Ihana kamala luonto – ihmisen luontosuhde vahvistuu kadon kynnyksellä
Kirjoittaja
Oman kotimeremme luonto köyhtyy ja usein havahdumme lajien merkitykseen vasta, kun ne ovat katoamassa. Vanhat lehtitekstit paljastavat, miten suhteemme luontoon on muuttunut satojen vuosien aikana.
Faktoja voisi luetella pitkään: Itämeren luonto hupenee nopeammin kuin muilla maailman merialueilla. Tutkijat ovat osoittaneet, että lajien katoaminen etenee kaikilla Suomen merialueilla ja noin 10 prosenttia Itämerellä elävistä lajeista on luokiteltu uhanalaisiksi. Suomessa joka neljäs Itämeren rannikon luontotyyppi on uhanalainen, ja jopa puolta uhkaa heikkeneminen tai uhanalaistuminen.
Mutta millainen on ihmisen luontosuhde, jos pystymme aiheuttamaan näin laajaa tuhoa muille lajeille?
Historioitsija Otto Latva Turun yliopistosta on tutkinut ihmisen luontosuhdetta humanistisesta näkökulmasta, kirjoitetun kielen kautta. Aineistona Latva tutkimusryhmineen käyttää suomalaisissa sanomalehdissä 1800-luvulta nykypäivään julkaistuja luontoaiheisia juttuja. Menetelmä on kiinnostava ja sen kautta voi havainnoida, miten ihmisen suhde luontoon on muokkautunut vuosisatojen ja -kymmenien kuluessa.
Vaikka usein ajatellaan, että ihmisen suhde lajeihin on muuttumaton, se ei Latvan mukaan pidä paikkansa. Suhde on muuttunut eri aikakausina ja muutosta tapahtuu jatkuvasti eri kulttuureissa globaalilla, kansallisella ja vielä paikallisemmalla tasolla.
Yksi asia on kuitenkin tyypillistä kaikille aikakausille. Ihminen herää lajin tärkeyteen lähes poikkeuksetta vasta silloin, kun on jo aiheuttanut sille tuhoa. Laji nousee otsikoihin vasta, kun se on katoamaisillaan. Latva antaa esimerkin Itämeren pyöriäisestä, josta 1920–1930-luvuilla kirjoitettiin paljon.
“Kun ihminen näki tuohon aikaan pyöriäisen, ajan hengen mukaisesti se lähtökohtaisesti ammuttiin. Ajateltiin, että se aiheuttaa kalastajille harmia, koska ihminen kilpailee sen kanssa samasta saaliista. Nyt jos pyöriäisestä kirjoitetaan, siinä on surullinen pohjavire, sillä niin harvinaiseksi se on jo käynyt”, Latva toteaa.
Toisaalta tuon ajan henkeen kuului yleisesti eläimien tappaminen tutkimuskäyttöön. Se johtui ihmisen uteliaisuudesta ja tietämättömyydestä. Eläimiä esimerkiksi lahjoitettiin koulujen kokoelmiin.
Luonnonsuojelua omiin tarpeisiin
Aineistossa näkyvät myös 1800-luvun ensimmäiset pyrkimykset luonnonsuojeluun, joskin vahvasti luokkayhteiskunnan näkökulmasta. Valistusajan myötä yleistyi ajatus siitä, että ihmisen tulisi kontrolloida ja ohjata luontoa.
“Sanomalehtiteksteissä näkyvät ensimmäiset henkilöt, jotka välittävät riistanhoidollisia näkemyksiä siitä, miten tiettyjä lajeja pitäisi suojella, jotta eläimiä riittäisi metsästettäväksi. Kiinnostavasti näissä nousee esiin ristiriita eri yhteiskuntaluokkien välillä. Kirjoittajia ärsyttää rahvaan tiiviimpi luontosuhde ja esimerkiksi haluttomuus metsästää karhuja ja susia”, Latva kertoo.
