12.05.2022

Rannikkokalastus muutoksen kourissa – uutuuskirja kokoaa havaintoja perinteisen elinkeinon ja kalakantojen tilanteesta

John Nurmisen Säätiön julkaisema Kalastajien kyydissä Itämerellä -teos kertoo muutoksen keskellä olevasta kalastuselinkeinosta. Kalastajien tarinoissa taustalla väijyy huoli perinteisen elinkeinon katoamisesta, kalakantojen muutoksista ja Itämerestä, mutta niistä välittyy myös tunne ammatin vapaudesta ja jatkuvasta kaipuusta merelle.

Moni rannikkokalastaja nostaa verkkonsa ja rysänsä vedestä viimeistä kertaa, ja samalla katoaa pala ikiaikaista elämäntapaa. Yhä suurempi osuus saaliista tuodaan avomereltä troolaamalla, ja saalis päätyy yhä useammin rehuksi. Kalastajat ovat eläköitymässä, eikä alalle ole tulossa jatkajia. Kalastuselinkeinoon vaikuttaa myös Itämeren rehevöityminen.

Kalastajien kyytiin nousivat viidessä Itämeren maassa kirjan kirjoittaja Jukka Ahonen, valokuvaaja Pekka Turunen sekä teoksen tieto-osuuksista vastannut biologi Janne Sundell. Kirjan materiaalit on kerätty parin vuoden aikana: ensimmäinen matka tehtiin Porvoon saaristoon Pellinkiin joulun alla vuonna 2019, viimeinen Tukholman saaristoon lokakuussa 2021.

Elämäntapa-ammatin jatkuvuus uhattuna

Kalastajien ammattikunta ja se, mitä heihin usein liitettyjen romantisoitujen mielikuvien taakse kätkeytyy, on aina kiinnostanut kirjailija Jukka Ahosta. Itämeren rannikkokalastajien kyytiin hypättyään ammatin todellisuus valkeni Ahoselle nopeasti.

”Elannon hankkiminen kalastamalla on aikamoista raatamista. Samalla tapaamamme kalastajat kuitenkin puhuivat paljon ammatin mukanaan tuomasta vapaudesta”, Ahonen kertoo.

”Ymmärsin pian myös sen, kuinka syvällä rannikkokalastajan identiteetti ihmisissä on. Se ei ole pelkkä elinkeino vaan elämäntapa, ja sama toistui joka puolella Itämerta riippumatta sitä, oltiinko Ruotsissa, Puolassa, Suomessa vai Tanskassa.”

Ammattikalastajien määrä on laskenut Suomessa viime vuosikymmeninä rajusti. Kun merialueilla toimi 2000-luvun alussa vielä yli tuhat päätoimista kalastajaa, vuonna 2020 heitä oli enää alle 400.

Kalastajien nuorempi sukupolvi on kuitenkin huomannut, miten lähivesistä pyydetylle kalalle on kysyntää.

”He ovat perustaneet kalaravintoloita, kehittäneet erilaisia kalatuotteita ja -säilykkeitä, uudelleenbrändänneet särkikaloja ja alkaneet hyödyntää internetiä saaliin myymisessä. Meillä on vielä toivoa, että yksi rantojen vanhimmista elinkeinoista periytyy tuleville sukupolville”, Ahonen iloitsee.

Rune Wikström ja Kajsa-alus ovat olleet yhdessä vuodesta 1963. Kuva: Pekka Turunen
Rune Wikström ja Kajsa-alus ovat olleet yhdessä vuodesta 1963. Kuva: Pekka Turunen

Itämeren rehevöityminen vaikuttaa kalakantoihin

Kalastajien kyydissä Itämerellä kertoo kalastajien tarinan lisäksi myös Itämeren kaloista ja kalakantojen muutoksista.

Ympäröivä meriluonto asettaa rajat ja määrää lopulta kalastajien kohtalon. Itämeren rehevöityminen vaikuttaa kalakantoihin. Joitakin lajeja – etenkin särkikaloja – kehitys suosii mutta samalla toisten lajien elintila kaventuu. Kalastajien lisäksi hupenevasta saaliista taistelevat myös esimerkiksi merimetsot ja hylkeet. Kalakantojen hyvinvointi heijastelee koko Itämeren tilaa.

