Pinnanalainen ennallistamistyö torjuu luontokatoa
Teksti
Kuudes sukupuuttoaalto, luontokato, luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen – kaikki viittaavat ihmisen aiheuttamaan lajikirjon köyhtymiseen. Tuhoa aiheuttaa muun muassa maankäyttö, ilmastonmuutos ja saastuminen. Lukuisat lajit, ekosysteemit ja luontotyypit ovat elämän edellytys planeetallamme, sekä maalla että vesistöissä. Onneksi voimme myös korjata aiheuttamaamme vahinkoa luontoa ennallistamalla.
Ennallistamista voidaan tehdä sekä maalla että vesistöissä. Ennallistamisen tavoitteena on palauttaa ihmistoiminnan seurauksena kärsinyttä luontoa takaisin kohti sen entistä tilaa.
Luonnon ennallistaminen ja luonnonsuojelu kulkevat käsi kädessä: jotta ennallistamisvelka ei kasva kohtuuttoman suureksi, luontoa tuhoavaa toimintaa on muutettava. Mutta kun Suomessakin lähes puolet luontotyypeistä on luokiteltu uhanalaisiksi, on pistettävä ennallistamissaappaat tai -räpylät jalkaan.
Pinnanalaista luontoa voidaan ennallistaa esimerkiksi istuttamalla lajeja alueille, joilta niitä on kadonnut. Monimuotoisuutta voidaan parantaa myös rakentamalla kiviriuttoja, jotka tukevat meriekosysteemien hyvinvointia.
Kivien kalastuksen jäljillä
Itämeren rannikoilla on omat erityispiirteensä. Paikoin merenpohja on täynnä erikokoisia kiviä, kun taas Etelä-Ruotsin Skånessa pohja on pääosin hiekkaa. Tämä on alueelle tyypillistä, mutta kivien puutteeseen on vaikuttanut myös historiallinen kivien kalastus.
”Kun kuulin kivikalastuksesta ensimmäistä kertaa, mieleeni tuli myrkyllinen kivikala. Sehän ei tietenkään ollut kyseessä. Uteliaisuuttani päädyin tekemään omaa selvitystäni asiasta”, kertoo Jonas Gustafsson, meribiologi Skånen lääninhallituksesta.
Gustafsson työskentelee kiviriuttojen ennallistamisen parissa ja on myös tutustunut Skånen alueen kivikalastuksen historiaan. Rakentamiseen tarvittavan kivimateriaalin puute ajoi aikoinaan paikalliset vesille kivien perässä.
Vanhimmat Gustafssonin löytämät lähteet ovat peräisin 1700-luvun puolivälistä ja kuvaavat kivikalastusta Ruotsissa ja Tanskassa. Ruotsissa toiminta hiipui 1970-luvulla, kun maata pitkin tehtävät kuljetukset ja betonin käyttö lisääntyivät. Monimutkaista ja kallista kivikalastusta ei ollut tarpeen jatkaa. Tanskassa kalastus kiellettiin vasta vuonna 2010.
Kiviä kalastettiin erilaisiin rakennustarkoituksiin, kuten laitureihin ja aallonmurtajiin sekä linnoitusten, talojen ja teiden rakentamiseen.
Kivikalastuksella on kuitenkin ollut vahingollisia vaikutuksia meriluontoon: kivillä on tärkeitä tehtäviä meriekosysteemeissä. Jotkut lajit, kuten levät, tarvitsevat kiviä kasvaakseen, jotkut taas käyttävät niitä piiloutuakseen ja löytääkseen ravintoa.
”Kivikalastuksella on vaikutuksia kokonaisiin ekosysteemeihin. Jos kiviriutoista hyötyviä pikkukaloja on meressä, niitä syövää turskaa on enemmän. Turska puolestaan houkuttelee paikalle esimerkiksi hylkeitä ja pyöriäisiä, jotka syövät simpukoita ja kaloja”, Gustafsson kertoo.
Luonnon monimuotoisuuden tukemiseksi kiviriuttoja voidaan kuitenkin ennallistaa.
Gustafsson muistuttaa, että kiviriuttojen luominen ei ole vain kivien heittelemistä mereen – useimmiten lopulliset tavoitteet ovat monimutkaisempia. Kiviriuttojen rakentamisessa huomioitavia asioita ovat muun muassa korkeuden vaihtelut sekä erilaisten rakojen määrä. Rakentamistavalla voidaan vaikuttaa esimerkiksi siihen, mitä lajeja riutta erityisesti hyödyttää.
Itämeren vellovat metsät
Jos Itämeren pinnan alla humisisi, ääni tulisi kultaisen ruskeista rakkohaurumetsistä. Rakkohauru kuuluu ruskoleviin ja on Itämeren monimuotoisuuden kannalta tärkeä laji.
Rakkohauru kuitenkin kärsii rehevöitymisestä: liialliset ravinteet vedessä ruokkivat rihmaleviä, jotka peittävät alleen ja tukahduttavat raukkohauruja. Samentuva vesi myös kaventaa rakkohaurulle sopivaa kasvualuetta. Vähentämällä Itämeren liiallista ravinnekuormitusta voidaan parantaa rakkohaurun kasvuedellytyksiä.
