14.06.2013

Mitä tapahtui Laukaanjoella?

Kirjoittaja on ympäristöministeri ja vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö. Kuva: STT-Lehtikuva/valtioneuvoston kanslia
Kirjoittaja on ympäristöministeri ja vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö. Kuva: STT-Lehtikuva/valtioneuvoston kanslia

Toisinaan politiikan jännitysnäytelmät sopivat elokuvan käsikirjoitukseksi. Tällainen tapahtumaketju alkoi kun Venäjän Laukaanjoen lannoitetehtaan mittavat fosforipäästöt tulivat julki.

Suomen aloitteena Itämeren suojelukomissio käynnisti tutkimuksen, jossa Suomen ympäristökeskuksen tutkijat selvittivät tarkemmin ravinnekuormituksen lähteitä Venäjällä. Oli ilmennyt epäilyjä erityisesti Laukaanjoen suurista päästöistä.

Tammikuussa 2012 Helsingin Sanomat julkaisi uudet tutkimustulokset näyttävästi ja paljasti lähteeksi Eurochemin Fosforitin lannoitetehtaan. Tutkija Seppo Knuuttila kuvaili päästöjä hyvin suureksi.

MINISTERINÄ OLIN valinnan edessä. Osa virkamiehistä suositteli varovaisuutta. Venäjän kanssa asioita on totuttu hoitamaan kulisseissa. Ajat ovat muuttuneet. Nykyaikana pitää puhua ongelmista avoimesti. Toisaalta venäläisiä ja yhtiötä ei voi ajaa liian ahtaaseen nurkkaan. Jos syyllistää neuvottelukumppania, ei saa ratkaisua ongelmaan – mutta jos ei tuo asian ratkaisemisen merkitystä esille, ei saa painoarvoa sen hoitamiselle.
Kutsuin keskeiset suomalaiset toimijat ympäristöministeriöön heti samalla viikolla. Työnjako oli selvä.
Vauhditin suojelukomission seuraavina askeleina lisätiedon keräämistä vuodon tarkasta kohteesta, minkä jälkeen se on tukittava. Kirjeessä Venäjän luonnonvaraministeriöön tarjosimme yhteistyötä.

Halusimme kuitenkin edetä suoraan yhtiön kanssa heti. Oli vahva epäilys tehdasalueen kipsivuoresta päästöjen lähteenä. John Nurmisen säätiö otti merkittävän roolin siinä, että se tarjosi omaa osaamistaan Eurochemille päästöjen tukkimiseksi.

SEURAAVA DRAAMAN vaihe osui huhtikuulle, kun jatkonäytteiden otto oli käynnissä. Venäjän turvallisuuspalvelu oli pidättänyt Seppo Knuuttilan. Venäläisten mukaan hän oli poikennut sovitulta reitiltä näytteenotossa tiukasti valvotulla alueella. Seuraavat päivät olivat jännitteisiä.

Osa viranomaishallinnosta pelkäsi venäläisten reaktioita. Tunnen Knuuttilan vuosien ajalta ja luotin häneen. Oma näkemykseni oli, että Suomen valtio puolustaa aina työtehtäviään hoitavia virkamiehiä. Korkeimmalla virkamiestasolla lähestyimme venäläisiä. Vältimme asian politisointia, mikä mahdollisti venäläisille asian hoitamisen kuntoon.

Knuuttila saatiin Suomeen, vaikka materiaalia takavarikoitiinkin. Kuulustelujen ja pidätyksen luonteen perusteella ei ollut sattumaa, että juuri tammikuisen paljastuksen lähteenä ollut Knuuttila tuli pidätetyksi.
Näytteidenoton paine, viranomaisten yhteistyö ja kulisseissa jatkuneet säätiön neuvottelut yhtiön kanssa johtivat ratkaisuun. Vaikka yhtiö kielsi julkisuudessa päästöt, alkoi se nopeasti hoitaa asiaa kuntoon. Kesäkuun alussa säätiö ja Eurochem saattoivat julkaista tiedot siitä, että päästölähde oli tukittu. Ministerinä annoin säätiölle kaiken tukeni ja tapaamisemme olivat lähes viikoittaisia.

ILMAN SEPPO KNUUTTILAN ja muiden tutkijoiden peräänantamatonta työtä ei päästö olisi tullut esille. Ilman John Nurmisen säätiötä ja suoraa yhteyttä yhtiöön olisi ratkaisun saaminen kestänyt vuosia. Ilman julkista painetta ei yhtiöllä olisi ollut halukkuutta ratkaista asiaa.

Itämeren suojelun kannalta tulokset olivat huikean hyviä. Fosforikuormitus väheni 1 700 tonnilla vuosittain. Suomenlahden viime vuosina kohentunut tila saa tästä merkittävästi lisäapua. Työtä jatketaan. Puolan kanssa ratkomme pienempiä potentiaalisia kuormituslähteitä.

Ympäristöministerinä olen ylpeä siitä, että saan johtaa tällaista tiimiä Itämeren suojelemiseksi. Kesällä saaristossa tietää tekevänsä työtä, jolla on merkitys.

Kirjoitus on julkaistu kolumnina Turun Sanomissa 14.6.2013

Aiheeseen liittyvää