Hyppää sisältöön
Etusivu
Mitä teemme
Itämeri-media
Halpahalli tuo myyntiin kestokassin, jonka myynnistä lahjoitetaan Itämeren suojeluun

Halpahalli tuo myyntiin kestokassin, jonka myynnistä lahjoitetaan Itämeren suojeluun

Nainen istuu kalliolla meren äärellä kestokassi vieressä

Lisätietoja

Mari Emmes
Viestintäpäällikkö
Halpahalli
mari.emmes@halpahalli.fi
+358 20 718 2200

HalpaHalli ja John Nurmisen Säätiö jatkavat muutama vuosi sitten alkanutta yhteistyötään, joka tähtää Itämeren tilan parantamiseen. HalpaHalli tuo myyntiin kestokassin, jonka 2,25 euron myyntihinnasta lahjoitetaan 50 senttiä John Nurmisen Säätiölle Itämeren pelastustyön tukemiseksi. Itämeripäivänä 2024 HalpaHalli lahjoittaa kassien myynnistä kertyneen lahjoituksen, 10 000 euroa, John Nurmisen Säätiölle.

Yhteistyöhankkeen myötä HalpaHalli tuo kestokassia myyntiin reilun 40 000 kappaleen erän. Kestokassi on valmistettu kierrätysmuovista. Tähän mennessä kestokassia on myyty noin 20 000 kappaletta. HalpaHallin tavoitteena on vuoden aikana tukea John Nurmisen Säätiötä 21 000 eurolla.

Kokkolalainen graafinen suunnittelija Elina Warsta on toiminut kestokassin suunnittelijana.

– Maisemakuvassa meri kuvataan osana elämäämme. Meri on tärkeä niin siinä asuville eläimille kuin kasveille sekä meille ihmisille. Meren hyvinvointi edesauttaa meidän kaikkien hyvinvointia. John Nurmisen Säätiö on panostanut maatalouden aiheuttaman ravinnekuorman vähentämiseen, siksi kuvassa on mukana peltomaisemaa. Suomalaisesta pellosta saamme leipää, jonka kotimaisuuteen HalpaHalli satsaa. Tuulivoimalat edustavat uusiutuvia energiamuotoja. Meren aaltojen muotokieli toistuu kuva-alueissa, kertoo Warsta.

Kestokassia myydään HalpaHallin 35 kivijalkamyymälässä sekä verkkokaupassa.

– Olemme ylpeitä siitä, että asiakkaidemme avulla olemme pystyneet lahjoittamaan näin merkittävän summan Itämeren hyväksi. Tämä 10 000 euron lahjoitus on osoitus siitä, että yhdessä voimme tehdä merkittäviä asioita ympäristön hyväksi, sanoo HalpaHallin toimitusjohtaja Janne Ylinen.

– Itämeren pelastustyö on yhteistyötä. Kiitos Kokkolan HalpaHallille tärkeästä tuesta ja yhteistyöstä. Ympäristöongelmien ratkaisemisen ohella viestimme yhdessä Itämerestä ja sen merkityksestä, jotta jokainen kiinnittäisi enemmän huomiota meren suojelemiseen arjessa, sanoo John Nurmisen Säätiön varainhankintajohtaja Erkki Salo.

Ympäristöarvot esillä niin perheyrityksessä kuin henkilökohtaisesti

HalpaHallin toimitusjohtajalla Janne Ylisellä on lämmin suhde Itämereen. Veneily on Yliselle pitkäaikainen harrastus, ja kesäisin perheen kanssa aikaa kuluu paljon Tankarin majakkasaarella Perämerellä.

– John Nurmisen Säätiö tekee äärettömän arvokasta ja tuloksellista työtä Itämeren hyväksi. Yhteistyö säätiön kanssa on tuntunut luonnolliselta valinnalta, sillä HalpaHalli perheyhtiönä puolestaan tiedostaa erittäin hyvin vastuullisuuden ja ympäristöarvojen merkityksen, Ylinen toteaa.

Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?

Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.

Lue seuraavaksi

Haku