiasta. Loppu onkin sitten historiaa, ja kirkastuneita vesiä.

Marjukka Porvari osallistui Our Ocean -konferenssin paneelikeskustelussa ”Stemming the Tide of Ocean Pollution” perjantaina 16.9. Tutustu konferenssiin: http://ourocean2016.org/

Aiheeseen liittyvää