Hyppää sisältöön

Veden vartija -elokuva sai Saara Saarelan pohtimaan yksilön vastuuta

Ohjaaja Saara Saarela tarttui Emmi Itärannan romaaniin Teemestarin kirja, koska päähenkilön rohkeus muutokseen teki häneen vaikutuksen. Elokuvan ohjaaminen sai hänet huolestumaan globaalista vesitilanteesta ja Itämeren uhkakuvista, mutta kaiken pohjalla on myös toivoa.

John Nurmisen Säätiön Minun Itämereni -podcastin erikoiskaudella puhuvat Itämerestä inspiroituneet taiteilijat. Podcastin juontaa John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt. Erikoisjaksot ovat osa John Nurmisen Säätiön 30-vuotisjuhlavuotta.

annamari arrakoski-engardt ja Saara Saarela podcaststudiossa.
Annamari Arrakoski-Engardt ja Saara Saarela podcast-studiossa.

Kuuntele Spotifyssa, iTunesissa tai Suplassa
Kaikki Minun Itämereni -podcastit

Lue seuraavaksi

Kun Meeri Koutaniemi pääsi ensi kerran merenpohjaan, hän sai naurukohtauksen

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi on kotoisin Kuusamosta, joten Itämeri on ollut hänelle vieras. Viime aikoina hän on kuitenkin kiertänyt saaristoa eri vuodenaikoina ja törmännyt uskomattomiin elämäntarinoihin ja monimuotoiseen meriluontoon. Hän on myös ottanut meren pelkoa niskasta kiinni.

John Nurmisen Säätiön Minun Itämereni -podcastin erikoiskaudella puhuvat Itämerestä inspiroituneet taiteilijat. Podcastin juontaa John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt. Erikoisjaksot ovat osa John Nurmisen Säätiön 30-vuotisjuhlavuotta.

Annamari Arrakoski-Engardt ja Meeri Koutaniemi podcast-nauhoituksissa
Annamari Arrakoski-Engardt ja Meeri Koutaniemi podcast-nauhoituksissa.

Kuuntele Spotifyssa, iTunesissa tai Suplassa
Kaikki Minun Itämereni -podcastit

Lue seuraavaksi

Jazzpianisti Jussi Fredriksson antoi saariston väreille soinnut

Jussi Fredriksson pyörittää merellistä festivaalien sarjaa nimeltä Archipelago Sea Jazz. Kun tapahtumat peruttiin koronapandemian vuoksi, hän pakkasi pianon veneeseen ja lähti saaristoon säveltämään. Jussi Fredriksson trion levyllä kuuluvat saariston värit ja myös suru Itämeren tilanteesta. Jaksossa kuullaan otteet kappaleista Red Ochre ja Dead Sea.

John Nurmisen Säätiön Minun Itämereni -podcastin erikoiskaudella puhuvat Itämerestä inspiroituneet taiteilijat. Podcastin juontaa John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt. Erikoisjaksot ovat osa John Nurmisen Säätiön 30-vuotisjuhlavuotta.

Annamari Arrakoski-Engardt ja Jussi Fredriksson podcast-nauhoituksssa.
Annamari Arrakoski-Engardt ja Jussi Fredriksson.

Kuuntele Spotifyssa, iTunesissa tai Suplassa
Kaikki Minun Itämereni -podcastit

Lue seuraavaksi

Sanna Tahvanaisen oli pakko kirjoittaa merestä, koska se pelottaa häntät

Kirjailija Sanna Tahvanaisen uusin romaani Mitä perhoset tekevät sateella kertoo hurjan rakkaustarinan, joka saa alkunsa Kökarin ulkosaaristoon kuuluvalla Källskärin saarella. Tahvanaisella on ristiriitainen suhde mereen: hän ei osaa veneillä eikä uskalla mennä veden alle, mutta hän palaa meriaiheen äärelle yhä uudelleen. Romaania kirjoittaessa hän myös oppi surullisia asioita Itämeren tilasta.

John Nurmisen Säätiön Minun Itämereni -podcastin erikoiskaudella puhuvat Itämerestä inspiroituneet taiteilijat. Podcastin juontaa John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt. Erikoisjaksot ovat osa John Nurmisen Säätiön 30-vuotisjuhlavuotta.

