11.12.2018

Oriolasta uusi Puhdas Itämeri -hankkeiden tukija

Oriola lahjoittaa tänä jouluna John Nurmisen Säätiön uutena yhteistyökumppanina merkittävän summan säätiön Puhdas Itämeri -työlle, jossa tavoitteena on rehevöitymisen pysäyttäminen ja Itämeren pelastaminen. Yhteistyö on osa Oriolan yritysvastuuohjelmaa.

Oriola-konsernin liiketoiminnan merkittävimmät ympäristövaikutukset aiheutuvat kiinteistöjen ylläpidosta, lääkekuljetuksista sekä jätteistä. Vastuullisena lääkealan toimijana Oriola pyrkii pitämään ympäristökuormituksensa mahdollisimman pienenä. Yritysvastuuseen kuuluvien, konsernin omien toimenpiteiden lisäksi Oriolassa uskotaan myös yhteistyön hyvää tuovaan voimaan.

’’Ympäristö on yksi neljästä vastuullisuusteemastamme. Haluamme vähentää toimintamme ympäristöä kuormittavia tekijöitä ja tehdä myös vaikuttavaa yhteistyötä aiheeseen sitoutuneiden kumppaneidemme kanssa. Itämeren suojelu on meille luonnollinen kohde, sillä lääkkeiden oikea käyttö ja mahdollisesti käyttämättä jääneiden lääkkeiden oikea kierrätys vähentää ympäristökuormitusta merkittävästi. Tämä on keskeinen vastuullisuusteema toimialallamme’’, toteaa Oriolan viestintäjohtaja Tuula Lehto.

Rehevöitynyt Itämeri tarvitsee suojelijoita

Itämeren suurin ongelma on edelleen rehevöityminen, joka johtuu meren liian suuresta fosfori- ja typpikuormituksesta. Itämeren rehevöitymisen pysäyttämiseksi ja meren pelastamiseksi tarvitaan välittömästi ravinnepäästöjen merkittävää pienentämistä.

John Nurmisen Säätiö on käynnistänyt yli 30 Puhdas Itämeri -hanketta, joista 21 on saatu päätökseen. Pelkästään Suomenlahdella on onnistuttu vähentämään merta rehevöittävän liukoisen fosforin vuosittaista kuormaa noin 75 prosenttia.

”Oriolan tuki Puhdas Itämeri -hankkeille on Itämerelle mitä parhain joululahja. Ilman tukijoidemme apua työmme ei olisi mahdollista. Viime kesän sinileväkatastrofi muistutti, että periksiantamatonta työtä Itämeren pelastamiseksi tarvitaan edelleen. Pureudummekin nyt käynnissä olevissa hankkeissamme muun muassa maatalouden kuormituksen leikkaamiseen sekä meren sisäisen kuormituksen vähentämiseen”, John Nurmisen Säätiön asiamies Annamari Arrakoski-Engardt toteaa.

”Säätiön hankkeissa on saatu suurimpia Suomenlahden kuormittajia tehokkaan puhdistuksen piiriin. Tähän työhön voimme olla tyytyväisiä: olemme saaneet aikaan näkyviä tuloksia ja pysyviä ympäristövaikutuksia”, Arrakoski-Engardt jatkaa.

John Nurmisen Säätiö – Itämeren suojelua ja kulttuuritekoja
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiö on kulttuuriteoistaan palkittu tiedon välittäjä ja merellisen sisällön tuottaja. Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa konkreettisilla, mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöriskejä vähentävillä toimilla. www.johnnurmisensaatio.fi

Oriola on suomalainen pörssiyhtiö, jolla on vahva asema Ruotsin ja Suomen terveyden ja hyvinvoinnin markkinoilla. Yhdistämme alan toimijat lääkeyrityksistä apteekkeihin ja aina kuluttajiin asti. Edistämme hyvinvointia varmistamalla, että lääkkeet sekä terveyden ja hyvinvoinnin tuotteet toimitetaan perille turvallisesti ja asiakasystävällisesti. Laaja­-alaiset palvelumme auttavat lääkeyhtiöitä, apteekkeja ja muita alan toimijoita menestymään. Ruotsissa omistamme maan kolmanneksi suurimman apteekkiketjun, Kronans Apotekin, jonka yli 320 apteekkia tarjoaa asiantuntevaa terveys­ ja hyvinvointineuvontaa sekä laajan, laadukkaan valikoiman tuotteita kuluttajille. www.oriola.com

Lisätietoja:

Tuula Lehto
Viestintäjohtaja, Oriola
tuula.lehto(at)oriola.com
+ 358 40 588 5343

Erkki Salo
Varainhankintajohtaja, John Nurmisen Säätiö
erkki.salo(at)jnfoundation.fi
+358 (0)40 728 1859

Aiheeseen liittyvää