Hyppää sisältöön
Etusivu
Mitä teemme
Itämeri-media
Itämeripäivä kokosi ihmiset juhlimaan ja toimimaan yhteisen meren puolesta 

Itämeripäivä kokosi ihmiset juhlimaan ja toimimaan yhteisen meren puolesta 

Ryhmä hymyileviä lapsia katsoo kameraan ja pitelee värikkäitä käsintehtyjä kylttejä ja paperilintumaskotteja aurinkoisena päivänä, ja kylteissä näkyy Itämeri-teemaisia viestejä.
Itämerifestissä Helsingissä vieraili paljon lapsia ja nuoria. Kuva: Joonas T. Laine

Lisätietoja

Itämeripäivää vietettiin elokuun viimeisenä torstaina 27.8. jälleen eri puolilla Itämerta. Suomessa päivän ohjelmaan kuului 95 yleisötapahtumaa 30 paikkakunnalla Kemistä Hankoon. Myös Ruotsissa, Virossa, Puolassa, Saksassa, Latviassa ja Liettuassa järjestettiin tapahtumia sekä tempauksia Itämeren kunniaksi.

Päivän aikana Itämeren äärelle kokoonnuttiin näyttelyihin, konsertteihin, koko perheen tapahtumiin, työpajoihin ja seminaareihin sekä Itämeri-lounaille ja yhteisiin pulahduksiin.

Itämeripäivä innosti myös konkreettisiin tekoihin meren hyväksi. Itämeri-ystävällistä ruokaa tarjoiltiin henkilöstö- ja kouluruokaloissa, rannoilla järjestettiin siivoustalkoita ja lapsille toteutettiin ympäristökasvatushetkiä.

”Itämeripäivän tapahtumien kirjoa on vaikea tiivistää – ja juuri siinä piilee päivän hienous. Tarjolla on valtavasti erilaisia tapoja tutustua Itämereen ja viettää sen äärellä aikaa. Monipuolinen ohjelma syntyy ennen kaikkea siitä, että mukana on niin erilaisia toimijoita: kulttuuritahoja, yrityksiä, järjestöjä, kaupunkeja, harrastusryhmiä ja yhteisöjä. Jokainen tuo päivään oman näkökulmansa ja tekee Itämeripäivästä omannäköisensä”, kiittelee Itämeripäivän tuottaja Oona Piiroinen.

Auringonpaisteisella torilla nainen kumartuneena pienen lapsen viereen; lapsi tutkii ämpäreihin ja koreihin sijoitettuja roskia ja lajittelee niitä, taustalla ihmisiä, lastenrattaat ja festivaalikojuja  Itämerifestissä.
Helsingissä järjestetty Itämerifest kokosi Kansalaistorille 15 tapahtumatelttaa ja kymmeniä Itämeri-toimijoita. Tapahtumassa vieraili yli 5 000 ihmistä, jotka pääsivät tutustumaan Itämereen pelien, työpajojen ja erilaisten osallistavien sisältöjen kautta. Kuva: Joonas T. Laine / John Nurmisen Säätiö
Luontoliiton ja John Nurmisen Säätiön Itämeri-karnevaalikulkueeseen osallistui lähes 1000 lasta ja nuorta. Kulkue kiersi lyhyen reitin Helsingin keskustassa ja päätti marssin Itämerifestiin Kansalaistorille. Kuva: Joonas T. Laine / John Nurmisen Säätiö
Turussa Itämeripäivä kokosi kaupunkilaiset ja Itämeren parissa työskentelevät toimijat Forum Marinumin piha-alueelle. Tapahtumassa pääsi tutustumaan muun muassa Itämeren tutkimukseen, vedenalaiseen äänimaisemaan, vastuulliseen kalastukseen ja Saaristomeren tilan parantamiseen. Kuva: Petteri Mäntysaari
Oulussa Itämeripäivän ohjelmassa nostettiin esiin Perämeren luonto ja kulttuuri. Päivän ohjelmaan kuului muun muassa Pelastetaan Perämeri -tapahtuma, immersiivinen Minun mereni -esitys, World Unseen -valokuvanäyttely sekä auringonlaskun aikaan järjestetty iltapulahdus. Kuvassa Oulun Teuvo Pakkalan koulun musiikkiluokat esittävät Pelastetaan Perämeri -laulun ensimmäistä kertaa yleisölle.

Itämeri yhdistää yli rajojen

Itämeripäivä on kansainvälinen juhlapäivä, jota juhlittiin tänä vuonna etenkin Ruotsissa, Virossa ja Liettuassa, jossa Klaipedan Merimuseo kutsui tutustumaan mereen opastusten ja työpajojen parissa.