Sanna Tahvanainen ja Annamari Arrakoski-Engardt studiossa.
Sanna Tahvanainen ja Annamari Arrakoski-Engardt podcast-studiossa.

Kuuntele Spotifyssa, iTunesissa tai Suplassa
Kaikki Minun Itämereni -podcastit

Lue seuraavaksi

Meripelastaja Fanny Widbomille Itämeri on elämäntapa

Fanny Widbomille vapaaehtoisessa meripelastuksessa palkitsevinta on auttaa ihmisiä ja jakaa myös omaa osaamistaan muille. Häntä innostavat ensi kertaa nousevan purjeen ääni, öinen tähtitaivas meren yllä sekä turvallisesti vietetty juhannus.

Podcastissa Fanny Widbom puhuu John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardtin kanssa myös vastuullisesta veneilystä ja Itämeren muutoksesta, jonka Fanny on nähnyt lyhyessä ajassa.

John Nurmisen Säätiön Minun Itämereni -podcastin erikoiskaudella puhuvat Itämerestä inspiroituneet taiteilijat. Podcastin juontaa John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt. Erikoisjaksot ovat osa John Nurmisen Säätiön 30-vuotisjuhlavuotta.

Annamari Arrakoski-Engardt ja Fanny Wibblom
Annamari Arrakoski-Engardt ja Fanny Wibblom

Kuuntele Spotifyssa, iTunesissa tai Suplassa
Kaikki Minun Itämereni -podcastit

Lue seuraavaksi

Poistokalastukseen erikoistuneella Hannes Porkalla on rakkaussuhde Itämereen

”Sen vain kalastajat tietää, mikä merille vetää”, sanoo porvoolainen Hannes Porkka, kalastaja viidennessä polvessa. Viime vuosina hän on erikoistunut särkien, mustatokkojen ja suutareiden poistokalastukseen. Se on meren puhdistusta, kalakannan hoitoa ja kulttuurityötä.

John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardtin vieraana podcastissa on kalastaja Hannes Porkka. Podcastissa keskustellaan maailman hienoimmasta työstä: kalastamisesta,  myrskyistä ja kalastuksen tulevaisuudesta. Porkan mukaan Suomen rannikko kuhisee kalaa, mutta lisää tukea alalle tarvittaisiin.

John Nurmisen Säätiön Minun Itämereni -podcastin erikoiskaudella puhuvat Itämerestä inspiroituneet taiteilijat. Podcastin juontaa John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt. Erikoisjaksot ovat osa John Nurmisen Säätiön 30-vuotisjuhlavuotta.

Hannes Porkka ja Annamari Arrakoski-Engardt
Hannes Porkka ja Annamari Arrakoski-Engardt

Kuuntele Spotifyssa, iTunesissa tai Suplassa
Kaikki Minun Itämereni -podcastit

Lue seuraavaksi

Miten ympäristöaktivistista tuli merenkulkukonsernin johtaja, Jussi Mälkiä?

Jussi Mälkiä johtaa suurta kuljetusyritystä Meriauraa, jolla on 60 miljoonan euron liikevaihto ja palkkalistoilla 180 ihmistä. Nuoruudessaan Mälkiä oli kuitenkin Greenpeacen aktivisti, joka organisoi kampanjoita muun muassa yritysten ympäristörikkeitä vastaan.  

Itämerestä ja kestävästä merenkulusta juttelevat Jussi Mälkiä ja John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt.

Itämerestä ja kestävästä merenkulusta juttelevat Jussi Mälkiä ja John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt.

John Nurmisen Säätiön podcast Minun Itämereni saa keväällä 2022 uusia jaksoja. Nyt meriaiheisessa podcastissa esitellään Itämeren sankareita – ihmisiä, jotka tekevät konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Podcastin erikoisjaksot ovat osa John Nurmisen Säätiön 30-vuotisjuhlavuotta.

Annamari Arrakoski-Engardt ja Jussi Mälkiä
Annamari Arrakoski-Engardt ja Jussi Mälkiä

Kuuntele Spotifyssa, iTunesissa tai Suplassa
Kaikki Minun Itämereni -podcastit

Lue seuraavaksi

Näin juhlit joulua itämeriystävällisesti

Tytöt kalliolla. Auta pelastamaan Itämeri kyltit.

