Ennallistaminen: Uhkakuvista kohti uutta alkua
Kirjoittaja
Anna Saarentaus
Ohjelmapäällikkö, ruoantuotannon ja metsätalouden ravinnekuormituksen leikkaus anna.saarentaus@jnfoundation.fi +358 40 719 0208EU:n ennallistamisasetuksen potentiaalinen hintalappu säikäytti, mutta nyt on aika siirtyä kauhistelusta ratkaisuihin.
Keskustelu EU:n ennallistamisasetuksen toimeenpanosta Suomessa on ollut värikästä. Otsikoihin on nostettu kuvauksia etenkin siitä, kuinka asetus kurittaa Suomen taloutta. Klikkiotsikot ovat viljelleet kauhua jopa lähemmäs miljardin vuotuisista kustannuksista, joiden uhataan kaatuvan veronmaksajien ja maanomistajien niskaan.
Moni on kantanut huolta myös siitä, että hakkuumäärät ja sen myötä metsäteollisuuden kilpailukyky romahtavat, ja että Suomen bruttokansantuote kääntyy ennallistamisvelvoitteiden myötä pysyvään laskuun. Epäluulo on ollut silmiinpistävää, ja puheenvuoroissa on noussut esiin pelko siitä, että päätösvalta omista metsistämme ja soistamme karkaa Brysseliin.
Nyt kun ensisäikähdyksestä on selvitty, voidaan toivottavasti siirtyä ratkaisukeskeiseen ja tarveperustaiseen keskusteluun. Sen sijaan, että maalailemme uhkakuvia, voisimme kysyä, paljonko luontoa on ennallistettava, jotta saamme luontokadon pysäytettyä, vesistöjen huolestuttavan ruskettumiskehityksen taitettua ja Itämeren rehevöitymisen hallintaan. Mikä osa näistä hehtaareista olisi toteutettavissa pienin kustannuksin? Ja mitä vaihtoehtoja ennallistamistoimien rahoittamiseen löytyy?
Suuri osa Suomen ennallistamistarpeesta on toteutettavissa kustannustehokkaasti
Arvioita eri luontotyyppien ennallistamistarpeista saadaan lähikuukausina kansallisen ennallistamissuunnitelman laatijoilta. Positiivista ajattelua soveltaen ennallistamisen voidaan katsoa tarjoavan uuden työkalun luontokadon torjuntaan: perinteinen suojelu säästää olemassa olevia luontoarvoja, kun taas ennallistamisella voidaan korjata jo vaurioitunutta luontoa.
Tutkijat ja me käytännön ennallistajat tiedämme, että merkittävä osa ennallistamistarpeesta on toteutettavissa hyvin kustannustehokkaasti esimerkiksi kohdistamalla toimia joutomaihin tai heikkotuottoisiin ojitettuihin soihin, joiden taloudellinen arvo on vähäinen. Kaivinkoneella ei mene monta tuntia aikoinaan turhaan kaivetun metsäojan tukkimiseen, ja lyhyellä johdeojan pätkällä voidaan elvyttää kuivumaan päässyt avosuo.
Näiden edullisimpien keinojen ohella toki tarvitaan kohdennettuja toimia myös taloudellisen toiminnan piirissä olevissa ympäristöissä, jotta kaikkien luontotyyppien ja lajien säilyminen turvataan.
Rahoitukseen monipuolisia vaihtoehtoja: eroon ympäristölle haitallisista tuista
Myös rahoitukseen löytyy valtion budjetin lisäksi monipuolisia vaihtoehtoja EU-tuista ja kehittymässä olevista luonnonarvomarkkinoista. Kyse on ennen kaikkea poliittisesta tahdosta ja järkevien ohjauskeinojen valinnasta.
Ennallistamisrahoitusta voitaisiin löytää esimerkiksi tekemällä rohkea remontti ympäristölle haitallisiin tukiin. Vähentämällä tukia, jotka lisäävät saastumista, jätteiden määrää ja luonnonvarojen käyttöä, vapautuisi varoja ennallistamiseen.
Myös markkinaehtoiset mekanismit tarjoavat paljon mahdollisuuksia ennallistamisen edistämiseen. Ensinnäkin luonnonarvomarkkinat ovat laajentumassa ekologisista kompensaatioista luontotekoihin. Toiseksi metsäsertifiointistandardit voisivat nykyistä täsmällisemmin ohjeistaa kitu- ja joutomaiden aktiiviseen ennallistamiseen ja valvoa kriteerien noudattamista. PEFC sisältää jo vaatimuksen jättää pois metsätalouskäytöstä eli passiivisesti ennallistumaan ne turvemaat, joita ei ole taloudellisesti järkevää käyttää puuntuotantoon. FSC velvoittaa niiden säilyttämiseen mm. ”soisina riistaelinympäristöinä”.
Nämä muotoilut eivät ole kuitenkaan estäneet ojien kaivuun jatkumista. Entä mikä metsäyhtiö tarjoaisi ensimmäisenä maanomistajalle ennallistamismahdollisuuksien kartoitusta, tai maksaisi ennallistamistoimia jo toteuttaneille ekstraa puukaupan yhteydessä? Näillä keinoilla ennallistamisesta tehtäisiin osa metsänhoitoa ja vastuullisen metsätalouden harjoittamista.
Ennallistaminen on mahdollisuus, ei velvoite
Tulevaa ennallistamisvelkaa voitaisiin puolestaan vähentää ohjaamalla maankäyttöä kestävämpään suuntaan lainsäädännöllä. Selkeät määräykset ja velvoitteet, kuten soiden uudisojituskielto, kunnostusojitusten muuttaminen luvanvaraisiksi, hylättyjen ja heikkotuottoisimpien turvepeltojen ennallistaminen metsiksi tai kosteikoiksi sekä turvetuottajien velvoittaminen alueiden uudelleen vettämiseen turvetuotannon loputtua, säilyttäisivät suoluontoa ja toisivat meille arvokkaita ennallistettuja hehtaareita.
Ennallistaminen ei ole vain velvoite, vaan mahdollisuus investoida Suomen luonnon elinvoimaan. Ennallistamalla tuemme luonnon kykyä tuottaa meille elintärkeitä palveluita, kuten puhdasta vettä ja ruokaa.
Tehdään Suomeen kunnianhimoinen ennallistamissuunnitelma ja päätetään, että nyt olisi oikea aika alkaa pitää parempaa huolta luonnostamme!
Blogi on tuotettu Suokeidas-hankkeessa, jota rahoittaa EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahasto JTF.
Vähennämme käytöstä poistettujen turvekenttien kasvihuonepäästöjä ja ravinnevalumia Itämereen sekä lisäämme luonnon monimuotoisuutta ennallistamalla turvekentät takaisin soiksi.
Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?
Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.
