Merialueet
Perämeri
Itämeren pohjoisin pohjukka, Perämeri, rajautuu etelässä Merenkurkun matalaan salmeen. Perämeren rannikolla saaria on vähän ja hiekkapohjat ovat yleisiä. Maankohoaminen muovaa Perämeren rannikkoa yhä voimakkaasti. Perämereen laskee lukuisia suuria jokia, myös Itämeren suurin lohijoki, Tornionjoki. Vuosittain merkittävä osa Itämeren lohista vaeltaa Merenkurkun läpi Tornionjokeen kutemaan. Muut suurimmat Perämereen laskevat joet ovat Kemijoki, Oulujoki, Kalixjoki ja Luulajanjoki.
Itämeren pintaveden suolapitoisuus vähenee pohjoista kohden, ja Perämerellä, kuten Suomenlahden pohjukassakin, Itämeren vesi on lähes makeaa. Myös meressä viihtyvien lajien määrä vähenee siirryttäessä eteläiseltä Itämereltä kohti pohjoista. Pohjoisen Itämeren vähäsuolaisuus ja pitkät, kylmät talvet vaikeuttavat eläinten ja kasvien sopeutumista pohjoisille rannoillemme. Perämeri on yhä suhteellisen vähäravinteinen ja ihmisen aiheuttama kuormitus pienempää kuin muilla Itämeren alueilla. Perämerellä ja Merenkurkussa sijaitsevatkin pohjoisen Itämeren ainoat alueet, joilla meren tila voidaan vielä luokitella hyväksi (Helcom).
Selkämeri
Selkämeri alkaa Ahvenanmeren pohjoispuolelta ja jatkuu Merenkurkkuun, joka on Pohjanlahden kapein osa, vain 70-80 kilometrin levyinen. Merenkurkun maankohoamisrannikko on Suomen ensimmäinen luonnonperintökohde Unescon maailmanperintöluettelossa. Maankohoaminen kaventaa ja madaltaa Merenkurkkua yhä edelleen, ja parin tuhannen vuoden kuluttua meriyhteyden on arvioitu katoavan kokonaan. Selkämeren syvin kohta puolestaan on lähes 300 metriä ja se sijaitsee lähellä Ruotsin rannikkoa.
Merenalainen kynnys erottaa Pohjanlahden varsinaisesta Itämeren altaasta. Vaikka Pohjanlahden ravinnekuormitus on pienempi kuin Suomenlahdella tai varsinaisella Itämerellä, rehevöityminen etenee myös Selkä- ja Perämerellä. Sinileväesiintymistä on Selkämerellä viime vuosina tullut jokakesäinen riesa. Rakkohauru, yksi Itämeren meriluonnon avainlajeista, esiintyy yhä runsaana koko Selkämeren alueella.
Saaristomeri
Saaristomeri on matala ja sokkeloinen merialue Lounais-Suomen ja Ahvenanmaan välillä. Saaristomeren keskisyvyys on ainoastaan 23 metriä.
Saaristomerellä on enemmän saaria kuin missään muualla Euroopassa, ja alueen luonto on hyvin monimuotoista niin pinnan ala kuin päälläkin. Saaristossa vaihtelevat karut kallioluodot, rehevät rantalehdot ja hoidetut perinnemaisemat.
Pitkään jatkuneen liiallisen ravinnekuormituksen seurauksena Saaristomeri on rehevöitynyt. Valuma-alueen ja jokivarsien maatalous on yksi merkittävimmistä Saaristomeren kuormittajista— Varsinais-Suomen maisemaa halkovat suuret joet, Paimionjoki, Halikonjoki, Uskelanjoki ja Aurajoki, laskevat kaikki Saaristomereen.
Avullasi pelastamme Itämeren
Säännöllisten lahjoitusten avulla suojelemme meriluontoa, viestimme meren merkityksestä ja huolehdimme, että Itämeri säilyy myös tuleville sukupolville!
Suomenlahti
Suomenlahti on Itämeren itäisin osa. Suomenlahteen virtaa lukuisten jokien tuomana paljon makeaa vettä. Itäisellä Suomenlahdella, minne suurimmat joet Neva, Kymijoki, Narva ja Luga laskevat, merivesi on hyvin vähäsuolaista, ja Suomenlahden pohjukassa lähes makeaa. Suomenlahti on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista: Suomenlahdella kulkee muun liikenteen lisäksi kymmeniä öljy- ja kemikaalitankkereita päivittäin.
Suomenlahti on pitkään kärsinyt liian ravinnekuormituksen aiheuttamasta rehevöitymisestä, ja Suomenlahden ympärysmaiden välisen yhteistyön voimin vedenlaatua Suomenlahdella on pyritty parantamaan aina 1990-luvulta alkaen. Suomenlahden ravinnekuormituksen pieneneminen näkyykin jo itäisellä Suomenlahdella veden kirkastumisena.