”Itämeren suurin ongelma on rehevöityminen. Yleisesti ennallistamistoimia kannattaa ja voidaan tehdä onnistuneesti vasta, kun lajin katoamisen juurisyihin on puututtu. Itämerellä tämä tarkoittaa merta kuormittavien ravinteiden leikkausta, etupäässä maa- ja metsätaloudessa”, kertoo John Nurmisen Säätiön ohjelmajohtaja Miina Mäki.
Rehevöitymisen vähentämisen lisäksi rakkohaurua voidaan auttaa ennallistamalla sen elinympäristöjä. Ennallistamistoimien onnistumiseen vaikuttavat etenkin valon saatavuus, veden suolaisuus ja kasvupohjan sopivuus.
”Meren puolella -hankkeessamme kokeilemme edistää rakkohaurun kasvuedellytyksiä niin, että puhdistamme niiden kasvualustoina toimivia kiviä, joiden lähelle tuomme aikuisia yksilöitä. Sitten toivomme, että ‘poikaset’ laskeutuvat ja kiinnittyvät putsattuihin kiviin”, kertoo Mäki.
Rakkohaurun suvullinen lisääntyminen seuraa kuunkiertoa, mikä vaikuttaa myös ennallistamistoimien ajankohtaan. Rakkohauruja istutetaan kevätkesällä ennen täysi- tai uusikuuta, jolloin haurut parittelevat. Rakkohauru on peräisin valtamerestä, jossa kuun vaiheita seuraava vuorovesi-ilmiö on vaikuttanut haurun leviämiseen.
Kuhisevat niityt
Jos rakkohauru muodostaa Itämeren metsiä, meriajokkaat muodostavat pinnanalaisia niittyjä. Toisin kuin kivipohjilla kasvava rakkohauru, meriajokas levittäytyy hiekkapohjille, sitoen pohjan sedimenttiä juurillaan. Niityt sitovat itseensä vedestä ravinteita ja Itämeren eteläisissä osissa lisäksi hiiltä.
Rakkohaurun tapaan meriajokas kärsii rehevöitymisestä, jonka seurauksena sameassa vedessä ei ole tarpeeksi valoa kasvuun. Lisäksi rihmalevät vievät meriajokkailta elintilaa.
Meriajokasniittyjä ennallistetaan siirtoistuttamalla ajokkaan pistokkaita paikkaan, jossa kasvuolosuhteet ovat suotuisat – usein alueille, joilla meriajokkaita on aiemmin esiintynyt. Tarkoitus on, että meriajokas leviää alueella istutuksen jälkeen.
”Pistokkaita voidaan ottaa lähistöllä olevista niityistä, jotka eivät kärsi keruusta. Uudelleenistutus tulee tehdä mahdollisimman pian selviytymismahdollisuuksien parantamiseksi”, Mäki kertoo.
Kukoistaessaan meriajokasniityt kuhisevat elämää: tiheänä kasvavat niityt tarjoavat suojaa esimerkiksi pikkukaloille, ja seasta löytyy erilaisia kotiloita ja äyriäisiä. Niityillä kasvaa myös muita kasvilajeja.
Ennallistaminen kannattaa
Ennallistamista ohjaavat kansainväliset ja kansalliset tavoitteet. Suomessa ollaan parhaillaan laatimassa kansallista ennallistamissuunnitelmaa, jolla vastataan Euroopan unionin asettamiin ennallistamistavoitteisiin. Tavoitteet on määritelty ennallistamisasetuksessa, jonka mukaan vähintään 20 prosenttia unionin maa- ja meripinta-alasta tulisi olla luonnon tilaa parantavien toimien piirissä vuoteen 2030 mennessä.
Vedenalaisten ennallistamistoimien tulokset ovat olleet rohkaisevia, ja ennallistamisesta opitaan koko ajan lisää. Vaikka toimilla on hintalappunsa, ennallistaminen on tärkeää paitsi luonnon, myös ihmisten hyvinvoinnin kannalta.
Ennallistamalla voidaan auttaa ihmisen toiminnan seurauksena heikentynyttä tai tuhoutunutta luontoa sekä hillitä ilmastonmuutosta. Ennallistaminen on sijoitus planeettamme tulevaisuuden hyvinvointiin.
John Nurmisen Säätiön Meren puolella -hankkeessa ennallistetaan Itämeren monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä, kuten meriajokasniittyjä, rakkohaurumetsiä ja kiviriuttoja. Samalla hankkeessa vahvistetaan tieteen ja taiteen keinoin ihmisen suhdetta mereen.
Hanketta osarahoittaa Baltic Sea Conservation Foundation.
Torjumme Itämeren luontokatoa ennallistamalla meriluontoa sekä vahvistamme tieteen ja taiteen keinoin ihmisen suhdetta mereen.
Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?
Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.
