Hanke käynnistyi pilotilla elokuussa 2020. Pilotissa kehitettiin ruovikon keruun ja jatkojalostuksen mallia yhteistyössä Metsähallituksen Luontopalveluiden ja ruokopohjaista kasvualustaa jalostavan Kiteen Madon ja Mullan kanssa. Pilotista saatujen kokemusten pohjalta toimintaa on laajennettu vähitellen. Rannikkoruokohanke ei rahoita tai toteuta itse niittoja, vaan pyrkii edistämään sitä, että niitettäviltä kohteilta kerättäisiin ruoko hyötykäyttöön. Toimimme linkkinä niittoja toteuttavien tahojen ja ruokomateriaalin hyödyntämisestä kiinnostuneiden jatkojalostusyritysten välillä.

Vuonna 2021 mukana oli kuusi niittokohdetta eri puolilla rannikkoa. Ruokoa kerättiin talteen noin 60 hehtaarin alalta. Niitot olivat Metsähallituksen ja ELY-keskusten toteuttamia ja liittyivät ruovikoituneiden luonnonsuojelualueiden kunnostukseen ja hoitoon. Niitettyä ruokomurskaa toimitettiin jatkojalostettavaksi kolmelle eri yritykselle: Biolanille, Kekkilälle ja Kiteen Madolle ja Mullalle. Yrityksillä on käynnissä tuotekehitystä, jossa ruokomateriaalia jalostetaan mm. puutarhakäyttöön sopivaksi kasvuturvetta korvaavaksi multatuotteeksi.

Rannikkoruokohanke jatkuu vuoteen 2024 asti, ja toimintaa on tarkoitus laajentaa edelleen tulevina vuosina.

Järviruoko (Phragmites australis) on yleinen monivuotinen ruohokasvi, joka kasvaa matalassa vedessä, rannoilla ja kosteikoilla. Järviruoko muodostaa 1-3 metrin korkuisia, jopa satojen hehtaarien laajuisia tiheitä kasvustoja. Niitettäväksi sopivia ruovikoita arvioidaan olevan Suomen rannikolla kymmeniä tuhansia hehtaareita. Valuma-alueilta tuleva ravinnekuormitus ja rantaniittyjen laidunnuksen väheneminen ovat nopeuttaneet ruovikkojen leviämistä ja merenrantojen umpeenkasvua. Tiheään järviruokokasvustoon sitoutuu huomattavia määriä Itämerta rehevöittäviä ravinteita. Yhden hehtaarin ruovikko voi sisältää 10 kg fosforia, 100 kg typpeä ja yli kaksi tonnia hiiltä.

Niittämällä ruovikkoja ja hyödyntämällä kertynyttä ruokomassaa esimerkiksi kasvualustojen, viherlannoitteiden ja kuivikeaineiden valmistuksessa, rantavesistä saadaan kustannustehokkaasti poistettua suuri määrä ravinteita. Läpitunkemattomien ruokotiheikköjen avaaminen lisää myös rantojen virkistyskäytön mahdollisuuksia ja tuo takaisin hävinneitä perinnemaisemia. Ruovikoiden niitot suunnitellaan ja toteutetaan siten, että ruovikkoympäristöihin erikoistuneille lajeille jää riittävästi elintilaa. (Tutustu hankkeen pelisääntöihin.)

Ruokomassan hyödyntämisellä on positiivisia ilmastovaikutuksia, koska sillä voidaan korvata runsaasti hiilipäästöjä aiheuttavan turpeen ja uusiutumattomista raaka-aineista valmistetun kivivillan käyttöä. Lisäksi ruokokasvuston poistaminen vähentää ilmastonmuutosta kiihdyttävän metaanin vapautumista rantaveteen mädäntyvästä ruokomassasta.

