Turvekenttiä ennallistetaan uudella menetelmällä – tavoitteena vähentää vesistöpäästöjä, torjua luontokatoa ja lisätä hiilinieluja
Lisätietoja
Ari-Pekka Auvinen
Suojelupäällikkö
Luonnonperintösäätiö
ari-pekka.auvinen@luonnonperintosaatio.fi
+35850 4133 403
John Nurmisen Säätiö ja Luonnonperintösäätiö ennallistavat käytöstä poistuneita turvekenttiä uudella luonnontilaisen suon rakennetta jäljittelevällä menetelmällä. Samalla vastataan ennallistamisasetuksen Suomelle asettamiin velvoitteisiin.
Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä, mikä tarkoittaa väistämättä turpeen energiakäytön nopeaa alasajoa. Turvetuotannon pinta-ala on likimain puolittunut vuoden 2010 vajaasta 80 000 hehtaarista vuoden 2022 vajaaseen 40 000 hehtaariin.
Kehityksen seurauksena Suomessa on nyt suuri määrä tuotannosta vapautuneita turvekenttiä. Kaikkia avattuja turvekenttiä ei käytetä loppuun, vaan osalle jää paksu turvekerros.
”Turpeen hajoaminen jatkuu tuotannon loputtua, ja se aiheuttaa huomattavia hiilidioksidipäästöjä ilmakehään sekä humus- ja ravinnepäästöjä vesistöihin”, kertoo John Nurmisen Säätiön erityisasiantuntija Anna Saarentaus.
John Nurmisen Säätiön ja Luonnonperintösäätiön uudessa Suokeidas – Turvetuotannosta monimuotoiseksi suoksi -hankkeessa käännetään kahden käytöstä poistuneen turvekentän kehitys takaisin kohti luonnontilaa. Luonnontilainen suo sitoo itseensä ravinteita, jolloin niitä pääsee vähemmän vesistöihin. Samalla saadaan parannettua paikallista monimuotoisuutta ja käännettyä alueen kehitys kasvihuonekaasujen päästölähteestä kohti hiilinielua.
Hanke saa rahoitusta EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahastolta (Just Transition Fund, JTF).
Uutta menetelmää testataan Ranualla
Aiemmin käytöstä poistuneista turvekentistä on tehty kosteikkoja rakentamalla pohjapatoja alueiden kuivatusojiin. Tällöin vesi nousee osalla aluetta, mutta osa jää edelleen kuivaksi. Suokeidas-hankkeessa alueet uudelleensoistetaan mahdollisimman laajasti.
”Uutta meidän lähestymistavassamme on se, että kohteille tehdään niillä alun perin sijainneiden soiden rakennetta matkivia pitkiä loivia muotoja, eli ikään kuin aapasuon jänteitä. Näiden jänteiden taakse jää aina laaja matalanveden kenttä, johon rahkasammal ja muut suokasvit voivat palautua”, kuvailee Luonnonperintösäätiön suojelupäällikkö Ari-Pekka Auvinen.
Uudelleensoistamisen avulla entisistä turvekentistä voidaan saada lajistoltaan monimuotoisia elinympäristöjä jo muutamassa vuodessa, mutta lopullinen soiden eliöyhteisöjen palautuminen on hidas prosessi.
Kohteista Raakunsuo sijaitsee Simojoen, Suomen toiseksi tärkeimmän Itämeren lohijoen, rannalla. Turpeennostoalue on aiemmin kuormittanut jokea. Karsikkosuon vedet taas laskevat Heinijoen kautta Kivijokeen ja edelleen Perämereen. Vastaanottavat vesistöt ovat heikentyneet ihmisen toimien vuoksi ja niiden ekologinen tila on luokiteltu tyydyttäväksi.
Ennallistaminen on ympäristön kannalta paras ja edullisin jälkikäyttömuoto
Ympäristön kannalta ei ole yhdentekevää, mitä tuotannosta vapautuville turvekentille tapahtuu. Perinteisesti valtaosa niistä on metsittynyt tai metsitetty. Muita, pienemmissä määrin hyödynnettyjä turvekenttien jälkikäyttövaihtoehtoja ovat kasvinviljely ja alavien kohtien vettäminen kosteikoksi. Lisäksi viime vuosina on asetettu suuria odotuksia aurinko- ja tuulienergian tuotannolle.
Turvemaiden jälkikäyttövaihtoehdot eroavat toisistaan huomattavasti ilmasto-, vesistö-, ja monimuotoisuusvaikutuksiltaan. Luonnonvarakeskuksen asiantuntija-arvion mukaan ennallistaminen suoksi ja metsitys ovat ilmastolle ylivoimaisesti edullisimpia jälkikäyttömuotoja. Vesistö- ja monimuotoisuusvaikutusten kannalta parhaat jatkokäyttömuodot ovat puolestaan kosteikot ja suoksi ennallistaminen. Sen sijaan tehokasta kuivatusta ja lannoitusta vaativa jälkikäyttö, kuten perinteinen maanviljely, on ympäristön kannalta selkeästi huonoin vaihtoehto.
”Myös aurinko- ja tuulipuistot vaativat yleensä turvekenttien kuivattamisen, mikä ylläpitää turpeen hajoamista ja haitallisia ilmasto- ja vesistöpäästöjä. Tällaisille alueille eivät myöskään suolajit pääse palautumaan. Ympäristövaikutusten minimoimiseksi esimerkiksi aurinkopaneelit kannattaisi asentaa jo rakennettuun ympäristöön, kuten rakennusten katoille”, muistuttaa Anna Saarentaus.
Ennallistamalla käytöstä poistuneita turvetuotantoalueita saadaan myös toimeenpantua EU:n vasta voimaan astunutta ennallistamisasetusta.
Hanketta rahoittaa EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahasto.
Vähennämme käytöstä poistettujen turvekenttien kasvihuonepäästöjä ja ravinnevalumia Itämereen sekä lisäämme luonnon monimuotoisuutta ennallistamalla turvekentät takaisin soiksi.
Lue seuraavaksi
Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?
Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.