”Kestävä kalastus ja puhdas Itämeri ovat edellytyksiä sille, että kalakannat ja kalastajien elinkeino voivat vahvistua ja voida hyvin. Teemme John Nurmisen Säätiössä jatkuvasti konkreettista työtä Itämeren hyvinvoinnin ja rannikkokulttuurin eteen. Uskon, että Kalastajien kyydissä Itämerellä houkuttaa meitä nauttimaan lisää kestävästi pyydettyä Itämeren villikalaa sekä muistuttaa meitä siitä, miltä kalastuselinkeino nykyisin näyttää. Vielä ei ole liian myöhäistä pelastaa Itämerta”, sanoo John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt.

Jari Ratilaisen haavissa särkiä Eurajoella. Kuva: Pekka Turunen
Jari Ratilaisen haavissa särkiä Eurajoella. Kuva: Pekka Turunen

 

Lisätietoja:

Annamari Arrakoski-Engardt
Toimitusjohtaja, John Nurmisen Säätiö
annamari.arrakoski-engardt@jnfoundation.fi
puh. +358 400 477 878

Haastattelupyynnöt, arvostelukappaletiedustelut ja mediapankin salasanapyynnöt:
Johanna Suni
viestinnän asiantuntija, John Nurmisen Säätiö
johanna.suni@jnfoundation.fi
puh. +358 40 515 4216

Teos on ostettavissa John Nurmisen Säätiön verkkokaupasta https://johnnurmisensaatio.fi/tuote/kalastajien-kyydissa-itamerella/
Teoksen ruotsinkielinen käännös Med fiskebåten i Östersjön julkaistaan 5.8.2022.
Kuvia medialle: www.johnnurmisensaatio.fi/tietoa-meista/mediapankki/ 

KALASTAJIEN KYYDISSÄ ITÄMERELLÄ
Tekijät: Jukka Ahonen, Janne Sundell, Pekka Turunen
Toimitus: Mari Hyypiä
Graafinen suunnittelu: Jaana Rautio / Gravision Oy
Kustantaja: John Nurmisen Säätiö
ISBN: 978-952-9745-91-3
Kirjastoluokka: 67.62
Koko: 240 mm x 170 mm pysty
Laajuus: 200 sivua
OVH-hinta: 29,90 € (sis. alv 10%)

Jukka Ahonen on espoolainen kirjailija, joka on narrannut kaloja serkkunsa Janne Sundellin kanssa mökillä lapsesta asti. Hänen edellinen tietokirjansa Juuret Martsarissa (SKS) julkaistiin vuonna 2019. Lisäksi hän on tehnyt lastenkirjoja ja lauluja. Jukka toimii Pohjoismaiden Investointipankin viestintäjohtajana. Työssään hän seuraa Itämeren tilaa erityisesti kansainvälisen rahoittajan näkökulmasta.

Janne Sundell on Hämeenlinnassa asuva biologi ja ekologian dosentti, jonka erikoisalaa ovat eliöiden kannanvaihtelut ja käyttäytymisekologia. Näistä aiheista hän on kirjoittanut myös useita yleistajuisia artikkeleita lehtiin ja kirjoihin. Työssään yliopistonlehtorina Janne johtaa Helsingin yliopiston Lammin biologista asemaa. Kalat ja kalastus ovat hänelle sekä harrastus että tutkimuskohde.

Pekka Turunen on pitkän linjan valokuvaaja, joka on kirjoissaan ja näyttelyissään kuvannut suomalaista maaseutua, ympäristöasioita ja energiakysymyksiä. Nyt valtion taiteilijaeläkkeellä hän jatkaa valokuvien ottamista entiseen malliin ja asuu Itämeren saaressa.

John Nurmisen Säätiö – Pelastamassa Itämerta
Vuonna 1992 perustetun John Nurmisen Säätiön tavoite on pelastaa Itämeri ja sen perintö tuleville sukupolville. Säätiön hankkeissa parannetaan Itämeren tilaa vähentämällä mereen kohdistuvaa kuormitusta ja ympäristöongelmia, kuten rehevöitymistä ja luontokatoa. Säätiön tehtävänä on myös vaalia, elävöittää ja välittää mereen liittyviä tarinoita sekä kulttuuriperintöä. Työtä ohjaavat tulokset ja vaikuttavuus. Säätiön toiminta rahoitetaan pääosin lahjoituksilla ja avustuksilla. www.johnnurmisensaatio.fi

 

Kalastajien kyydissä Itämerellä (2022) kansi, Kustantaja John Nurmisen Säätiö
Kalastajien kyydissä Itämerellä (2022) kansi, Kustantaja John Nurmisen Säätiö

Aiheeseen liittyvää