Hyppää sisältöön
Etusivu
Mitä teemme
Itämeri-media
John Nurmisen Säätiö aloittaa kansainvälisen yhteistyön järviruo’on hyötykäytön lisäämiseksi

John Nurmisen Säätiö aloittaa kansainvälisen yhteistyön järviruo’on hyötykäytön lisäämiseksi

Ruovikoitunut rantaniitty, josta on niitetty järviruokoa

Lisätietoja

Maija Salmiovirta Projektipäällikkö, opintovapaalla

Ruovikoiden niitolla poistetaan ravinteita rehevöityneiltä rannoilta, ennallistetaan umpeenkasvaneita rantaelinympäristöjä ja tuotetaan kiertotalouden raaka-ainetta monenlaiseen käyttöön. Uudessa kansainvälisessä BalticReed -hankkeessa John Nurmisen Säätiö lisää ruovikoiden niittoa ja kehittää ruokoon pohjautuvaa liiketoimintaa Suomessa, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.

Itämeren rantojen rehevöityminen ja rantalaidunnuksen vähentyminen on kiihdyttänyt järviruo’on kasvua.  Rantavedessä kasvava järviruoko on monella matalalla merenlahdella syrjäyttänyt kaiken muun kasvuston jopa satojen hehtaarien aloilta, ja rannat ovat kasvaneet umpeen.

Rannikon ruokomassaan on sitoutunut paljon Itämerta rehevöittäviä ravinteita, joita ruoko hyödyntää kasvuunsa. Niittämällä ruovikkoja ja keräämällä ruokomassa talteen saadaan rantavesistä poistettua ravinteita ja samalla ilmastoystävällistä raaka-ainetta moneen eri käyttöön. John Nurmisen Säätiö on tehnyt töitä ruovikoiden niittämiseksi ja ruo’on jatkojalostamiseksi vuonna 2020 alkaneessa Rannikkoruokohankkeessa.

Nyt Säätiö käynnistää uuden, kansainvälisen hankkeen ruo’on niittämiseksi ja hyödyntämiseksi. Kolmevuotisessa BalticReed-hankkeessa niitetään ruokoa 12 alueella Manner-Suomen rannikolla, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa sekä järjestetään koulutusta ja työpajoja ruovikon niitosta ja ruokomateriaalin hyödyntämisestä kiinnostuneille yrityksille.

Hyödyntämällä ruokoa voidaan kierrättää ravinteita, vähentää kasvihuonekaasupäästöjä ja tukea paikallista yrittäjyyttä. Hankkeessa pyritään tiiviissä yhteistyössä yhdessä alan toimijoiden ja sidosryhmien kanssa ratkomaan ruo’on hyödyntämiseen liittyviä pullonkauloja, kuten logistiikan sujuvuutta. Ruoko on hyvin monikäyttöinen tuote, joka sopii moneen tarkoitukseen kasvualustoista rakennusmateriaaliksi. Hankkeessa kannustetaankin yrityksiä kehittämään ruo’osta erilaisia tuotteita, sillä ruoko on vielä varsin alihyödynnetty materiaali.

Yhteistyökumppaneina hankkeessa ovat Varsinais-Suomen ELY-keskus, Ammattikorkeakoulu Arcada, Ahvenanmaan maakuntahallitus, Itä-Götanmaan lääninhallitus sekä Race for the Baltic. Hanke saa rahoituksensa EU:n Interreg Central Baltic -ohjelmasta, joka rahoittaa rannikon ja meriympäristön tilaa parantavia, rajat ylittäviä yhteistyöhankkeita.

Alalla on tilaa uusille yrittäjille

Suurin osa niitetystä ruo’osta jää nykyisin joko murskattuna kasvupaikalleen tai sellaisenaan maatumaan rannan lähistölle. Tällöin ruo’on sisältämät ravinteet valuvat vähitellen takaisin vesistöön.

Alalla on tilausta niittoyrittäjille, joiden kalustolla ruoko saadaan kerättyä talteen.

“Ruo’on hyödyntämisessä on paljon vielä käyttämätöntä potentiaalia. Etsimmekin yrittäjiä, jotka lähtisivät innolla kanssamme kehittämään logistiikkaketjua, jotta ruoko saadaan kustannustehokkaasti hyötykäyttöön”, kertoo BalticReed-hankkeen projektipäällikkö Maija Salmiovirta.

Logistiikka sujuvoituu huomattavasti, jos yrittäjä pystyy hoitamaan ruo’on niiton, keruun ja kuljetuksen aina jatkojalostajalle asti. Samalla kulut laskevat ja ruokoa saadaan helpommin markkinoille.

Ruovikon niittoa rantaniityllä
Ruovikkoa riittää niitettäväksi paikoin satojen hehtaarien alueilta. Kuva: Ilkka Vuorinen

Ruo’osta on moneksi

Kesällä niitettyä ruokoa on Suomessa käytetty nykyisellään muun muassa maanparannusaineena pelloilla ja kasvualustan raaka-aineena. Ruovikon niitto ja ruo’on keruu on kuitenkin varsin työlästä ja sen vuoksi kallista. Jotta ruokoarvoketju voisi olla taloudellisesti kannattava, ruo’olle tulisi löytää korkeamman jalostusarvon käyttökohteita.

”Tarjoamme jatkojalostusyrityksille ruokoa tuotekehitystä varten. Tavoitteena on löytää toimivia ideoita sekä kesällä niitetyn vihreän että talvella niitetyn ruskean ruo’on hyödyntämiseen,” kertoo Salmiovirta.

BalticReed-hankkeessa järjestetään koulutuksia ja työpajoja nykyisille, uusille ja tuleville niittoyrittäjille sekä yrityksille, joilla on ideoita ruokomateriaalin hyödyntämiseen.

Virossa ruo’on hyödyntäminen erilaisissa kuluttajatuotteissa, kuten ruokokatoissa ja rakennuslevyissä, on jo vakiintunut, joten hankkeessa järjestetään suomalaisille, ahvenanmaalaisille ja ruotsalaisille toimijoille yhteisiä opintomatkoja Viroon. Lisäksi järjestetään työpajoja kunnille ja muille rantaruovikoiden maanomistajille.

BalticReed-logo

Lue lisää BalticReed-hankkeesta:

Hankkeet
BalticReed-hanke

Poistamme ravinteita rehevöityneiltä rannoilta niittämällä ruovikoita ja edistämällä ruo’on hyötykäyttöä.

Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?

Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.

Lue seuraavaksi

Haku