Hyppää sisältöön
Etusivu
Mitä teemme
Itämeri-media
Itämeri, maailman saastunein meri?

Itämeri, maailman saastunein meri?

Onko Itämeri saastunein meri?

Itämerta on pitkään tituleerattu maailman saastuneimmaksi mereksi. Epäkiitollisen tittelin voitosta kisaavat nykyisin muutkin merialueet, sillä maalta Itämereen päätyviä ravinnepäästöjä on saatu vähennettyä viime vuosikymmeninä. Silti Itämeri voi edelleen huonosti.

4 syytä, miksi Itämeri on yksi maailman saastuneimmista meristä

Ravinteet rehevöittävät merta, minkä seurauksena vesi samenee, sinilevät täyttävät uimarannat, pohjilta katoaa happi ja lajikato kiihtyy. Neljännes Itämeren luontotyypeistä on jo uhanlaisia. Rehevöityminen on myös suurin syy Itämeren luontokadolle.

Ravinteita pääsee mereen eniten maa- ja metsätaloudesta, pelloilta, eläinten lannasta ja metsäojista. John Nurmisen Säätiö vähentää Itämeren ravinnekuormitusta pelloilla, metsissä ja turpeennostoalueilla.

Itämeren suojelukomissio HELCOM on nostanut haitalliset aineet Itämeren toiseksi suurimmaksi uhaksi. Haitallisia aineita päätyy mereen muun muassa teollisuuden ja asutuskeskusten jätevesien mukana sekä meriliikenteestä.

Itämeri on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä merialueista. Kemikaalialukset saavat kansainvälisen lainsäädännön puitteissa päästää pesuvesiä tankeistaan ja rahtilaivat saavat laskea niiden käymäläjätevedet mereen. Seurauksena merelle voi syntyä ekosysteemille hyvin myrkyllisiä kemikaalicocktaileja.

John Nurmisen Säätiö toimii entistä puhtaamman meriliikenteen eteen satamatoimijoiden ja valvontaviranomaisten kanssa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Vaikka Itämerellä on tehty merensuojelun maailmanennätys ja vähennetty jopa 75 prosenttia Suomenlahden fosforikuormituksesta viime vuosikymmeninä, on merenpohjaan ehtinyt sitoutua suuri määrä fosforia, joka vapautuu meren sisäisten prosessien myötä takaisin veteen.

Ravinteiden poistaminen merestä on hankalaa. Sitä voi kuitenkin tehdä muun muassa hoitokalastuksella, eli rehevöitymisestä hyötyviä särkikaloja kalastamalla, sekä niittämällä rannat ja rantavedet valtaavaa ruovikkoa, joka sitoo itseensä ravinteita.

Lämpenevä merivesi muuttaa Itämeren ravintoketjuja ja vaikuttaa koko sen vedenalaiseen luontoon. Ilmastonmuutos myös pahentaa Itämeren rehevöitymistä, sillä lisääntyvä sateisuus ja leudot, lumipeitteettömät talvet lisäävät maalta Itämereen valuvaa ravinnekuormaa.

Säätiömme tekee yhteiskunnallista vaikuttamistyötä ilmastonmuutoksen torjumiseksi: kiritämme päättäjiä ilmasto- ja ympäristöystävälliseen päätöksentekoon.

Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?

Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.

Lue seuraavaksi

Haku