Sotien jäljet meren pimeissä kellareissa 

Kirjoittaja

Juha Flinkman 
Tietokirjailija 

Kun merellä taistellaan, vajoavat tappioiden jäljet syvyyksiin. Sukeltaja, kirjailija ja meribiologi Juha Flinkman kertoo oheisessa blogikirjoituksessa miksi sodissa uponneet hylyt säilyvät Itämeressä poikkeuksellisen hyvin.

Joka päivä uutisissa saamme muistutuksen siitä, että sota, jonka ei enää ikinä uskottu tulevan Eurooppaan, jatkuu jo toista vuotta. Venäjän hyökkäys Ukrainaan, samoin kuin monet muutkin aikamme poliittiset ilmiöt, tuovat vähääkään historiaan perehtyneelle mieleen kahteen maailmansotaan johtaneet ajat ja tapahtumat. Me eurooppalaiset olemme olleet sotimisessa ja maailman valloituksessa planeettamme parhaita vuosisatojen ajan. Saavutus, jolla ei voi ylpeillä. Vasta kaksi 1900-luvulla käytyä maailmansotaa olivat niin kova opetus, että sen uskottiin lopettaneen tämän perinteen. Vain kuinkas onkaan käynyt… 

Sota on inhimillinen tragedia pahimmillaan miljoonille ihmisille. Niille, jotka kuolevat, mutta myös niille, jotka haavoittuvat, tai selviävät fyysisesti ehjinä. Sen lisäksi sota on taloudellinen, kulttuurinen ja ympäristöllinen katastrofi, jonka jäljiltä jälleenrakennus ja tuhojen korjaaminen jatkuu vuosia ja vuosikymmeniä. Kuitenkin lopulta sodan jäljet katoavat maan päältä huomaamattomiin. Meressä asia on toisin.

Kun merellä taistellaan, katoavat tappiot pääsääntöisesti saman tien pois silmistä, vajoten syvyyksiin. Merien pohjaan ei sodan jälkeinen jälleenrakennus juurikaan ylety. Taistelukenttä jähmettyy pohjalle fysikaalisten, kemiallisten ja biologisten hajottamisprosessien hoidettaviksi. Lämpimissä ja lauhkeissa merissä, varsinkin matalimmissa syvyyksissä, nämä prosessit voivat olla nopeitakin. Virtaukset, ruoste ja laivamato – joka muuten on simpukka – syövät hylyt muutamassa vuosikymmenessä tunnistamattomiksi romuläjiksi.  

Valtamerien syvyyksissä, kilometrien päässä pinnasta, on tilanne toinen. Olemme viime vuosina saaneet nähdä nykyaikaisen merentutkimusteknologian avulla löydettyjä hylkyjä: täysin ehjän Shackletonin Endurance-laivan, joka upposi Antarktiksen jäihin 1915, ja lukuisat toisen maailmansodan aikaiset sotalaivat Tyynenmeren syvyyksissä. Lentotukialus USS Lexington löytyi vuonna 2018 kolmen kilometrin syvyydestä siinä kunnossa, jossa se upotessaan oli. Jopa aluksella olleiden lentokoneiden maalipinta oli säilynyt lähes ennallaan. Syvyyksien ikiyössä ja kylmyydessä hajottavat prosessit ovat äärimmäisen hitaita. Myös arktiset meret säilövät hylkyjä, puisiakin, erinomaisen hienosti. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat Franklinin huono-onnisen Luoteisväylä-retkikunnan alukset HMS Erebus ja HMS Terror, joiden hylyt löytyivät vuosina 2014 ja 2016. 

On myös muita merialueita, jotka ominaisuuksiensa ansiosta säilövät hylkyjä poikkeuksellisen hyvin. Tällainen on meidän oma Itämeremme – kylmä ja vähäsuolainen sisämeri, jolla on kovin ahtaat yhteydet valtameriin. Itämerellä on laaja valuma-alue, jolle satava vesi päätyy mereen. Suolaista vettä Itämeri taas saa kapeiden Tanskan salmien kautta vain epäsäännöllisesti. Näitä suolaisen veden ajoittaisia virtauksia Itämereen kutsutaan suolapulsseiksi. Suolainen ja hapekas vesi sekoittuu huonosti makeaan veteen, ja pysyy pohjalla. Happea Itämeren syviin vesiin saadaankin lähinnä vain suolapulssien mukana. Rehevöitymisen seurauksena syvyyksiin päätyy runsaasti eloperäistä ainetta, jonka biologinen hajoaminen kuluttaa hapen loppuun, eikä uutta hapekasta vettä tule ennen seuraavaa suolapulssia. Siksi Itämeren pohjalla on laajoja hapettomia alueita, kuolleita pohjia. 

Näiden olosuhteiden myötä meillä on valmiina resepti Itämereen päätyneiden hylkyjen säilömiseksi. Alhainen suola- ja happipitoisuus hidastavat fysikaalis-kemiallisia hajoamisprosesseja, kuten ruostumista. Olosuhteiden vuoksi Itämeressä ei myöskään esiinny valtameristä tuttuja puuta ja muita materiaaleja syöviä eliöitä, kuten laivamatoja.  

Itämeri on sääolosuhteiltaan vaihteleva ja vaikeasti navigoitava, mutta silti se on ollut kansainvaellusten ajoista asti todella merkittävä kauppareitti. Itämerellä on myös sodittu kaikki pohjoisella pallonpuoliskolla käydyt sodat. Näiden seikkojen vuoksi meillä on edessämme todellinen hylkymeri, joka on täynnä hyvin säilyneitä jäänteitä pitkältä ajanjaksolta. 

Suomenlahti on kauttaaltaan matala merialue, joka on helppo miinoittaa. Kummassakin maailmansodassa se on ollut planeettamme miinoitetuin. Vaikka sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan tapahtumat Suomenlahdella eivät ole kovin hyvin tunnettuja, löytyvät niiden jäljet edelleen meren pohjalta. Badewanne-sukellusryhmä on tutkinut sotien aikaisia hylkyjä yli 30 vuoden ajan. Elokuussa 2024 ilmestyvässä kirjassamme Sodan sumua – ensimmäinen maailmansota Suomenlahdella paneudutaan historian dramaattisiin hetkiin tutkimalla arkistoja ja historiallista aineistoa. Lisäksi viemme lukijan vedenalaiskuvien ja sukelluskertomusten myötä meren pimeisiin kellareihin jääneisiin hylkyihin. Lopulta tutkimuksissamme juuri hylky on kertonut tarinan viimeisen osan. Vasta sitten olemme voineet tuoda koko kertomuksen pintaan. 

Blogikirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran John Nurmisen Säätiön Telegrammi-lehdessä (1/2024).

Ennakkotarjous verkkokaupassa! 

John Nurmisen Säätiö julkaisee syksyllä Juha Flinkmanin ja Jouni Polkon teoksen Sodan sumua – ensimmäinen maailmansota Suomenlahdella. Kirja kertoo ensimmäisen maailmansodan vaiheista Itämerellä sekä merenpohjaan päätyneiden sota- ja kauppa-alusten tarinoista.

Tilaa Sodan sumua -teos ennakkoon ja saat -20 % alennuksen. Voit hyödyntää tarjouksen 19.5.2024 asti lisäämällä verkkokaupan kassalla koodin ENNAKKOSS. Alennus koskee vain verkkokauppatilauksia. Kirjan arvioitu toimitusaika on elokuun 2024 lopussa. 

---