Ojitetut suot, katoavat hyödyt
Kirjoittaja
Suomi rakennettiin soille. Olemme kuivattaneet niistä nykyisen hyvinvointivaltiomme. Sillä on kuitenkin seurauksia, jotka käyvät toteen nyt, kun Pohjanlahti on maailman nopeimmin tummuva merialue.
Ilmassa leijuu suopursun huumaava haju. Ahmin lakkoja suuhuni ja kiikaroin rauhassa lintuja. Suon värit, hiljaisuus, tuoksut – kaikki tämä saa mielen rauhoittumaan tavalla, jota on vaikea selittää. Soissa on aina ollut mielestäni jotain mystistä.
Parhaimmillaan suot ovat koskemattomina. Silloin ne tarjoavat monimuotoisia ekosysteemi- ja virkistyspalveluja. Ekosysteemipalvelulla tarkoitetaan luonnon tuottamia aineellisia ja aineettomia hyötyjä ihmiselle, kuten puhdasta vettä, hiilen sidontaa ja paikkoja rauhoittua.
Luonnontilaiset suot tuottavat rahanarvoista hyötyä
Kun liikut suolla, et varmaan ajattele aktiivisesti sen hiilivarastoja tai kykyä puhdistaa vettä, mutta juuri ne ovat suon toiminnan ytimessä.
Luonnontilaiset suot ovat merkityksellisiä ilmaston säätelyn kannalta, sillä ne ovat merkittäviä hiilinieluja ja -varastoja. Hiili varastoituu suolla osittain hajonneeseen kasviainekseen, turpeeseen. Koska soiden hajotustoiminta on hidasta, hiili jää kasvavaan turvekerrokseen tuhansiksi vuosiksi. Suomen kokonaispinta-alasta suot kattavat lähes 30 prosenttia, ja niiden hiilivarastot sisältävät yli kaksi kolmasosaa Suomen ekosysteemien hiilivarastoista.
Suot toimivat myös luonnollisina vesivarastoina. Ne pidättävät vettä hidastaen sulamis- ja sadevesien valuntaa jokiin ja järviin, mikä vähentää tulvariskiä. Hidas veden virtaus myös mahdollistaa ravinteiden sitoutumisen, mikä osaltaan ehkäisee vesistöjen rehevöitymistä.
Monimuotoiset suot ovat myös huoltovarmuuden perusta. Luonnontilaiset ja ennallistetut suot tasaavat sään ääri-ilmiöitä, puskuroivat ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja turvaavat pölyttäjien elinmahdollisuuksia.
Minulle ja monille muille ne tarjoavat myös upeita virkistäytymismahdollisuuksia ja arvokkaan marjasadon.
Ojitusten vaikutuksia aliarvioitiin pitkään
1800–1900-luvuilla ihmisen suhde Suomen soihin alkoi muuttua. Suot alettiin nähdä taloudellisena mahdollisuutena, kun tarjolla oli paljon käyttämätöntä ja ”hyödyntämätöntä” maata, joka suorastaan tuli ottaa ihmisen ja talouden palvelukseen, luonnosta viis. Kehittyvä maatalous tarvitsi lisää pinta-alaa ja sotien jälkeinen Suomi töitä ja tuloja. Soiden kuivattaminen nähtiin hyvänä ja oikeana tekona, jota yhteiskunta tuki voimakkaasti.
Suomessa ojitettiin lopulta miljoonia hehtaareja soita. Suomen alkuperäisestä 10,4 miljoonan hehtaarin suoalasta yli puolet on ojitettu metsä- ja maatalouden sekä turvetuotannon tarpeisiin, mikä on kansainvälisestikin poikkeuksellinen mittakaava.
Pitkään ojituksen ekologisia vaikutuksia ei tunnistettu. Vasta 1980-luvulta alkaen alettiin arvioida kriittisemmin soiden kuivatuksen vaikutuksia vesistöihin, hiilivarastoihin ja suoluonnon monimuotoisuuteen. Nyt tiedämme, että soiden talouskäyttö on aiheuttanut monenlaisia haitallisia ja kauaskantoisia vaikutuksia suoluonnolle. Ojitus näkyy tänä päivänä muun muassa suolajiston ja suoluontotyyppien uhanalaisuutena, rehevöityneinä vesistöinä, kasvaneena tulvariskinä ja menetettyinä hiilivarastoina, eli heikentyneinä ekosysteemipalveluina. Lisäksi veden väri on hitaasti tummentunut monissa Suomen järvissä. Yksi syy tähän on juuri metsätalous kosteilla turvemailla: avohakkuut ja ojitukset lisäävät humuksen ja ravinteiden kulkeutumista vesistöihin.
Turvemaita ojitetaan ja ennallistetaan samanaikaisesti – politiikat ristiriidassa
Maankäyttö kytkeytyy kiinteästi myös ilmastokriisiin. Maaperän hiilivarastoilla ja maankäyttösektorin hiilinieluilla on tässä taistelussa valtava merkitys. Tutkimusten mukaan suurin osa ojitetuista turvemaista tulisi ennallistaa, jotta maaekosysteemit kokonaisuudessaan muuttuisivat hiilen nieluksi. Suomi kuuluu maihin, joissa ojitettujen turvemaiden ennallistamisella on poikkeuksellisen suuri päästövähennyspotentiaali.
Kaikesta tästä huolimatta soita silti ojitetaan ja ojia perataan Suomessa edelleen enemmän kuin niitä ennallistetaan.
Suomen vesilaki sallii täysin tarpeettoman ojien kaivamisen. Samaan aikaan, kun yhteiskunta käyttää ja suunnittelee käyttävänsä tulevaisuudessa miljoonia euroja soiden, purojen ja vesistöjen ennallistamiseen, kuormittuneet vesistöt kuormittuvat ja tummuvat entisestään. Kaikki tämä tekee vesiensuojelupolitiikasta hyvin ristiriitaista, ja se tulee kalliiksi.
Mitä voisimme tehdä? Kielletään uudisojitukset, muutetaan ojien perkaaminen luvanvaraiseksi, ei kaiveta ojia suoraan kiinni vesistöihin tai tarpeettoman syviksi sekä ennallistetaan heikkokasvuiset metsäojitusalueet, turvepellot ja käytöstä poistuneet turvetuotantoalueet.
Kun suon vesitalous palautetaan lähemmäs luonnontilaa, sen kyky pidättää vettä, puhdistaa valumavesiä, sitoa hiiltä ja tarjota monimuotoisia elinympäristöjä alkaa vähitellen elpyä. Samalla palautuvat tuoksut, värit ja se mystiikka, joka saa minut ja monet muut palaamaan soille yhä uudelleen ja uudelleen.
Blogi on tuotettu Suokeidas-hankkeessa, jota rahoittaa EU:n oikeudenmukaisen siirtymän rahasti JTF.
Vähennämme käytöstä poistettujen turvekenttien kasvihuonepäästöjä ja ravinnevalumia Itämereen sekä lisäämme luonnon monimuotoisuutta ennallistamalla turvekentät takaisin soiksi.
Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?
Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.
