Vaikka John Nurmisen Säätiön pääkallopaikka sijaitsee nykyään betoniviidakossa vähemmän merellisessä Helsingin Pasilassa, on synnyinkotimme Raumalla Selkämeren aalloissa. Siellä Nurmisen suku aloitti laivanvarustajauransa 1800-luvulla, suurten purjelaivojen aikakaudella.
Selkämeri on siksi lähellä säätiön sydäntä, ja sen vuoksi olemme Pasilan konttorilta käsin huolestuneena seuranneet kotimeremme tilan kehitystä.
Rehevöitymisen kannalta haitallisimman, liukoisen fosforin pitoisuudet ovat Selkämerellä nousseet koko 2010-luvun ja lähes kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa, mikä lisää muun muassa leväkukintoja.
Aiemmin rehevöitymistä pidettiin ennen kaikkea Suomenlahden ja Saaristomeren ongelmana, mutta nyt se on siirtymässä myös pohjoisemmille merialueille.
Kun aloitimme merensuojelun 2005, Suomenlahti oli merialueemme saastunein osa. Lääkkeet sen tilan parantamiseen löytyivät idästä, Luoteis-Venäjän kaupunkien puhdistamoilta ja huikeita fosforimääriä vuotaneesta Laukaanjoen lannoitetehtaasta.
Ahkeroimme näillä Venäjän takapihoilla merensuojelutyömme ensimmäiset kymmenen vuotta. Suomenlahden kuormitusta saatiin sinä aikana leikattua peräti 75 prosenttia, mikä kirkasti silmin nähden Suomenlahden vesiä.
Kun idän takapihojen luutiminen tuhansine ravinnetonneineen oli hoidettu, luudanheiluttajan oli aika siirtyä kotimaahan etsimään lääkkeitä kotimaisiin päästöihin. Siinä yhteydessä tutustuimme myös säätiömme kotimeren, Selkämeren ongelmiin.
Selkämeren, kuten muidenkin Suomen merialueiden suurin haaste on maatalouden hajakuormitus. Kymmenien vuosien yrityksistä huolimatta rehevöitymistä ruokkivan fosforin hajakuormitus ei ole vähentynyt yhdelläkään Suomen merialueella, ja Selkämerellä tilanne on päinvastoin huonontunut.
Saaristomeren huono tila saa paljon julkisuutta, mutta samaan aikaan huolestuttavat signaalit pohjoisesta tuntuvat kaikuvan kuuroille korville.
Syyt Selkämeren pahenevaan jamaan ovat samat kuin Saaristomerelläkin: peltojen korkeasta ravinnetasosta johtuvat suuret ravinnevalumat, joita ylläpitää eläintuotannon keskittyminen alueelle. Etenkin lantafosforia syntyy Selkämeren valuma-alueella enemmän kuin alueen pelloilla voidaan kestävästi käyttää.
Fosfori on siitä hankala aine, että sen ylijäämä kertyy maaperään ja valuu sieltä vuosikymmeniä. Satakunnassa peltojen fosforipitoisuudet ovat Suomen korkeimpien joukossa.
Tilanteeseen turhautuneina käynnistimme keväällä 2020 Satakunnassa lantakierrätyshankkeen, ajatuksena löytää käytännön ratkaisuja lantafosforin kertymiseen.
Siinä kirkastui nopeasti, miksi lähes kymmenen vuoden ravinnekierrätyspöhinästä huolimatta lantaravinteet eivät kierrä edelleenkään: kuljetuksesta ja prosessoinnista johtuen Huittisista lähimmille ravinnealijäämäisille pelloille siirrettynä yhden lantafosforikilon hinnaksi tuli 29 euroa. Maatalouskaupan hyllyssä mineraalifosfori maksaa noin euron kilolta.
Suomessa viljelyn kannattavuus ei todellakaan ole sitä luokkaa, että tuottaja voisi maksaa tuotantopanoksesta 29 kertaa enemmän vain koska se on hyvä juttu. On selvää, että ongelma ei ratkea koko Suomen tasolla ilman yhteiskunnan tukea ja ohjauskeinoja.
Kotimeren pelastamiseen meillä, Selkämeren kasvateilla, on seuraava resepti: ensin kaikille soveltuville Selkämeren valuma-alueen pelloille on saatava kipsikäsittely, jolla voidaan välittömästi leikata peltojen fosforivalumaa 50 prosenttia.
Samaan aikaan on käynnistettävä toimet lantafosforin ylijäämän purkamiseksi. Vaikka jälkimmäisen vaikutukset näkyvät vasta vuosien tai vuosikymmenien päästä, on toimeen tartuttava heti, jos haluamme lapsiemme jonain päivänä näkevän puhtaan ja kirkkaan Selkämeren.
Kirjoitus on julkaistu ensimmäistä kertaa 7.2.2021 Länsi-Suomen kolumnina.
Marjukka Porvari
Puhdas Itämeri -hankkeiden johtaja
John Nurmisen Säätiö
Marjukka Porvari johtaa säätiön Puhdas Itämeri -hankkeita.
Marjukka tuli säätiöön vuonna 2005, jolloin säätiö lähti toteuttamaan ensimmäistä Itämeri-hankettaan, Pietarin jätevesien tehostettua puhdistusta.
Toiminnan laajentuessa venäjää sujuvasti puhuva Marjukka on reissannut ympäri Itämeren valuma-aluetta jahtaamassa kustannustehokkaita hankekohteita. Itämeri-hankkeita on sittemmin toteutettu säätiöllä jo 30 ja Itämeri-työn tekijöiden joukko on kasvanut yhdestä Marjukasta seitsemän hengen tiimiin.
Virkavuosiltaan säätiön pitkäaikaisin työtekijä tituleeraa itseään säätiön veteraaniksi. Marjukka heittäytyy ja hurmioituu ja tekee työtään tinkimättömästi yhtä aikaa maailmanparantajan ja terrierin otteella. Säätiön epävirallinen motto ”Mikään ei ole mahdotonta” on syntynyt tosielämän tilanteista, monimutkaisten ja vaikeiden projektien mahdolliseksi tekemisestä ja onnistumisesta.
Vapaa-aikanaan Marjukka hakeutuu avarille paikoille meren rannoille ja tunturiin, joissa hän haluaa aina tilaisuuden tullen yöpyä ulkosalla, vain teltan katto tähtitaivaan ja unen välissä.
