Hyppää sisältöön
Etusivu
Mitä teemme
Itämeri-media
Uutta elämää rannikkovesiin: meriajokkaan pistokkaita istutettiin Helsingissä

Uutta elämää rannikkovesiin: meriajokkaan pistokkaita istutettiin Itä-Helsingin saaristoon ja Lauttasaaren edustalle 

Meriajokasniittyä Itämerellä. Video Pekka Tuuri

Lisätietoja

Meriajokasniittyjen ennallistamisella parannetaan meriluonnon monimuotoisuutta, sillä hyvinvoivat niityt tarjoavat kodin kymmenille Itämeren lajeille. Meriajokasniittyjä palautetaan vanhoille kasvupaikoille siirtoistutusten avulla.

Tänä kesänä sadat meriajokkaan pistokkaat ovat saaneet uuden kodin. Istutetut meriniityt odottavat nyt paluumuuttajia, sillä Itämeren avainlaji meriajokas tarjoaa suojaa, ruokaa ja elinympäristön niin erilaisille kaloille kuin katkoille ja kotiloillekin.

John Nurmisen Säätiön Meriniitty-hankkeessa toteutettiin meriajokkaan siirtoistutukset Itä-Helsingin saaristossa ja hiekkapohjan kunnostus Lauttasaaren edustalla Hevosenkenkälahdella yhdessä Helsingin kaupungin ja Metsähallituksen luontopalvelujen kanssa.

Heinäkuun alkupuolella Itä-Helsingin saaristossa istutettiin uuden meriniityn aluksi yhteensä noin 300 pistokasta. John Nurmisen Säätiö toteutti istutuksen yhdessä Helsingin kaupungin kanssa valitulle sijainnille. Istutus tehtiin Metsähallituksen kehittämällä menetelmällä, jossa istutusalueen sisällä on sekä istutettuja että tyhjäksi jätettyjä laikkuja, joille meriajokas voi myöhemmin levitä.

”Ennallistamisalueelle on tehty kolme parinkymmenen neliömetrin istutusaluetta, joille pistokkaita on istutettu. Toiveena on, että meriajokkaat vähitellen levittäytyvät juuristonsa avulla laajemmalle alueelle ja muodostavat yhtenäisen niityn”, kertoo hanketta vetävä erityisasiantuntija Miina Mäki John Nurmisen Säätiöstä.

Alkusyksystä sukeltajat käyvät tarkistamassa istutusalueen, jolloin tiedetään, miten hyvin kasvit ovat lähteneet kasvuun. Istutuksen menestymistä seurataan myös tulevina vuosina. Mikäli kasvit viihtyvät ja lähtevät leviämään hyvin, voidaan Helsingin vesillä tulevina vuosina tehdä myös lisää istutuksia muihin Helsingin kaupungin kanssa valittaviin kohteisiin.

Hiekkakunnostuksella palautettiin pohja meriajokkaalle sopivaksi

Kesäkuussa Helsingin Lauttasaaressa toteutettiin hiekkapohjan kunnostus, jossa liettyneen pohjan päälle levitettiin uutta hiekkaa, ja sen jälkeen hiekalle istutettiin noin 600 meriajokkaan pistokasta. Menetelmää kokeiltiin Suomessa ensimmäistä kertaa, ja sen toteutusta valmisteltiin Metsähallituksen toimesta useita vuosia.

Kunnostuksessa käytettiin merihiekkaa, jota oli saatu väylänkunnostustyöstä toisaalla. Meriniittyhankkeeseen osallistuneet vapaaehtoiset sukeltajat H2O-sukellusseurasta levittivät hiekan istutuspaikoille, ja levityksen jälkeen Metsähallituksen sukeltajat istuttivat meriajokkaat kunnostetulle hiekkapohjalle.

Sukellusseura H2O:n sukeltajat levittivät merihiekkaa Lauttasaaren edustalla. Kuva: Miina Mäki

Istutuksilla kohti monimuotoista meriluontoa 

Meriajokas on Itämeressä tärkeä, meriluonnon monimuotoisuutta ylläpitävä laji. Meremme rehevöitymisen seurauksena meriajokas on kuitenkin joutunut ahtaalle ja monin paikoin kadonnut: meriajokaspohjat on luokiteltu vaarantuneeksi luontotyypiksi, joka on lailla suojeltu. Itämeren ravinnekuormitusta on saatu viime vuosikymmenten aikana vähennettyä, ja nyt meriajokas voisi jälleen menestyä paikoissa, joilta se on aiemmin kadonnut.  

Meriajokas, kuten moni muukin ihmisen vaikutuksesta taantunut laji, tarvitsee apua. EU:n ennallistamisasetus on yksi vastaus avunhuutoon: sen tavoitteena on parantaa luonnon tilaa kaikissa ympäristöissä – siis myös meressä – vuoteen 2030 mennessä.  
Ennallistamisasetus antaa tärkeitä konkreettisia tavoitteita Itämeren meriluonnon suojeluun Suomessa ja kansainvälisesti.  

“Meriajokasniittyjen ja niille sopivien kasvupaikkojen ennallistaminen edistää asetuksen tavoitetta, mutta kiire tulee, sillä luontokato etenee Itämeressäkin, ja viidessä vuodessa meidän pitäisi pystyä palauttamaan 30 prosenttia huonovointisista luontotyypeistä parempaan tilaan. Toivoa kuitenkin on eikä työ ole turhaa, sillä paikoin meren tilassa on jo nähtävissä myös hienoisia paranemisen merkkejä”, Mäki kertoo.    

Meriajokas Itämeren pohjassa
Hankkeet
Meriniittyhanke

Palautamme Itämeren avainlajin meriajokkaan muodostamia vedenalaisia niittyjä alueille, joilta ne ovat kadonneet.

Itämeri tarvitsee apuasi.
Vielä ei ole liian myöhäistä pelastaa Itämerta.

Lue seuraavaksi

Rakkohaurua Itämeren pohjassa. Kuva: Pekka Tuuri.
Uutinen
Luontokadon pysäyttäminen vaatii sitoutumista – Suomi ei saa kaataa EU:n ennallistamisasetusta 
Meriajokasniitty Itämeren pohjassa
Blogi
Meriniityt ansaitsevat oman teemakuukauden
Istutettuja meriajokaspistokkaita Läntisellä Suomenlahdella.
Uutinen
Ensimmäiset meriajokkaan siirtoistutukset toteutettiin Meriniitty-hankkeessa

Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?

Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.

Haku