Seela Sellan Itämeri on anteeksipyytelemätön
Kirjoittaja
Näyttelijä ja John Nurmisen Säätiön joulukampanjan kasvo Seela Sella kuvailee Itämerta hallitsemattomaksi ja pelottavaksikin. Meri voi kuitenkin rauhoittaa mieltä elämän huolien keskellä.
Loppusyksyn ilta pimenee jo, kun asetumme keskustelemaan Itämerestä Seela Sellan olohuoneen pöydän ääreen. Sella asettaa teekupit pöydälle, jonka toisella reunalla sijaitsee hänen paperientäyteinen työpisteensä. Hän istahtaa alas ja lausuu, että kaikki tarjolla olevat suklaat on sitten syötävä.
Sella on ehtinyt 60-vuotisen näyttelijän uransa aikana esiintyä lukuisissa teattereissa ympäri Suomen. Näyttelijällä on myös läheinen suhde luontoon – etenkin eläimiin sekä maalla että vedessä. Niitä hän kertoo ymmärtävänsä. Hän korostaa, että samalla, kun puolustetaan Itämerta, puolustetaan myös sen lukuisia asukkeja.
”Taistelen eläinten puolesta, rähisen”, hän sanoo.
Sella kertoo olevansa pohjimmiltaan järvi-ihminen. Hän toteaa, ettei oikeastaan ajatellut merta Tampereella varttuessaan, sillä Pyhä- ja Näsijärvet olivat maailman tärkeimmät järvet, kun taas meri tuntui kaukaiselta.
Järviä hän kuvailee lällyiksi: ne houkuttelevat luokseen ja hyväilevät jalkoja kahlatessa. Ne ovat pehmeitä ja ihmisläheisiä.
Meri puolestaan haastaa eikä sitä voi hallita. Se ei pyytele anteeksi, ei selittele turhia. Se menee silmiin ja suuhun sekä vetäytyy jalkojen alta.
Meren pahanenteisyydestä huolimatta Sella kokee olevansa itämeriläinen, onhan oma kotimaa Itämeren rannalla: ”Itämeri ja sen eläimet ovat meidän, ja niistä tulee pitää huoli.”
Merimuistoja
Helsingin rantaa Sella ei miellä Itämereksi. Meri alkaa vasta kauempana – siellä, missä tapahtuu, ja suuret aallot pauhaavat.
”En ole koskaan ajatellut, että uidessani Munkki- tai Hietaniemessä uisin Itämeressä. Se on kuin uisi Helsingin järven rannassa: ollakseen meri sitä on liian helppo lähestyä”, Sella kuvailee.
Lähelle Itämerta hän kertoo päässeensä Utössä, jonka majakassa voi kuulla tarinoita seudun tapahtumista. Utössä meri haastaa, ja vesi on hyisen kylmää. Siellä, jos jossain, on merellä.
Myös eräs purjehdusmatka muistuu mieleen. Matkassa olivat Sellan lisäksi kolme hänen tuttavaansa. Ensimmäisenä päivänä puhuttiin kaikenlaista syvällistä. Toisena hieman vähemmän. Kolmannen tai neljännen päivän aikana ei ollut enää mitään sanottavaa. Kaikki, mitä saattoi sanoa, tuntui typerältä ja lapselliselta.
Sellan mukaan meri auttaa suhteuttamaan asioita ja saa tuntemaan itsensä vain pieneksi osaksi suurta maailmaa. Merellä turha jää pois, ja jäljelle jää rauha.
Luonnon tila
Vaikka meri on pelottava, se on Sellan mukaan erityisen tärkeä: siitä näkee, jos ympäristö ja maailma voivat huonosti.
Sella kertoo keskustelleensa erään biologin kanssa aikoja sitten paluumatkallaan Lontoosta Helsinkiin. Biologi selitti silmät tuikkien tutkivansa vesikirppuja. ”Vesikirppuja!?” ajatteli hämmästynyt Sella, mutta kyseli kuitenkin kirpuista lisää. Selvisi, että vesikirput voivat kertoa, miten luonto oikein voi.
Tarina herättää kiinnostukseni, joten päätän kysyä vesikirpuista myös säätiömme meriympäristöjohtajalta Ulla Rosenströmiltä. Hän sanoo, että vesikirput voivat toden totta kertoa välillisesti vesistöjen tilasta, joskin esimerkiksi kasviplankton on kirppuja yleisemmin käytetty vesistön tilan indikaattori.
Luonnon ja meren tila huolettavat Sellaa, mutta nykypäivänä saatavilla oleva tieteellinen tieto ja nuori sukupolvi herättävät luottamusta tulevaan. Esimerkiksi ennen jätevesiä laskettiin huoletta vesistöihin, mutta nykyinen sukupolvi tietää, etteivät vesistöt puhdista itse itseään.
”Uskon, että luonto on voimakkaampi kuin me. Loppujen lopuksi se voittaa, vaikka en tiedä, kuinka monta sukupolvea siihen vaaditaan”, toteaa Sella.
Itämeri tarvitsee apuasi.
Vielä ei ole liian myöhäistä pelastaa Itämerta.
Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?
Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.