Riianlahti
Saarenmaan saari rajaa Viron ja Latvian välissä sijaitsevan Riianlahden muusta Itämerestä.
Riianlahti on Pohjanlahden ja Suomenlahden jälkeen Itämeren kolmanneksi suurin lahti. Vaikka se sijaitsee aivan Itämeren pääaltaan kupeessa, se on saarien suojaama ja siksi muusta Itämerestä hiukan eristyksissä. Veden suolapitoisuus vaihtelee alueen sisällä: Riianlahteen laskevien suurten jokien, Pärnu- ja Daugavajoen suistoissa vesi on lähes makeaa ja lähellä varsinaista Itämerta suolaisempaa. Suuret joet myös samentavat vettä, ja kasvillisuutta esiintyy Riianlahdella syvimmillään noin 11 metrissä.
Riianlahti on matala ja kalaisa, mutta kärsii rehevöitymisen vaikutuksista Itämeren pääaltaan avoimia rannikkoalueita enemmän.
Gotlannin allas
Gotlannin allasta kutsutaan myös Itämeren pääaltaaksi, sillä se kattaa suurimman osan meren pinta-alasta. Täällä, Gotlannin saaren pohjoispuolella sijaitsee myös Itämeren syvin kohta, Landsortin syvänne, 459 m.
Ruotsin itärannikolla sijaitseva Gotlanti on Itämeren suurin saari, joka on tunnettu syvänteisistä vesistään, kalkkikivirannoistaan ja merilintuyhdyskunnistaan. Itäinen Gotlannin allas kattaa Itämeren pääaltaan Gotlannista Baltian rannikkoon ja Riianlahteen. Alueen syvin kohta on Gotlannin syvänne, 249 m.
Itämeren syvänteiden vesi on raskasta ja suolaista, ja veden vaihtuvuus on Itämeren veden pysyvän kerrostuneisuuden vuoksi heikkoa. Itämeren syvien pohjien happitilanne paranee ajoittain, kun Tanskan salmien lävitse pääsee virtaamaan suuria määriä suolaista ja hapekasta valtameren vettä. Tällaiset suolapulssit vaativat toteutuakseen aivan erityiset sääolot, ja niitä pääseekin muodostumaan vain noin kerran vuosikymmenessä.
Keskisen Itämeren rannikko on rannan- ja pohjanmuodoiltaan erilaista kuin pohjoisen Itämeren jääkauden jäljiltä rikkonaiset ja saaristoiset kivikko- ja kalliorannat. Suuressa osassa Baltian rannikkoa aava ulappa aukeaakin heti rantaviivasta.
Itämeren pääallas vastaanottaa jokien tuoman kuormituksen laajalta alueelta, ja jokakesäiset laajat sinilevälautat voi havaita satelliittikuvista. Maalta tulevaa ravinnekuormitusta vähentämällä voidaan ehkäistä sinileväkukintojen muodostumista. Itämeren pääallas on suoraan yhteydessä Suomenlahteen, ja siksi muutokset pääaltaalla vaikuttavat myös Suomenlahden avomerialueen tilaan.
Bornholmin ja Arkonan altaat
Bornholmin ja Arkonan altaat kattavat Itämeren eteläisimmät osat Tanskan salmista Puolan rannikkoon ja eteläiseen Ruotsiin.
Tanskan salmien äärellä vesi on suolaisempaa kuin pohjoisella Itämerellä, ja siellä viihtyvät myös meritähdet, taskuravut, ja monet muut sellaisetkin valtamerten eläimet, jotka eivät menesty pohjoisten merialueiden kylmissä ja vähäsuolaisissa vesissä. Itämeren eteläisillä merialueilla elää myös ainoa Itämerellä säännöllisesti esiintyvä valaslaji, pyöriäinen.
Eteläisellä rannikolla on matalia laguuneita, joita erottavat avomerestä kapeat hiekkakannakset. Suurin hiekkakannas on 100km pitkä Kuurinkynnäs Liettuan ja Kaliningradin edustalla. Suotuisissa oloissa hiekkapohjia peittävät vedenalaiset meriajokasniityt.
Itämeren etelärannalla sijaitseva Puola on Itämeren rannikon väkirikkain valtio – siellä asuu lähes 40 miljoonaa ihmistä eli puolet koko Itämeren valuma-alueen ihmismäärästä. Siksi Puolan merkitys Itämeren hyvinvoinnille on suuri. Puolasta laskee Itämereen kaksi suurta jokea, Vistula ja Odra, jotka kuljettavat mukanaan runsaasti maataloudesta ja kaupungista peräisin olevia ravinteita.
Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?
Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.