Ruovikkojen niiton hyödylliset vaikutukset on tiedostettu jo pitkään, mutta toiminta on pysynyt toistaiseksi projektiluonteisena ja melko pienimuotoisena. Keskeiset ruovikkojen niiton esteenä olevat pullonkaulat liittyvät korjuuteknologiaan ja logistiikkaan. Rannikkoruokohankkeen tavoitteena on vauhdittaa ruokomassan hyödyntämistä ja jatkojalostusta, korjuuyrittäjyyden kasvua sekä alan liiketoimintamallien rakentumista niin, että tulevaisuudessa ruokoa voidaan hyödyntää kestävästi ja markkinaehtoisesti.

Lisätietoja:

Eeva Tähtikarhu
Projektipäällikkö, Puhdas Itämeri -hankkeet
John Nurmisen Säätiö
eeva.tahtikarhu(at)jnfoundation.fi
puh. +358 (0)50 314 2102

Niittokohteiden suunnittelu ja niittojen toteutus kestävästi – ”pelisäännöt”

 1) Luvat ja ilmoitukset

• Koneellinen niitto vaatii aina ilmoituksen ELY-keskukselle ja maanomistajalle, vähintään 1 kk ennen työn aloitusta.
• Natura- tai luonnonsuojelualueilla niittoihin tarvitaan lupa ELY-keskukselta.

2) Ruovikoiden linnuston suojelu

• Niittoja ei tulisi ajoittaa lintujen pesimäaikaan, vaan ne tulisi toteuttaa pesimäajan ulkopuolella, heinäkuun jälkeen, etenkin linnustollisesti arvokkaissa kohteissa (selvitettävissä alueellisesta ELY-keskuksesta).
• Ruovikossa pesivien lintujen tärkeimmät pesintäalueet on tarpeen mukaan rajattava kokonaan niittojen ulkopuolelle (talviniittokin voi haitata ruovikossa pesiviä lajeja).

3) Tiukasti suojeltujen lajien elinalueet (EU:n luontodirektiivin liitteen IV lajit)

• Ennen ranta-alueille kohdistuvia toimenpiteitä (esim. ruovikon niitto tai ruoppaus) tulee selvittää ELY-keskuksesta, onko suunnitellussa kohteessa tai sen lähiympäristössä tiukasti suojeltavien lajien elinympäristöjä, jotka voivat asettaa rajoituksia toimenpiteiden toteutukselle.
• Viitasammakon elinympäristöissä ruovikon mahdollinen koneellinen niitto vedestä tai rannalta tulisi toteuttaa talvikaudella (jäältä), marras-maaliskuussa.

4) Ravinteet

• Suurimman ravinnepoistuman saavuttamiseksi tehokkainta on niittää vedessä kasvava ruovikko loppukesällä (elokuussa), jolloin elävään ruokobiomassaa on sitoutuneena suurin määrä ravinteita. Talviruo’ossa ravinteita on vähemmän.
• Kasvukauden alussa toteutettu niitto saattaa aiheuttaa varastoituneiden ravinteiden ”pumppautumista” juuristosta veteen.

5) Jokisuistot ja ojien suut

• Jokisuissa kasvavien ruovikkojen pysyvää taannuttamista tiheästi toistuvilla niitoilla tulisi välttää, sillä ruovikot toimivat jokien kuljettaman kiintoaineen ja ravinteiden pidättäjinä.

6) Ruokomassan leikkuu, kuljetus ja varastointi

• Leikkuussa käytettävä kalusto on valittava kohteeseen soveltuvasti, jotta vältettäisiin esimerkiksi ravinteiden vapautuminen ranta-alueiden pohjasedimentistä.
• Leikattu ruoko on kuljetettava pois vedestä ja rannalta.
• Niiton suunnitteluvaiheessa tulisi ottaa etukäteen huomioon niittokohteen sijainti, sopivan välivarastointipaikan löytyminen lähialueelta ja riittävät kulkuyhteydet ruokomassan poiskuljetusta varten.
• Ruo’olle tavoiteltu hyötykäyttö voi vaikuttaa niiton toteutukseen, ja käyttötarkoitus on siksi hyvä ottaa huomioon jo niiton suunnittelussa.