Hyvää merenkulkijan päivää!
Kirjoittaja
25. kesäkuuta vietetään YK:n Merenkulkijan päivää ja osoitetaan kunnioitusta kaikille maailman 1,5 miljoonalle merenkulkijalle. Miten merenkulku on muuttunut vuosien saatossa? Julkaisemme juhlapäivän kunniaksi Telegrammi-lehdessä ilmestyneen jutun, jossa entinen merimies Tapani Launis muistelee työvuosiaan merellä.
Täkkärinä satamasta satamaan seilaajien aikana
John Nurmisen Säätiön toimistorakennuksessa on erikoinen huone. Sen ovesta voi astua täysin toiseen maailmaan – höyrylaivan kapteeninsalonkiin. Entinen merimies Tapani Launis kävelee salonkiin hieman jännittyneenä. Onhan salonki kapteenin valtakuntaa.
”Kansimiehet kutsuivat kipparin salonkia punaisen maton huoneeksi, rankaisupaikaksi. Ei täällä tavallinen miehistö viettänyt muuten aikaa”, Launis kertoo.
Launis pestautui merille nuorena opiskelijana 1960-luvun lopulla. Merille veti sekä verenperintö että halu ymmärtää maailmaa.
”Esi-isäni rakensivat purtensa Houtskärin saaristossa kalastusta ja asukkaiden liikkumista varten. Henkilökohtaisempi syy lähteä oli radikalisoituminen opiskelijaelämässä. Halusin selvittää, mitä maailmalla tapahtuu ja ymmärtää yhteiskunnallisia asioita.”
Merimiestyönvälityksessä kävi heti tuuri. Lauttasaaren satamassa odotti Ilmari Tuulen höyrylaiva S/S Someri. Alus oli yhtä täkkäriä, kansimiestä, vailla.
Jo kivutessaan luotsikutterista kannelle Launis ymmärsi, että pestistä ei tulisi mikään lomamatka. Sodasta selvinnyt Suomi oli haalinut kauppalaivastoonsa mitä tahansa vesillä liikkuvaa kalustoa, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ollut.
Somerin kylki oli ruostunut pahasti – vakuutusyhtiön luokituksessa sen paksuudeksi mitattiin vain puolet alkuperäisestä. Myrskyssä laiva olisi voinut helposti katketa.
”Kiipesin kannelle luotsileidareita pitkin. Sormet olivat ihan ruosteessa ja ajattelin että huh huh, mihin sitä on ryhtynytkään”, Launis muistelee.
Vesille oli päätynyt erikoisen selviytymishistorian läpikäyneitä aluksia, ja S/S Someri oli niistä yksi.
Laiva oli rakennettu Englannissa vuonna 1939 ja saatu valmiiksi juuri ennen toista maailmansotaa. Alus vältteli onnistuneesti torpedoja, kunnes saksalainen syöksypommittaja onnistui vahingoittamaan sen runkoa Englannin kanaalissa. Haavoittunut sodan runtelema hylky upotettiin saksalaisten sukellusveneiden esteeksi Thames-joelle.
Sodan jälkeen laiva nostettiin ylös, korjattiin ja myytiin Suomeen John Nurmisen varustamolle. Alus alkoi seilaamaan Inkeri Nurminen II -nimellä. Myöhemmin alus päätyi Ilmari Tuulen varustamolle ja sai nimekseen S/S Someri.
Hengenlähtö lähellä
Työ merillä ei ollut kevyttä tai vaaratonta. Launis oli saanut S/S Somerilta kansimiehen paikan, sillä edellinen kansimies oli pudonnut laivan lastiruumaan ja invalidisoitunut. Eräällä reissulla Launis meinasi kokea saman kohtalon, mutta pelastui täpärästi.
”Kun astui alukselle niin sitä tuli heti tarkkaavaiseksi. Laivalla ei voinut rentoutua”, Launis kertoo.
Vaaratilanteita oli useita. Kerran Launis meinasi jäädä hyttiin, kun aluksella syttyi tulipalo. Hiuskarvan varassa oli myös se kerta, kun paksu manillaköysi katkesi ja ampaisi korvan vierestä.
”Kuulo meni korvasta vähäksi aikaa, ja jos olisin seissyt kaksikymmentä senttiä edempänä niin ei minulla olisi päätä. Niin hirvittävä räjähdysvoima siinä on, kun tämäntapainen köysi katkeaa.”
Vaaratilanteista huolimatta elämä merillä oli antoisaa. Satamissa saatettiin viivähtää jopa useita vuorokausia, ja laivan miehistö muodosti oman yhteisönsä.
Tekniikan kehitys muutti ammattia
Merenkulkijan ammatti on muuttunut radikaalisti viimeisten vuosikymmenien aikana. Nykyaikaiset laivat ovat teknisesti niin vaativia operoitavia, että miehistön on oltava koulutettua. Teknistyvä työympäristö on myös vähentänyt laivojen henkilökuntaa. Ennen aluksella saattoi seilata jopa viidenkymmenen hengen miehistö – nykyään saman tehtävän suorittaa muutaman kymmenen hengen joukko.
”Vanhoihin tramppeihin saatiin miehistö hyvin vaihtelevista lähteistä. Joskus merielämä oli jopa pakopaikka, jos elämä maakrapujen joukossa oli vaikeaa. Itse muistan messikalleja, jotka tulivat laivalle suoraan poikakodista”, Launis muistelee.
Tekniikan kehittyminen näkyy myös rahdin logistiikassa. Nykyään merillä seilaa valtavia konttialuksia. Satamat ovat usein kaukana asutuskeskuksista sijaitsevia suursatamia, konttiterminaaleja. Satamissa seikkailu on jäänyt menneeseen. Laiva ei välttämättä tule edes satamaan asti, vaan se lastataan proomuista, raskaan tavaran kuljetukseen tarkoitetuista laivoista.
”S/S Someri oli viimeisiä maailman meriä seilaavia lentäviä hollantilaisia, päämäärättömiä satamasta satamaan vaeltajia. Laiva oli pysyvästi järjestäytynyt yhdyskunta ja elämisen ympäristö. Siellä kukin vietti aikaansa joko nuoruuden täydellä voimalla eläen ja satamasta satamaan seikkaillen tai vanhana viisaana merenkäynnin osaajana.”
Tapani Launis
- Koulutukseltaan tekniikan tohtori
- Ammatiltaan arkkitehti ja yhdyskuntasuunnittelija, nykyisin eläkkeellä
- Kirjoittanut seikkailuromaanin Laivan arvoitus (Grafiro Oy, 2023)
- Työskennellyt merimiehenä neljällä aluksella: S/S Somerilla, M/S Auroralla, M/S Eckeröllä ja M/S Sundalla
Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?
Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.