Ruotsissa päivää vietettiin eri puolilla rannikkoa muun muassa seminaareissa, opastetuilla museokierroksilla ja pulahtamalla. Tukholmassa Itämeri-tietoa jaettiin uivassa venenäyttelyssä, ja Värmdössä tutustuttiin muun muassa ruovikon hyödyntämiseen. Perinteen mukaisesti Itämeripäivään osallistui myös Ruotsin kruununprinsessa Victoria, joka tutustui simpukkaviljelyyn.

Tallinnan Lennusadamassa eli Merimuseossa lapsille suunnatuilla museotunneilla perehdyttiin Itämeren erityispiirteisiin ja suojeluun, ja yleisö pääsi tutustumaan myös historiallisen laivahylyn konservointiin. Viimsin ulkomuseossa Itämeripäivää vietettiin lastenohjelman, näyttelyiden, kalastustiedon, kansantanssin, kalan maistelun ja yhteisen kello kuuden pulahduksen parissa.

Tallinnan Pikakarin rannalla ja Paljassaaren niemellä kokoonnuttiin rantaluonnon siivoustalkoisiin ja ympäristöretkelle, jolla tutustuttiin alueen luontoon, Itämeren tilaan, ihmisen vaikutuksiin ja ilmastonmuutoksen seurauksiin.

Lisäksi Virossa järjestettiin muun muassa Tallinnan merimaisemiin suuntautunut pyöräretki sekä elokuva- ja keskusteluilta Põhjala-kattopuutarhassa.

”Virossa järjestettiin tänä vuonna 11 upeaa yleisötapahtumaa. Lämmin kiitos Itämeripäivää Virossa organisoivalle Suomen Viron-instituutille sekä kaikille muille Itämeren eri rantavaltioissa päivää edistäville kumppaneille”, Itämeripäivän kansainvälisestä osuudesta vastaava Maija Soljanlahti kiittelee.

Itämeripäivä kasvatti Itämeri-aiheista uutisointia

Itämeripäivä näkyi laajasti perinteisessä ja sosiaalisessa mediassa. Koko elokuun aikana Itämeripäivä mainittiin yhteensä 473 kertaa: perinteisessä mediassa 221 kertaa ja sosiaalisessa mediassa 252 kertaa. Mainintojen yhteenlaskettu potentiaalinen yleisö oli 58,4 miljoonaa.

Myös Itämeri-aiheinen uutisointi lisääntyi selvästi elokuussa ja erityisesti Itämeripäivän aikaan. Mediassa käsiteltiin muun muassa öljyonnettomuuksiin varautumista, Itämeren eri kuormituslähteitä, ympäristölainsäädäntöä ja meriluontoa. Myös useat poliitikot ottivat julkisesti kantaa Itämeren tilaan ja suojeluun.

”On hienoa nähdä, että Itämeripäivä näkyy paitsi ihmisten arjessa ja tapahtumissa myös mediassa ja julkisessa keskustelussa. Tavoitteenamme on nostaa Itämeri-aiheita esiin ja tehdä meren tilasta ja sen suojelusta entistä näkyvämpi osa yhteiskunnallista keskustelua”, Piiroinen sanoo.

Viivakaavio, joka näyttää Meltwaterin 2.9.2026 keräämän vuoden 2026 kuukausittaisen mainintojen trendin: vaaleanpunainen "Itämeri"-viiva on kautta vuoden selvästi korkeammalla ja saavuttaa huipun elokuussa noin 300–350 maininnalla, keltainen "Itämeripäivä"-viiva on pienempi mutta nousee myös elokuussa noin 200–250 mainintaa.
Itämeripäivä- ja Itämeri-mainintojen määrä perinteisessä mediassa vuonna 2026. Tilasto on otettu Meltwater-palvelusta 2.9.2026.

Vuonna 2027 Itämeripäivää juhlitaan yhdeksättä kertaa

Itämeripäivää vietetään jälleen ensi vuonna elokuun viimeisenä torstaina 26.8.2027.

John Nurmisen Säätiö kutsuu kaikki päivästä kiinnostuneet mukaan. Itämeripäivään osallistuminen on maksutonta ja velvoittaa ainoastaan yhteisiin arvoihin sitoutumista.

”Jokainen Itämeripäivään osallistuja vastaa myös oman tapahtumansa järjestelyistä, turvallisuudesta ja markkinoinnista. Tarjoamme näihin kuitenkin kattavia vinkkejä ja teemme myös laajaa Itämeripäivän markkinointia, joka hyödyttää jokaista tapahtumajärjestäjää”, Piiroinen kertoo.

Erilaisia ohjeita ja osallistumisvinkkejä voi selata Itämeripäivän sivuilta Järjestäjälle-osuudesta.


John Nurmisen Säätiön käynnistämää ja koordinoimaa Itämeripäivää vietetään vuosittain elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Juhlinnan lisäksi tavoitteena on lisätä tietoa meren luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Vuonna 2027 Itämeripäivää vietetään 26.8. www.itämeripäivä.fi

Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?

Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.

Lue seuraavaksi

Haku