
Viestintä ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Vaikuttava viestintä tukee meriympäristö- ja merikulttuurityötämme ja vahvistaa ihmisten merisuhdetta. Edistämme Itämeren tilaa myös päättäjien ja vaikuttajien keskuudessa.
Vaikuttavuuden ja näkyvyyden vuosi
Vuonna 2024 kehitimme kansainvälistä viestintää sekä vahvistimme mittaamista ja viestinnän perustekemistä. Vuosi oli myös Maine ja Luottamus -tutkimuksen toteutusvuosi. Viestinnällä oli vetovastuu myös säätiön yhteisestä vastuullisuustyöryhmästä, jonka tehtävänä oli kehittää säätiön vastuullisuusohjelmaa. Ohjelma valmistui vuoden 2024 lopulla ja siitä viestimistä kehitetään vuonna 2025.
Vahvistimme edellisenä vuonna aloitettua työtä vaikuttavuuden lisäämiseksi. Kehitimme ja laajensimme kahta vaikuttajaverkostoa: somevaikuttajille järjestimme kaksi tapaamista ja viestitimme säännöllisesti, yrityselämän vaikuttajien Blue Ladies -ryhmälle järjestimme myös kaksi ohjelmallista tapaamista. Erityisesti Blue Ladies -vaikuttajaryhmän tapaamisten osallistujamäärä kasvoi.
Tapahtumissa viestinnän osuus oli merkittävä erityisesti World Ocean Dayn (kesäkuu) kansainvälisen webinaarin ja Tall Ships Races Helsinki -tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa, Itämeripäivän koordinoinnissa ja toteutuksessa sekä Itämeri puhuu -tilaisuuden toteutuksessa.
Medianäkyvyyttä säätiö sai vuoden aikana tavoitteiden mukaisesti. Eniten ansaittua medianäkyvyyttä saimme meriympäristöhankkeistamme ja Itämeripäivästä. Lisäksi saimme näkyvyyttä julkaisemallemme kirjalle. Kansainvälinen medianäkyvyytemme kasvoi kesällä ennätyslukemiin Tall Ships Racesista tehtyjen juttujen vuoksi.
Julkaisimme kesällä uuden podcastin M/S Itämeri, jonka kuusi jaksoa johdatteli kuulijan Itämeren ongelmien ja niiden ratkaisujen äärelle.
Uutisia Itämerestä -uutiskirje ilmestyi vuoden aikana 12 kertaa ja saimme kasvatettua tilaajamäärää. Uutiskirjeen avausprosentti pysyi hyvällä tasolla. Kehitimme myös uutiskirjeen visuaalista ilmettä vuoden aikana.
Julkaisimme säätiön printtilehden Telegrammin kaksi kertaa. Telegrammissa julkaistuja juttuja hyödynsimme myös verkkosivujen Itämeri-mediassa.
Viestinnän mittarit
Kehitimme viestinnän mittareita. Mittareissa painotimme vaikuttavuutta ja sitoutumista ja näillä mittareilla saimme positiivisia tuloksia aikaan. Viestinnän kanavista teimme kehitystyötä erityisesti Instagramissa, uutiskirjeessä, verkkosivuilla ja tapahtumissa. Loimme Instagramiin uuden visuaalisen ilmeen ja uuden tavan ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin, mikä lisäsi sekä sitoutumista että tavoittavuutta edelliseen vuoteen. Kehitimme verkkosivuja ja pyrimme kasvattamaan orgaanisen näkyvyyden määrää. Saimme parannettua keskimääräistä sijaintiamme hakutuloksissa. Saimme myös verkkosivujen sitoutumisastetta nostettua vuoden aikana.
T-median Maine ja Luottamus -tutkimus on hyvä suunnannäyttäjä säätiön näkyvyydelle ja vaikuttavuudelle. Saimme erinomaiset tulokset kautta linjan (kokonaistulos 3.82 asteikolla 2-4) ja olimme tutkitusta verrokkiryhmästä ainoa, joka oli pystynyt kasvattamaan tunnuslukujaan. Edellisen tutkimuksen jälkeen määritelty kehitysalue – vuorovaikutus – oli parantunut.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen
Edistämme Itämeren tilaa ja päätöksentekoa mielipidevaikuttajien, päättäjien, virkamiesten ja yrityspäättäjien keskuudessa.
Itämeri on ollut vuoden 2024 aikana uutisotsikoissa lähes viikoittain. Itämerta kohtaan kasvaneen kiinnostuksen myötä (kaapelirikot, Venäjän vastaiset pakotteet, Nato-jäsenyys) säätiön puoleen käännyttiin mitä erilaisimmissa Itämereen liittyvissä ajankohtaisissa kysymyksissä.
Tapasimme päättäjiä, kävimme hankkeissamme vuoropuhelua sidosryhmien ja virkamiesten kanssa ja vaikutimme erilaisissa verkostoissa niin kansainvälisesti kuin kotimaassa. Kutsuimme Itämeren alueen (pl. Venäjä) suurlähettiläät säätiöön keskustelemaan Itämeren tilasta, yhteisistä hankkeista meren tilan parantamiseksi sekä Itämeren rantavaltioiden tämänhetkisistä näkemyksistä meren tulevaisuuden suhteen. Nostimme esiin merten ensiarvoisen tärkeyden ilmaston lämpenemisen hillitsemisessä: vain hyvinvoivat meret voivat toimia hiilinieluina.
Kannanotot
Julkaisimme vuoden aikana yhden kannanoton EU:n ennallistamisasetukseen liittyen.
Valmistelimme toista kannanottoa Vihreästä siirtymästä muiden Itämeri- ja ympäristötoimijoiden kanssa. Tämän lisäksi annoimme lausuntoja julkishallinnon laki- ja asetusehdotuksiin sekä valmistelutyöhön ja linjauksiin.
EU-vaalit
Toimintakaudelle osuivat EU-vaalit keväällä 2024. Julkaisimme omat vaaliteemamme ja haastoimme puolueita vastaamaan sosiaalisessa mediassa Itämeri-aiheisiin kysymyksiin. Selvitimme vaalikoneiden vastausten perusteella Itämeri-ystävällisimmät puolueet ja jaoimme tietoa sosiaalisessa mediassa.
CAP (Common Agricultural Policy)
Kartoitimme tulevan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan CAP27 (Common Agricultural Policy 27) valmistelun aikataulua Suomen pysyvän EU-edustuston kanssa. Muodostimme omat vaikuttamistavoitteemme maatalouden ympäristötoimiin liittyen. Teimme myös yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa Suomessa ja olimme mukana Baltic Sea Action Groupin luotsaamassa CAP-dialogissa.
Vastuullisuus
Vuonna 2024 rakensimme säätiölle omaa vastuullisuusohjelmaa. Ohjelmaan kuului olennaisuusanalyysin ja nykytila-analyysin pohjalta valitut vastuullisuuden painopisteet, yhteistyökumppanuuksien eettisten pelisääntöjen tarkentaminen, puuttuvien vastuullisuuspolitiikkojen työstäminen sekä YK:n SDG-tavoitteisiin sitoutuminen. Aloitimme myös oman toiminnan päästöjen laskemisen SBTi-aloitteen mukaisesti.
Kuva: Lasse Hendriks