Viipurin jätevedenpuhdistushanke
Viipurin jätevedenpuhdistamolla käynnistyi lokakuussa 2016 jätevesien tehostettu fosforinpoisto, minkä jälkeen vesilaitokselta lähtevien jätevesien sisältämä fosforimäärä pieneni Itämeren suojelukomissio Helcomin suosittamalle tasolle (0,5 mg fosforia/lähtevä jätevesilitra).
Viipurissa on noin 80 000 asukasta. Kaupungin jätevedet kulkeutuvat Viipurinlahden kautta suoraan Suomen rannikkoalueille, ja fosforinpoisto parantaa siten sekä Viipurinlahden että Suomen itäisen merialueen tilaa. Tehostetussa jätevedenpuhdistuksessa vähennetään Viipurinlahteen päätyvää Suomenlahden vuotuista fosforikuormaa noin 20 tonnia. Se on lähes saman verran kuin Helsingin Viikinmäen jätevedenpuhdistamon vuosipäästöt.
Puhdistamon fosforinpoistojärjestelmän toimitus sekä asennus- ja rakennustyöt tehtiin heinä-lokakuussa 2016. Viipurin vesilaitoksen ja John Nurmisen Säätiön yhteishankkeessa säätiö vastasi tehostettuun fosforinpoistoon liittyvistä laitehankinnoista ja vesilaitos asennusten sekä rakennustöiden kustannuksista. Säätiön osaprojektin kokonaiskustannus oli noin 140 000 euroa.
Yhteisprojekti käynnistyi vuonna 2010
Viipurin vesilaitoksen kanssa allekirjoitettiin kesäkuussa 2010 aiesopimus fosforinpoiston tehostamisesta sekä toteutussopimus puhdistamon fosforinpoistokokeista. Koetoiminta toteutettiin säätiön toimittamalla laitteistolla ja Suomen ympäristöministeriön rahoituksella talvella 2010–2011. Kokeiden tulosten pohjalta teetettiin tekninen prosessisuunnitelma sekä tarjousasiakirjat fosforinpoiston tehostamisesta Viipurin puhdistamolla vuonna 2011.
Keväällä 2012 Viipurin vesilaitoksen kanssa allekirjoitettiin investointisopimus. Sopimuksen toteuttaminen kuitenkin viivästyi Viipurin vesilaitoksen toistuvien johtajavaihdosten sekä puhdistamon pääviemäriputken rikkoontumisen vuoksi. Helmikuussa 2014 Viipurissa juhlistettiin uuden kokoojaviemärin valmistumista, minkä jälkeen päästiin jatkamaan puhdistamon kemiallisen fosforinpoiston toteuttamista. Fosforinpoisto avattiin syksyllä 2016.
Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?
Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.