Hyppää sisältöön
Etusivu
Mitä teemme
Itämeri-media
Relex Säätiön perustajalle tärkeintä Itämerellä ovat saaret

RELEX Säätiön perustajalle tärkeintä Itämerellä ovat saaret

Saaria ja meri ylhäältä kuvattuna
Saaristomeri, kuva: Raimo Sundelin

Lisätietoja

Outi Kuittinen
CEO
RELEX säätiö
outi.kuittinen@relexfoundation.org

RELEX Säätiö tukee John Nurmisen Säätiötä Itämeren ja sen perinnön pelastamiseksi.

Marko Nikula, RELEX Säätiön hallituksen puheenjohtaja ja yksi perustajista, minkälainen itämeriläinen olet?

Meistä tuli ystäviä aikuisiällä, kun muutin Helsinkiin asumaan. Itämeri on Helsingissä itselleni aivan toisella tavalla läsnä kuin kotikaupungissani Oulussa, jossa meri ei oikeastaan merkinnyt juuri mitään. Helsingissä ryhdyin harrastamaan melontaa ja se on ollut tärkein tekijä Itämeri-suhteen syntymiseen. Nyt melonta on tosin vaihtunut purjehtimiseen.

Minkälainen on paras kokemuksesi merellä?

Minulle saaristo on Itämerta parhaimmillaan. Monet varmasti nauttivat itse purjehtimisesta, mutta minä purjehdin, jotta pääsen hienoihin paikkoihin, saariin ja tarkkailemaan eläimiä, kuten lintuja ja hylkeitä. Usein purjehdimme Saaristomerellä, mutta Ahvenanmaasta tykkään vielä enemmän.

Mieleenpainuvat hetket ovat esimerkiksi niitä, joissa merielämän kontrasti tulee esiin: tuulisen tai myrskyisen päivän lopussa purjehditaan suojaisaan satamaan, jossa aurinko paistaa, on tyyntä ja jännän pysähtynyt tunnelma eikä kukaan tiedä, miten hurja keli avomerellä on ollut.

Anna vinkki paikasta, missä Itämerellä mielestäsi kannattaa käydä

Lähellä Maarianhaminaa on Rödhamnin saari, joka on erinomainen yhdistelmä luonnonsatamaa ja palvelusatamaa. Saari on käytännössä pelkkää kalliota ja näillä kallioilla on kiva vaellella.

Miksi Itämeri valikoitui RELEX Säätiön lahjoituskohteeksi?

Säätiön perustajan näkökulmasta Itämeri oli ilmeinen kohde. Muistan 2000-luvun alkupuolelta paikkoja, joissa merivesi oli niin kirkasta, että saattoi nähdä jopa kolmen-viiden metrin syvyyteen. Purjehduksen myötä törmäsin sinileväongelmaan ja se oli konkreettinen esimerkki siitä, ettei merellä kaikki ole hyvin.

Kun perustimme RELEX Säätiön, tavoitteena oli tukea toimijoita, jotka edistävät muutosta konkreettisesti ja toimia, joilla saadaan laajin vaikutus ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä ja biodiversiteetin vaalimisessa. John Nurmisen Säätiön työssä nämä molemmat yhdistyvät ja siksi John Nurmisen Säätiö olikin ensimmäisiä kohteita, joita rahoitimme.

Itämeren tila on iso ympäristöhäpeä Suomelle ja kaikille Itämeren rantavaltioille. Ja toisaalta Itämeri on kansainvälisestikin kiinnostava meri. Hyvien uutisten vähyydestä huolimatta molemmilla säätiöillä on tavoitteena kirkasvetinen ja monimuotoinen meri.


RELEX Säätiö parempaan tulevaisuuteen edistää monimuotoista luontoa, vakaata ilmastoa ja yhdenvertaisia yhteiskuntia. Säätiö tukee näkemyksellisiä organisaatioita ja aloitteita, jotka toimivat tulevienkin sukupolvien paremman huomisen puolesta. Vaikka säätiöllä on samat perustajat ja samanlainen nimi kuin RELEX Solutions -yrityksellä, säätiö toimii täysin itsenäisesti.

Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?

Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.

Lue lisää yhteistyöuutisia

Haku