Martti Suosalo: Itämeri ei odota

Teksti:
Helmi Pörhölä

Näyttelijä Martti Suosalolle Itämeri on läheinen – joen ja meren risteymäkohta lapsuuden leikeistä tuttu. Itämeren jokakesäinen leväpuuro kuitenkin järkyttää. Suosalo tarkastelee maailman absurdiutta komedian kautta, tarkoituksenaan herätellä ihmisiä ympäristökysymyksiin aiheuttamatta häpeää tietämättömyydestä. Ympäristönsuojelussa on tärkeä pysyä liikkeessä: ottaa päivästä toiseen askelia, jotka vievät meitä vääjäämättömästi poispäin luonnon haparoitumisen tieltä. 

Meren rannalla kasvanut näyttelijä Martti Suosalo muistaa lapsuudestaan sekä kirkkaissa vesissä uivat meduusat että leikit sellutehtaalta valuneissa vaahdoissa. Lapsena vaahtoparran kasvattaminen huvitti. Perhe muutti isän työn perässä Oulusta Turkuun, jossa pienen kansanveneen purjeet kuljettivat saaristoon ja Ahvenanmaalle.  

Sinilevä ei viihdy sivuroolissa

Mutta kirkkaat vedet jäivät lapsuuden kaitafilmeihin. Mökki Turun saaristossa tuntuu välillä vähän kuin vankilalta sinilevämassan keskellä.   

Suosalo painottaa, että sinileväbakteeri on toki ollut olemassa aikojen alusta lähtien, mutta nyt se on kyllästynyt pysymään sivuroolissa. Se odottaa suu auki, kun ihmiset valuttavat fosforinsa mereen. 

Suosalo toteaa, ettei hän tule itse näkemään kirkkaita vesiä, sillä Itämereen ajan myötä jämähtänyt ravinnekuorma poistuu sieltä niin hitaasti. Mutta tuleville sukupolville, nuorille ja vasta syntymättömille, on jätettävä nykyistä elinvoimaisempi perintö. 

Meren monimuotoisuudesta on huolehdittava

Suosalon mukaan Itämeren pelastamisessa ei pidä antaa periksi. Ihmisen ahneuden aikaansaannoksia on nyt vain nöyrästi paikattava.  

”Onhan tämä ihan järkyttävää, että meillä on maailman ihanin saaristo, jonka monimuotoisuus haparoituu silmiemme edessä. Kaikkemmehan tässä täytyy tehdä sen hyvinvoinnin eteen”, Suosalo toteaa.  

Koko ongelmien nivaskaa ei voi kuitenkaan kantaa omilla harteilla ja katsoa kaikkien ihmisten, eläinten, puiden ja merien hätää – se on kuin atlasta pitelisi niskassa. Tämä ekoahdistuksessa usein lamauttaakin, etenkin nuoria. On valittava oma tontti ja pidettävä siitä huolta. Kun kaikki ottavat kevyen taakan kantaakseen, yhteinen taakka ja muutosvoima on suuri. 

Suosalo haluaa yhteiskunnan apuun

Suosalo kuitenkin tähdentää, että muutoksen pitäisi tulla sieltä, missä valta muhii: valtiolta ja päättäjiltä. Ja toisaalta talouden mekanismeista, joihin päätökset kietoutuvat. Ei voi olla niin, että yksittäiset ihmiset korjaavat asioita, joista yhteiskunnan tulisi olla vastuussa. Suosalon mukaan muutos ympäristötoimissa vaatisi poliitikoilta rohkeutta pyristellä pois valmiiksi auratulta polulta.  

Mitä jos valtio todella tukisi vahvasti maataloutta fosforipäästöjen leikkaamisessa? Suosalolla ei riitä ymmärrystä poliittisen päätöksenteon laimeuteen, kun keinoja vesien suojeluun on olemassa. 

Itämeren pelastaminen vaatii suunnanmuutosta

Suosalo tunnustaa olleensa vielä kaksi vuotta sitten ”ihan idiootti”. Kun 80-luvulla kaverit kapinoivat ja kahlitsivat itseään puihin, Suosalo muistelee potkineensa palloa ja kuunnelleensa Julio Iglesiasta. 

”Meille annetaan sellainen sapluuna, jota pitkin me pystymme kulkemaan turvallisesti huomaamatta, mitä meidän ympärillämme tapahtuu”, hän kuvailee. 

Yhteiskuntana meidän pitää pystyä tunnustamaan, että olemme lähteneet väärään suuntaan jo kauan aikaa sitten. Nyt ei auta muu, kun yrittää ottaa kiinni menetettyä aikaa. 

Huumori auttaa muutoksen kohtaamisessa

Ilmastonmuutoksen ja ympäristönongelmien vakavuutta on Suosalon mukaan usein vaikea tajuta ennen kuin joutuu itse muutoksen ankaraan silmään.  

”Kun me nähdään uutisissa, että toisaalla on kaaos menossa, me vain vilkaisemme kelloa ja ihmettelemme, että ’milloin se urheiluruutu alkaa?’”, hän sanoo. 

Suosalo toteaa, että muutokset ovat tulossa Itämerellekin, ovatkin jo täällä. Sään ääri-ilmiöt lisääntyvät, ja rehevöityminen sekä vieraslajit haittaavat Itämeren monimuotoisuutta. 

Huumori toimii. Sillä Suosalo lähestyy maailman absurdiutta: ihmiset pystyvät ottamaan vastaan helpommin hankaliakin asioita. 

Uudessa Juha Kauppisen kirjoittamassa ja Suosalon tähdittämässä monologissa Starman puheenvuoron saavat suurmetsäyhtiön edustaja, aktivisti, biologi, ja jopa varpunen sekä ulkoavaruuden henkilö. Katsoja voi sitten päättää, mistä tutkittuun tietoon pohjaavassa esityksessä onkaan kyse. Satiirinen monologi yhtä aikaa kauhistuttaa ja naurattaa. 

Välinpitämättömyyteen ei ole varaa – Itämeri tarvitsee apua

Suosalo kertoo kaverista, joka päätti myydä veneensä. Niin surulliseksi ja masentavaksi kävi merellä kulkeminen, kun jälkeen jäi vain vihreä vana leväpuurossa. Suosalolle toivoa tulevaan antavat nuoret, jotka painavat kuin kone eteenpäin.  

”Kyllä mä näen toivon siinä, että nuoret eivät ole menettäneet toivoaan, vaikka he tietävät tutkimusfaktat. Silti he jaksavat painaa. Yhteisöllisyys voimaannuttaa”, Suosalo pohtii. 

Yleisestikin Suosalon mielestä pitää tukea vimmalla heitä, jotka tekevät työtä meidän kaikkien ja tulevien sukupolvien eteen. Välinpitämättömyyteen ja jäätymiseen ei ole varaa. Pitää pyristellä ja yrittää pysyä pinnalla, vaikka kuinka kurimus veisi alaspäin. 

On tärkeää, että edes meidän lapsenlapsemme näkisivät nykyistä puhtaamman ja elinvoimaisemman Itämeren. 

Anna aineeton joululahja
– pelasta Itämeri

Miten maassa, jossa on maailman onnellisin kansa ja puhtain ilma, voi olla näin saastunut meri? Sinä voit auttaa. Tee joululahjoitus ja olet mukana pelastamassa Itämerta ja sen perintöä tuleville sukupolville. Vielä ei ole liian myöhäistä.

Lahjoita