Muuttuva suhde
Kirjoituksista huomaa, että eläimet ovat aina vieneet huomiomme, kun taas kasvit, levät ja bakteerit on kuitattu itsestäänselvyytenä. Latva mainitsee kaksi Itämereen liittyvää lajia, joista on kuitenkin kirjoitettu hämmästyttävän runsaasti. Toinen on rakkohauru ja toinen sinilevä.
“Rakkohaurusta on kirjoitettu suhteellisen paljon ja ilmiselvä syy on, että sitä käytettiin maanparannusaineena viljelyksillä 1900-luvun alkupuolella”, Latva kertoo.
Latva mainitsee esimerkkinä jutun, jossa kuvaillaan, miten rakkohaurua on käytetty lannoitteena Viipurissa sijaitsevassa hedelmätarhassa. Suhtautuminen rakkohauruun alkoi muuttua 1980-luvuilla. Silloin alettiin epäillä, että rakkohauru on katoamassa kokonaan. 2000-luvulle tultaessa tietoisuus sen merkityksestä Itämeren elämälle tärkeänä lajina alkoi juurtua puheisiin.
Sinilevä puolestaan koettiin 1900-luvun alkupuolella lähinnä esteettisenä haittana. Sinilevä oli etenkin järvien ongelma ja kesällä ihmeteltiin sen rumentavaa vaikutusta järviin. Tutkijat pitivät sitä kiinnostavana organismina, mutta vasta vuosisadan puolivälissä suhtautuminen sinilevään alkoi muuttua, kun havaittiin, että se aiheutti järvistä otettuun juomaveteen outoa makua.
Kului useampi vuosikymmen, kunnes 80-luvulla sävy mediassa vaihtui: raportoitiin kotieläinten sairastumisista ja lemmikkien kuolemista. Julkisuudessa alettiin kirjoittaa levän myrkyllisyydestä. Systemaattista sinileväseurantaa alettiin tehdä vasta 1990-luvun lopulta alkaen.
Tieto lisääntyy, mutta toiminta takkuaa
Ihmisen tapa luokitella lajeja hyödyllisiksi, haitallisiksi, upeiksi tai arvottomiksi on säilynyt läpi vuosisatojen. Latva ottaa esimerkiksi merimetson ja valkoposkihanhen, jotka tällä hetkellä kuuluvat lintukantojen suojelua edistävään EU:n lintudirektiiviin. Nykyinen hallitus on kuitenkin tehnyt aloitteen, jossa lajit siirrettäisiin suojelusta metsästyslain piiriin ja niiden metsästys sallittaisiin, sillä ne perustelujen mukaan uhkaavat ihmisen elinkeinoja ja elinpiiriä.
“Vielä 1900-luvun puolivälissä valkoposkihanhia ja merimetsoja pidettiin upeina ja majesteettisina lintuina. 1990-luvun loppupuolelta alkaen kumpaakin lajia on alettu pitämään ärsyttävänä ja mitä lähemmäs päästään nykyaikaa, näiden Itämeren lajistoon kuuluvien lintujen kohtalona on ollut joutua laajamittaisen inhon kohteeksi”, Latva sanoo.
Miltähän näyttäisi, jos sadan vuoden kuluttua tutkittaisiin nykyhetkeä?
Vaikka ymmärrys ihmisen kyvystä muuttaa toimintaansa tiedon lisääntyessä antaa historiantutkijalle toivoa, Latvan näkemys nykyajasta ei ole kovin myönteinen
“Luulen, että tukijat kiinnittäisivät huomiota siihen, miten uskomattoman välinpitämättömiä ihmiset ovat olleet siitä huolimatta, että heillä on ollut valtavan paljon tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi. Tutkijat varmasti pohtisivat, miksi kukaan ei reagoinut. Miksi ei panostettu ihmisen ja ympäristön suhteen vahvistamiseen ja siihen, miten ihmiset toimivat osana luontoa”, Latva miettii.
Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran John Nurmisen Säätiön Telegrammi-lehdessä (1/2026).
Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?
Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.
