14.09.2014

Uusia strategioita öljyturman ehkäisemiseksi

Pivi Haapasaari Asiantuntijan ääniKirjoittajat: Päivi Haapasaari (kuvassa) ja Annukka Lehikoinen, Helsingin yliopisto sekä Maria Hänninen, Aalto-yliopisto

Lokakuussa 2012 valpas VTS-keskuksen operaattori esti kreikkalaisen Lovina-tankkerin onnettomuuden itäisellä Suomenlahdella. Tapauksesta oli laaja artikkeli HS:n lokakuun 2013 kuukausiliitteessä.

Tapaus antoi muistutuksen öljykuljetusten riskeistä Suomenlahdella, yhdellä maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista. Venäjän öljyntuotannon ja -viennin kasvu on johtanut öljykuljetusten lähes nelinkertaistumiseen 2000-luvun alusta. Vuonna 2000 öljyä kuljetettiin 44 miljoonaa tonnia ja vuonna 2010 määrä oli kasvanut 158 tonniin. Lähivuosina öljykuljetusten on arvioitu lisääntyvän jopa 200 miljoonaan tonniin. Useiden tutkijoiden mielestä vakava öljyonnettomuus Suomenlahdella on vain ajan kysymys ja onkin suoranainen ihme, ettei sitä ole vielä tapahtunut.

Suomi on varautunut öljyvahinkoihin investoimalla torjuntakalustoon, jonka avulla pystytään tehokkaasti keräämään mereen vuotanutta öljyä. Öljyntorjunnan onnistuminen riippuu kuitenkin vallitsevista sääoloista eikä vahinkoja meriluonnolle pystytä hyvälläkään säällä täysin estämään. Siksi vähintään yhtä tärkeää kuin valmistautua öljynkeruuseen, on estää öljyn pääsy mereen.

Meriturvallisuus perustuu sääntöihin, jotka ovat pääosin samat kaikilla maailman merillä ja joita uusitaan tapahtuneiden onnettomuuksien perusteella. Suomenlahden kaltaisilla vilkkaasti liikennöidyillä luonnonoloiltaan herkillä merialueilla yleismaailmalliset säännöt ja kantapään kautta oppiminen eivät kuitenkaan riitä, vaan turvallisuuden hallinnan tulisi perustua riskien ennakointiin paikallisissa oloissa. Tämä edellyttää, että riskitekijät tunnistetaan ja eri toimenpiteiden vaikutus riskien pienentämiseksi arvioidaan.

Juuri päättyneessä MIMIC-tutkimushankkeessa verrattiin kolmen uuden riskinhallintakeinon kustannustehokkuutta Suomenlahden öljyonnettomuuksien ehkäisyssä. Nämä olivat entistä kattavampi luotsinkäyttövelvoite, uudenlainen navigointipalvelu alusten ja rannikon väliseen viestintään (Enhanced Navigation Support Information, ENSI) sekä laivojen törmäyksenkestävyyden parantaminen.
Toimenpiteiden kustannukset arvioitiin suhteessa siihen, minkä verran ne pienentäisivät arvioituja öljyntorjuntakustannuksia, jos onnettomuuksia tapahtuisi ennustetulla tiheydellä.

Nykylainsäädännön mukaan luotsausvelvoite on eräin poikkeuksin voimassa vain määrätyillä luotsausalueilla ja koskee aluksia, joiden koko tai lastin haitallisuus sitä edellyttää. Tarkastelimme tilannetta, jossa luotsi olisi pakollinen kaikilla laivoilla koko Suomenlahdella.

ENSI-palvelun kautta VTS-keskus vastaanottaa Suomenlahdelle saapuvien alusten reittisuunnitelmat. Alukset saavat vastineeksi ajantasaista tietoa mm. sää-, jää- ja liikenneolosuhteista suunnitellulla reitillä. Palvelua on testattu suomalaisilla tankkereilla.

Tankkereiden törmäyksenkestävyyden parantaminen vähentäisi öljyvuotoja onnettomuustapauksissa. Törmäyskestävyyttä on tutkittu paljon, ja rakenteiden parantamiseen on löydetty useita luokituslaitosten tukemia keinoja. Muutamiin uusiin laivoihin näitä on jo sovellettu.

Tulokset osoittivat ENSI-palvelun olevan mainituista kustannustehokkain tapa pienentää öljyonnettomuusriskiä. Se vähentäisi öljyonnettomuuksien määrää 18-20 prosentilla. Teoriassa tämä johtaisi noin kymmenen prosentin vuotuiseen säästöön öljyntorjuntakustannuksissa, kun oletetaan että onnettomuuksia sattuisi ennusteiden mukaan. Säästö olisi suurempi kuin ENSI-palvelun toimeenpano- ja käyttökustannukset.
Pakollinen luotsi ja laivojen törmäyksenkestävyyden parantaminen olisivat ENSI-palveluakin tehokkaampia riskinhallintakeinoja. Ensin mainittu vähentäisi öljyonnettomuuksien mahdollisuutta Suomenlahdella 33-35 prosenttia ja jälkimmäinen 30-60 prosenttia rakenteen vahvistustasosta riippuen. Nämä ovat kuitenkin melko kalliita vaihtoehtoja eivätkä siksi pärjänneet kustannustehokkuuskilpailussa.

Tutkimuksessa tarkasteltiin ympäristölle aiheutuvaa riskiä vain sen kautta, kuinka usein ja minkä verran öljyä joutuisi mereen ja paljonko öljyn kerääminen maksaisi. Perusteellinen analyysi vaatisi, että myös aiheutuneille ympäristövahingoille laitettaisiin hintalappu. Kalastuksen tai matkailun markkina-arvo on laskennallisesti määritettävissä, mutta rantojen vapaan virkistyskäytön tai uhanalaisen eliölajin olemassaolon hinnoittelu on haastavampaa.

Suuren öljyonnettomuuden toteutuessa ympäristövahinkojen arvo todennäköisesti ylittäisi mainittujen riskinhallintakeinojen yhteiskustannukset vuosiksi eteenpäin. Tässä mielessä näiden toimenpiteiden jopa rinnakkainen käyttö olisi perusteltua.

Ennakoiva riskinhallinta edellyttää avointa keskustelua riskeistä, hyväksyttävästä riskitasosta ja ympäristön arvosta, sekä riskien pienentämisen tarpeesta, keinoista ja kustannuksista. Hankkeemme ehdottaa kansainvälisen viranomaisten, varustamoiden, merenkulun ammattilaisten ja kansalaisten yhteistyöhön perustuvan riskinhallintafoorumin perustamista Suomenlahdelle. Sen toiminnan tavoite olisi suositusten antaminen riskien pienentämiseksi, vuorovaikutuksessa laskennallisen riskianalyysin kanssa.

Asiantuntija ääni -sarjaan kokoamme ansiokkaita, Itämerta käsitteleviä kirjoituksia: Tämä artikkeli on julkaistu Kymen Sanomien Näkökulmassa 1.4.2014

Aiheeseen liittyvää