Kylmän ja murtovetisen Itämeren luonto on ainutlaatuinen. Ihmisen toiminnan seurauksena meriluonnon monimuotoisuus on kuitenkin uhattuna. Paikallisten elinympäristöjen häviäminen, merellisten resurssien kestämätön käyttö ja muut ympäristön stressitekijät, kuten mereen päätyvät ympäristömyrkyt ja lääkeaineet, heikentävät meriluonnon elinvoimaisuutta. Itämeressä luonnon monimuotoisuutta uhkaavat lisäksi erityisesti ilmastonmuutoksen vaikutukset sekä rehevöityminen, jotka vaikuttavat meren elämään kaikissa ympäristöissä.

Vedenalaiset elinympäristöt ja avainlajit

Luonnon monimuotoisuus on muutakin kuin lajirunsautta. Itämeren vedenalainen luonto ei ole kaikkialla samanlaista ja yhdenmukaista, vaan pinnan alla on erilaisten elinympäristöjen kirjo, ja kussakin elää omanlaisensa lajisto. Ympäristöolot, kuten pohjan materiaali, aallokkoisuus tai valon määrä, määrittelevät, millaiset lajit erilaisilla paikoilla menestyvät. Eliöyhteisön lajit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään, ja siksi muutokset yhden lajin selviämisessä vaikuttavat myös muihin.

Rakkohauru (entiseltä nimeltään rakkolevä), meriajokas ja sinisimpukka ovat Itämeren avainlajeja, joilla on tärkeä rooli meren ekosysteemissä rikkaiden eliöyhteisöjen ylläpitäjinä. Rakkohaurun ja meriajokkaan muodostamat elinympäristöt ovat tärkeitä Itämeren kaloille ja selkärangattomille pikkueläimille. Ne ovat myös oivallisia kalojen kutualueita ja kalanpoikasten turvapaikkoja. Monivuotinen kasvillisuus sitoo vedestä ravinteita kasvuunsa, ja tuuhea meriajokasniitty voi myös sitoa enemmän hiiltä kuin samankokoinen metsä.

Sinisimpukat suodattavat ravintonsa vedestä ja samalla puhdistavat vettä. Niiden lomassa elää monenlaista pientä mönkijää, ja simpukat ja muut pohjaeläimet ovat tärkeää ravintoa esimerkiksi haahkalle ja useille kaloille, kuten kampeloille.

Meren ravintoketjut

Kuten maallakin, myös merten ravintoketjut ovat riippuvaisia kasvien sitomasta auringon energiasta. Meren perustuottajia ovat pikkuriikkiset planktonlevät, sekä yksi – ja monivuotinen pohjakasvillisuus. Pienleviä syövät pikkuiset planktoneläimet ovat ruokaa isommille eläimille, joita kookkaammat pedot puolestaan saalistavat. Ravintoketjujen huipulla ovat isot merinisäkkäät, petolinnut ja ihminen.

Meren koko toiminta perustuu ravintoverkkoihin ja eliöiden vuorovaikutukseen toistensa ja ympäristönsä kanssa. Kussakin vedenalaisessa ympäristössä on omanlaisensa ravintoketjujen verkosto. Jos ravintoketjut häiriintyvät, meriekosysteemin toiminta muuttuu, ja huomaamme sen muutoksina meren tilassa.

Ilmaston ja meriveden lämpeneminen muuttaa Itämeren ravintoketjuja ja vaikuttaa monin tavoin koko vedenalaiseen luontoon. Veden lämmetessä myös eteläisten vieraslajien on helpompi kotiutua Itämereen, ja jotkin tulokkaista voivat olla uhka meremme alkuperäisille lajeille. Ilmastonmuutoksen vaikutukset kiihdyttävät myös meren rehevöitymistä entisestään ja lisäävät happikatoa meren pohjassa.

Lue lisää ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

Rehevöityminen heikentää meriluonnon tilaa

Rehevöityminen on uhka Itämeren monimuotoisen meriluonnon säilymiselle. Itämeren avainlajit rakkohauru ja meriajokas kärsivät veden samenemisesta, joka vähentää kasveille elintärkeää auringonvaloa syvemmällä vedessä. Ravinteiden runsaus suosii myös yksivuotisten rihmalevien kasvua. Rihmalevien määrä Itämeressä on rehevöitymisen myötä kolminkertaistunut. Rihmalevämassa tukahduttaa alleen meriajokasniittyjä ja rakkohaurun vedenalaisia metsiä. Itämeren pohjaeläimet puolestaan kärsivät merenpohjien happikadosta, jota rehevöityminen ylläpitää.

Rehevöityminen on hyödyttänyt myös Itämeren rannikolla kasvavaa järviruokoa. Aiemmin avoimet rantamaisemat kasvavat umpeen tiheiden ruovikoiden vallatessa alaa. Samalla menetetään linnuille ja hyönteisille tärkeitä avoimia ja mosaiikkimaisesti vaihtelevia rantaelinympäristöjä niin veden alla kuin matalakasvuisilla rantaniityilläkin.

Lue lisää rehevöitymisestä.

Meriluonnon suojelu

Suomen rannikon vedenalaista luontoa on kartoitettu pitkäjänteisesti, ja työn tuloksena on tunnistettu useita tärkeitä monimuotoisuusalueita (EMMA-alueet). Meren lajiyhteisöjen hyvinvointi on sidoksissa paikallisiin elinympäristöihin, ja siksi myös meriluonnon suojelutoimien tulisi kohdistua paikallisesti tärkeimmille alueille. Itämämeren vedenalaisesta luonnosta on Suomessa nykyään suojeltu noin 11%, mikä on vain kolmannes EU:n Biodiversiteettistrategian 30% tavoitetasosta.

Monimuotoinen, terve eliöyhteisö on vastustuskykyisempi ympäristönmuutoksia vastaan. Ilmaston lämpeneminen ja rehevöityminen ovat jo muuttaneet Itämerta, ja meren asukkaat ovat kovilla nopeaan muutokseen sopeutumisessa.

John Nurmisen Säätiön hankkeissa torjutaan rehevöitymistä ja muita mereen kohdistuvia ympäristöriskejä. Suojelutyön tavoitteena on Itämeren hyvä ekologinen tila, jossa ravinteita ja leviä ei ole meressä liikaa, pohjalla riittää happea, ja meren eliöyhteisö on monipuolinen ja elinvoimainen. Tavoitteenamme on elävä Itämeri. Lue lisää hankkeistamme.

Mitä me teemme?

Vähennetään rehevöitymistä koko Itämeren valuma-alueella
Tietoa Itämerestä

Edistetään Itämeri-tietoisuutta kouluissa ympäristökasvatuksen keinoin yhteistyössä Luonto-Liiton kanssa.
Ympäristökasvatus

Poistetaan Itämeressä jo olevaa fosforikuormaa hoitokalastamalla särkikalaa
Baltic Fish

Kierrätetään ruokokasvustoon sitoutuneita ravinteita rehevöityneistä rantavesistä maalle hyötykäyttöön
Rannikkoruokohanke

Levitetään tietoa tehokkaaksi vesiensuojelutoimeksi havaitusta peltojen kipsikäsittelystä koko Itämeren alueella
Gypsum Initiative

Vähennetään biokaasun tuotantoon liittyviä ravinnepäästöjä koko sen elinkaaren aikana ja edistetään biokaasun kestävyyttä vesiensuojelun näkökulmasta
Sustainable Biogas