John Nurmisen Säätiön Yrityskummius on vaivaton tapa tukea Itämeren ja sen perinnön pelastamista. Valitse yrityksellesi sopiva Yrityskummiryhmä ja täytä tiedot. Voi valita joko toistuvan vuosilahjoituksen tai kertalahjoituksen. Saat käyttöösi oman Yrityskummiryhmäsi tunnuksen sekä monipuolisen viestintäpankin, jonka avulla kerrot tukijuudestasi ja Itämeren merkityksestä. Yrityskummina saat myös säännöllisesti tietoa työstämme.
MAJAKKA auttaa merellä kulkevaa niin pimeällä, kuin päivänvalossakin. Majakan tunnistettava muoto ja valo helpottaa saaren tai rannikon kohdan tunnistamisessa, varoittaa karikosta ja ohjaa aluksia kohti satamaa.
POOKI kertoo merellä kulkevalle paikan päivänvalossa. Pookin koko, muoto ja rakennustapa auttavat saaren tai rannikon kohdan tunnistamisessa ja se kertoo missä ollaan.
KUMMELI kertoo merellä ja väylillä kulkevalle paikan päivänvalossa. Kummelin muoto ja rakennustapa auttavat paikannuksessa niin isoilla selillä, kuin väylilläkin ja se kertoo missä ollaan.
Valitse alta ryhmä ja liity mukaan Yrityskummiksi!
Majakka ![]() |
Pooki ![]() |
Kummeli ![]() |
|
---|---|---|---|
Yrityskummiryhmänne tunnus, jolla voitte viestiä tuestanne Itämeren ja sen perinnön pelastamiseksi. | ![]() |
![]() |
![]() |
Säännöllistä tietoa säätiön toiminnasta ja työn tuloksista. | ![]() |
![]() |
![]() |
Sähköpostin allekirjoitukseen lisättävä banneri, jolla voitte kertoa asiakkaillenne ja muille sidosryhmillenne tuestanne Itämeren ja sen perinnön pelastamiseksi. | ![]() |
![]() |
![]() |
Kattavan materiaalipankin käyttömahdollisuus. | ![]() |
![]() |
![]() |
Säätiön digitaalisia joulumateriaaleja, kuten joulukortti, some-materiaalit, sähköpostibanneri. Materiaalit saatavissa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. | ![]() |
||
Kutsuja säätiön sidosryhmätilaisuuksiin. | ![]() |
![]() |
|
Näkyvyys logolla säätiön verkkosivustolla ja vuosikertomuksessa. | ![]() |
||
Näkyvyys nimellä säätiön verkkosivustolla ja vuosikertomuksessa. | ![]() |
||
Yrityskummiuden vuosimaksu: | Minimi 5 000 €/v | Minimi 1 000 €/v | Minimi 500 €/v |
Liitymme mukaan pelastamaan itämerta ja sen perintöä
Pooki-lahjoittajat
- Kerttunen Consulting Oy