Hyppää sisältöön
Etusivu
Mitä teemme
Itämeri-media
KPMG liittyi John Nurmisen Säätiön tukijoiden joukkoon

KPMG liittyi John Nurmisen Säätiön tukijoiden joukkoon

Purjevene aurigonlaskussa Itämerellä

KPMG on liittynyt kesäkuussa 2023 säätiön tukijoiden joukkoon 10 000 euron lahjoituksella. Maailman merien päivänä KPMG keskusteli kahden meriin liittyvän kumppaninsa, kilpapurjehtija Nooa Laukkasen ja John Nurmisen Säätiön meriympäristön erityisasiantuntija Miina Mäen, kanssa päivän merkityksestä ja Itämeren tilasta.

Miksi maailman merien päivä on mielestäsi tärkeä?

”Vain tietoisuutta lisäämällä voimme muuttaa asenteita ja niiden kautta tekoja. Maailman merien päivä nostaa otsikoihin meriemme tilan, miten tähän on päädytty ja mitä itse kukin voi tehdä, jotta tila kohenisi. Päivä yhdistää ihmiset yhteisen ongelman äärelle ja tarjoaa mahdollisuuden oppia ja vaikuttaa. Oma mottoni onkin ollut lue, kuuntele, tutki. Mitä enemmän altistamme itseämme kiistämättömille faktoille merten huonosta tilasta, sen vaikeampi on perustella toimintaa, jonka tietää vahingoittavan sitä”, sanoo Nooa Laukkanen.

”Maailman merien päivä on hyvä päivä tuoda esiin merien merkitystä meille ihmisille. Meret tuottavat puolet ilmakehämme hapesta, ja miljardien ihmisten ruokaturva on riippuvainen hyvinvoivista valtameristä. Me ihmiset emme tule toimeen ilman meriä”, Miina Mäki jatkaa.

Miten näet oman lähimeremme Itämeren tilanteen tällä hetkellä?

”Itämerta vaivaa rehevöityminen, joka johtuu maalta tulevasta liiallisesta ravinnekuormasta. Sen lisäksi ilmastonmuutos vauhdittaa muutoksia Itämeressä, sillä vesi lämpenee ja rehevöityminen kiihtyy. Siksi meidän tulee jatkaa työtä ravinnekuorman pienentämiseksi. Hyvä uutinen on se, että ravinnekuorma on puolittunut 90-luvulta ja Itämeren tila on menossa parempaan suuntaan, kunhan teemme tarvittavat päästövähennykset”, kertoo Miina.

”Sadan vuoden aikana Itämeremme lämpötila on noussut yhteensä 3 astetta. Siitä kahden asteen nousu on tapahtunut viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana. Rakkohauru, osa Itämeren keuhkoista ja ravinnosta, kuolee 27 asteessa. Se on saavutettu minullekin rakkaan Utön eteläpuolella jo vuonna 2018”, Nooa toteaa.

Antaisitko muutaman vinkin siihen, mitä jokainen meistä voi tehdä merien hyväksi tänä kesänä?

”Vähennetään tietoisesti omaa hiilijalanjälkeämme eikä jätetä jälkeen muuta kuin jalanjälkemme. Lopetetaan turha muovin käyttö ja kerätään talteen kaikki rannoilta ja vedestä löydetty roska, kierrätetään se, jos mahdollista, muuten hävitetään asianmukaisesti. Tekojen mottoni onkin – reduce, reuse, recycle – tämän toivon jokaisen ottavan myös omaan käyttöön”, Nooa vinkkaa.

”Merkittävin yksittäinen teko on lisätä vaikkapa yksi kasvisruokapäivä viikkoon sekä käyttää enemmän Itämeren villikalaa. Molemmat vähentävät Itämeren ravinnekuormaa. Kannattaa myös huolehtia, ettei esimerkiksi mökillä päästä tiski- ja pesuvesiä käsittelemättä mereen tai järveen. Veneilijöille tärkeä vinkki on septitankin tyhjennys aina maissa. Itämeren rannoilla on paljon nähtävää, joten suositaan lähimatkailua. Lisäksi kannustetaan kavereita toimimaan Itämeren parhaaksi”, Miina kannustaa.


Nooa Laukkanen on vuoden 2024 olympialaisiin tähtäävä Suomen maajoukkuepurjehtija, joka tutkii vastuullisuutta ja merien tilaa omasta näkökulmastaan. Nooa on maailman meriä kiertävä huippupurjehtija ja Hankenilla opiskeleva tulevaisuuden tekijä.

Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?

Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.

Lue seuraavaksi

Haku