Valtavirta – Vesiensuojelu helpoksi metsänomistajalle
Metsätalouden vesistökuormitus syntyy etenkin soiden ojituksista. Valtavirta-hankkeessa kuormitusta hillitään tehokkaimmilla vesiensuojelukeinoilla. Samalla edistetään metsänomistajien edellytyksiä ottaa näitä vesiensuojelutoimia käyttöön omilla maillaan eli valtavirtaistamaan vesiensuojelu metsätaloudessa.

Lisätietoja:
Tarja Anttila
Suometsien asiantuntija / Tapio
tarja.anttila@tapio.fi
+358 29 432 6014
Metsätalouden vesistökuormitus on vaikeasti hallittavaa
Suomella on hallussaan epävirallinen maailmanennätys: olemme kaivaneet ennätysmäärän suo-ojia. 1950–70–luvuilla Suomessa oli kova tarve lisätä puuntuotantoa, ja ojia kaivettiin, jotta puut kasvaisivat ojituksen seurauksena kuivuneilla soilla.
Nykytiedon mukaan ojitusten vaikutus ravinne- ja kiintoainekuormitukseen ja ilmastoa lämmittäviin kasvihuonekaasupäästöihin on tuhoisa. Ojavesien mukana kulkeutuvat ravinteet rehvöittävät niin lähijärviä kuin Itämerta. Humus taas ruskettaa vesistöjä.
Ojitusalueiden vesistökuormitus on pysyvästi suurempaa kuin luonnontilaisten soiden. Kuivatus myös muuttaa suoluontoa, kun märkien ympäristöjen suolajit, kuten esimerkiksi sarat ja rahkasammalet, korvautuvat kuivempien olosuhteiden lajeilla.
Hajakuormitusta syntyy pitkäaikaisesti laajoilta alueilta. Jotta kuormitusta saadaan tarpeeksi vähennettyä, täytyy ensin tunnistaa kuormituslähteet tarkastelemalla koko valuma-aluetta. Kun isoimmat kuormituslähteet on tunnistettu, voidaan niihin kohdistaa mahdollisimman tehokkaita vesiensuojelumenetelmiä.
Tällä hetkellä metsätaloudessa ei vielä hyödynnetä tehokkaimpia vesiensuojelutoimia, kuten puuntuotannollisesti kannattamattomien ojitusalueiden ennallistamista ja vesienpalautusta soille pintavalutukseen. Molemmat toimet parantavat paitsi vesien myös suoluonnon tilaa.
Sanoista tekoihin: käytännön vesiensuojelutoimia
Valtavirta-hankkeessa suunnitellaan ja toteutetaan 15 vesiensuojelukohdetta Kanta-Hämeessä Tammelan Kuivajärven ja Renkajärven valuma-alueilla. Ne kuuluvat Kokemäenjoen vesistöön, joka laskee Selkämereen.
Merkittävimmät kuormituslähteet tunnistetaan valuma-aluesuunnittelun avulla, ja toteutettavista vesiensuojelutoimista sovitaan maanomistajien kanssa. Näille kohteille laaditaan tarkemmat toteutussuunnitelmat.
Ennallistamiseen soveltuvat erityisesti kitu- ja joutomaat, joilla puuston kasvu ei ole ojituksista huolimatta elpynyt. Näin ennallistaminen ei aiheuta taloudellista haittaa maanomistajille. Metsätalousmaiden ojavedet ohjataan puhdistumaan niin sanotuille pintavalutuskentille, eli luonnontilaisille tai ennallistetuille soille.
Hankkeen toteuttavat John Nurmisen Säätiö ja Tapio Palvelut Oy. Säätiö toteuttaa vesiensuojelukohteet, ja Tapio vastaa valuma-alue- ja toteutussuunnittelusta, metsänomistajille tarjolla olevien rahoitusmahdollisuuksien kartoituksesta ja koulutuksesta.
Lisää neuvontaa ja tukea metsänomistajille
Ennallistamista ja vesien johtamista pintavalutukseen toteutetaan nykyään erilaisten hankkeiden puitteissa. Toimet tulisi saada käyttöön nykyistä laajemmin. Sitä varten tarvitaan metsänomistajille suunnattuja palveluja, joissa tunnistetaan ja toteutetaan kohteita heidän maillaan. Valtavirtaistuminen edellyttää siis sekä toimivaa neuvontajärjestelmää (metsänhoitoyhdistykset, muut palveluntarjoajat) että toimivaa rahoitusjärjestelmää toimenpiteiden toteuttamiseen.
Valtavirta-hanke edistää metsätalouden tehokkaimpien vesiensuojelukeinojen valtavirtaistamista tukemalla metsäammattilaisten osaamisen kehittämistä (valuma-alue-, vesienpalautus- ja ennallistamissuunnittelu) sekä testaamalla olemassa olevien tuki-instrumenttien toimivuutta ja antamalla palautetta niiden kehittämiseksi. Lisäksi hankkeessa tarkastellaan yksityiseen rahoitukseen perustuvien uusien rahoitusmallien soveltuvuutta ja viestitään tuki- ja rahoitusmahdollisuuksista.
Yhteistyössä

Hankkeeseen liittyvät uutiset



Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?
Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.