Hyppää sisältöön
Etusivu
Mitä teemme
Itämeri-media
Itämerta juhlittiin sateesta huolimatta

Itämerta juhlittiin sateesta huolimatta

Kaksi naista ja lapsi syömässä Itämeripäivän lounasta ulkona terassilla
Kuva: Petri Anttila

Lisätietoja

Itämeripäivää juhlittiin elokuun viimeisenä torstaina sateisissa merkeissä viidettä kertaa. Suurimmat yleisöt saavutettiin virtuaalisesti ja radioaalloilla, mutta sadat ihmiset olivat liikkeellä kaupunkien keskustoissa ja rannoilla erilaisissa tapahtumissa ja tempauksissa.

Itämeripäivä alkoi aamunavauksella Helsingin kaupungintalolta. Avoimessa, Helsinki-kanavalla striimatussa tilaisuudessa kuultiin ensin tervehdykset ympäri Itämeren ja keskusteltiin Itämeren tilasta, hallitusohjelman kirjauksista sekä suomalaisten huolesta ja suhteesta Itämereen. Keskustelut Itämeren ympäriltä jatkuivat Espan lavalla ja Helsingin Sanomien verkkosivuilla. Sadat ihmiset kohtasivat Itämerta tutkivia ja sen äärellä toimivia organisaatioita Pakkahuoneenlaiturilla ja vierailivat tutkimusalus Arandalla.

Päivän ohjelmatarjontaan kuului yli 120 avointa tapahtumaa Suomessa: kohtaamisia toreilla ja teltoilla, konsertteja, näyttelyitä, työpajoja, luentoja, elokuvia, näyttelyopastuksia, teatteriesityksiä ja liikuntaa. Moni pääsi herkuttelemaan Itämeren antimilla ja osallistui rantojen siivoustalkoisiin sekä lukuisiin muihin Itämeri-ystävällisiin tekoihin ja tapahtumiin.

Sen lisäksi, että Itämeripäivää juhlittiin Suomessa 24 kaupungissa, päivää vietettiin myös Ahvenanmaalla, Latviassa, Virossa, Tanskassa ja Ruotsissa. Ruotsissa yli 30 tahoa oli mukana järjestämässä erilaisia meriaiheisia tapahtumia ja tempauksia, kuten Race For The Baltic -säätiön seminaarissa, jossa keskityttiin siniseen talouteen. Lisäksi Itämeripäivä nostettiin esille Ruotsin hovin sosiaalisen median kanavilla, Kruununprinsessa Victoria vieraili Itämeripäivänä järviruoko-teemaisen BalticReed-projektin tapahtumassa ja illalla Östersjöfestivalen -konsertissa. Virossa siivottiin rantoja ja Itämeripäivä käynnisti kaksi viikkoisen Save Our Sea -kampanjan Itämeren puolesta.

Vesistöjen tuomia virkistysmahdollisuuksia korostava Pulahdus-tempaus järjestettiin Itämeripäivänä iltakuudelta. Pulahduksen sai tehdä mihin tahansa vesistöön ja tietysti omalla tyylillä. John Nurmisen Säätiön pulahtajia nähtiin Espan lavalla ja Lauttasaaressa.

Ruokaa ja kulttuuria

Kymmenet henkilöstöruokalat, koulut ja palvelulaitokset eri puolilta Suomea loihtivat Itämerimenun, joka sisälsi lähivesien kalaa ja satokauden antimia. Useat kahvilat ja ravintolat tarjosivat Itämeri-ystävällistä ruokaa asiakkailleen.

Itämeripäivänä muistutetaan meremme uniikista kulttuurista ja historiasta. Meri mahdollistaa meille erilaisia elämyksiä ja seikkailuja.  Mukana kulttuuriteemaisessa Itämerihetkessä olivat John Nurmisen Säätiön oman Tuntematon Itämeri -näyttelyn opastusten ja keskustelujen lisäksi säätiön kokoelmien esittely ja muun muassa HAM, Suomen merimuseo, Forum Marinum sekä kymmenet muut kirjastot, teatterit, museot ja musiikintekijät.

Itämeripäivän kumppanit järjestivät monipuolista ohjelmaa myös eri-ikäisille lapsille ja nuorille. Lapset pääsivät muun muassa nauttimaan nukketeatterista, elokuvista, luontorasteista, musiikista ja tanssiesityksistä.

Itämeripäivä näkyi ja kuului mediassa

Tapahtumien ja tekojen lisäksi Itämeripäivä oli vahvasti näkyvillä mediassa. Itämeripäivä huomioitiin esimerkiksi Ylellä, MTV:llä, Helsingin Sanomissa, Turun Sanomissa ja muissa paikallislehdissä.

Sosiaalisessa mediassa jaettiin julkaisuja Itämeripäivästä tunnisteilla #itämeripäivä, #östersjödagen ja #balticseaday. Somessa postauksia ja stooreja tekivät niin yksittäiset juhlijat kuin yritykset tempauksineen ja tarjouksineen ja päiväkodit retkineen. Vaikuttajien kautta Itämeripäivällä oli satojentuhansien levikki eri somekanavilla, erityisesti Instagramissa. @BalticSeaDay-tilin kattavuus kasvoi tuhatkertaiseksi.

Itämeripäivä sai kumppaneilta lahjoitettua näkyvyyttä Helsingin Sanomien sivuilla sekä kauppakeskuksissa ympäri Suomen. Itämeripäivä näkyi Spondan kauppakeskuksien mediapinnoilla elokuun lopussa. Mukana olivat Helsingistä Citycenter ja Forum, Tampereelta Ratina, Ylöjärveltä Kauppakeskus Elo ja Kempeleessä Zeppelin.

Ensi vuonna Itämeripäivää juhlitaan jälleen elokuun viimeisenä torstaina 29.8.2024. Itämeripäivän juhliminen ei olisi mahdollista ilman sen laajaa ja aktiivista kumppanijoukkoa. Kiitoksen päivän onnistumisesta ansaitsee siis jokainen siihen tavalla ja toisella osallistunut.

www.itämeripäivä.fi

#itämeripäivä #östersjödagen #balticseaday

Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?

Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.

Lue seuraavaksi

Haku