13.04.2010

Sanomalta merkittävä tuki John Nurmisen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeille

Sanoma ja John Nurmisen Säätiö ovat solmineet kolmivuotisen sopimuksen Säätiön Puhdas Itämeri -hankkeiden tukemisesta. Sopimus astuu voimaan välittömästi ja siihen sisältyy medianäkyvyyttä Sanoman eri medioissa.

“Sanomien tavoitetta ja vastuuta hyvästä lähiympäristöstä tukee John Nurmisen Säätiön toimintaperiaate, jonka mukaan voimavarat kohdennetaan sinne missä voidaan saavuttaa mahdollisimman kustannustehokkaasti mahdollisimman suuri positiivinen ympäristövaikutus. Puhdas Itämeri -hankkeiden tukijana Sanoma on mukana saavuttamassa konkreettisia ja todennettavissa olevia tuloksia Itämeren hyväksi. Tämä on meille erityisen tärkeää, koska Sanoman asiakkuuksista merkittävä osa sijaitsee Itämeren ympäristössä” perustelee Sanoman hallituksen puheenjohtaja Jaakko Rauramo.

Sanoman panoksella on ollut suuri merkitys Puhdas Itämeri -hankkeiden näkyvyydelle niiden käynnistämisestä lähtien. “Tämän tuen turvin säätiön ympäristöviestintä on aina ollut tuloksellista ja näyttävää. Nyt myönnetty kolmen vuoden tuki antaa säätiölle entistä paremmat mahdollisuudet päästä tavoitteisiinsa”, sanoo John Nurmisen Säätiön hallituksen puheenjohtaja Juha Nurminen.

Aiheeseen liittyvää