Lisätietoja

Itämeren pelastaja ottaa jouluna huomioon oman, läheistensä ja Itämeren hyvinvoinnin. Kokosimme jouluun liittyviä lahja- ja muita jouluvinkkejä sinulle.

Jouluruoalla on lupa herkutella

Itämeren pelastaja kokoaa joulun juhlapöytään monenlaista kasvista, sientä ja marjaa sekä juhlistaa joulua kalaherkuilla. Itämeren antimista pikkukalat, mutta myös järvien villikalat sopivat hyvin joulupöytään. Nopeat kokit taikovat kalapöydän kalatiskin ja säilykehyllyn herkuista. Kalastuksesta ja kokkailusta nauttivat kokit taas perkaavat, suolaavat ja valmistavat kalaherkut itse.

Itämeren pelastajan joulumenun alkupalat koostuvat kotimaisista kaloista, saaristolaisleivästä ja perunoista. Pääruoka on brittilaisestä ruokakulttuurista vaikutteita saadusta Wellingtonin mukulaselleristä eli lehtitaikinakuoressa tarjottavasta mukulaselleristä sekä sienistä ja pinaatista valmistetusta täytteestä. Kun uuni on jouluna jo muutenkin kuumana, niin siellä valmistuvat myös juurikkaat suolapedillä. Jälkiruokapöydässä on kaikille jotain: innokkaimmat ovat tehneet joulumakeiset itse ja toiset nauttivat suosikkikonvehtejaan. Juustokakku saa kaverikseen kirpeyttä kotimaista marjoista.

John Nurmisen Säätiön menuehdotus on ladattavissa ja jaettavissa somessa! Klikkaamalla menun annoksia pääset suoraan reseptiin.

Jouluruoka on myös ihana joululahja: kauniissa lasipurkissa herkuttelua odottava suutarinlohi on perinteinen joulun silakkaherkku, joka kelpaa lahjaksi.

Ohjeet löytyvät menusta ja martat.fi -sivustolta reseptihausta.

Joulusiivous tehdään ympäristöystävällisesti ennen ja jälkeen aaton

Joulusiivoukseen voi suhtautua innolla tai motivaatiota voi hakea vaikkapa säätiön Minun Itämereni -podcastin tarinoista tai joululaulujen rytmistä. Valitse joulusiivoukseen ympäristömerkityt tuotteet ja lotraa kemikaaleja säästeliäästi.

Muista varata ruoantähteille sopivat astiat ja tilaa jääkaapissa. Tarkista juhlapaikan lajitteluohjeet ja huomio, että joulun lahjapaperit ja ruusukkeet menevät sekajätteeseen. Jos keksit käyttää kierrätettäviä paketointitapoja, kuten paperikassin uudelleen käytön, niin Itämeri kiittää!

Lomaile lähellä

Itämeri arvostaa lähimatkaajia, erityisesti niitä, jotka jättävät vierailupaikan parempaan kuntoon, kuin mitä se tullessa oli. Lähimatkaaja kulkee kimpassa tai julkisilla ne matkat, jotka näin onnistuvat.

Anna aineeton lahja

Itämerelle voi antaa oman lahjan lahjoittamalla sen pelastustyöhön. Voit antaa myös palan Itämerta lahjaksi ystävälle tai läheisellesi. Todistukseksi lahjoituksesta saat diplomin, jonka voit tulostaa tai lähettää sähköisesti lahjan saajalle.

Aineeton lahja voi olla myös lupaus souturetkestä, eväsretkestä tai opastus hauen perkaamisen saloihin. Voit antaa lupauksen yhteisestä museovierailusta vaikkapa virtuaaliseen näyttelyyn. John Nurmisen Säätiön kokoelmia voi tutkia digitaalisessa palvelussa www.digimuseo.fi, jonka erilaisiin näyttelyihin voi tutustua yhdessä tai itsekseen tietokoneen tai tabletin ruudulta. Säätiön näyttelyt ovat maksuttomia.

Lahjaksi annettu lupaus kirjoitetaan korttiin. Kokemuksemme mukaan ajankohta on hyvä sopia ja varata kalenteriin heti, jotta lupaus ei jää eleeksi.

Anna lahja itsellesi ja lupaus Itämerelle

Kiitä itseäsi menneestä vuodesta ja ajasta, jonka olet antanut merelle ja pienille teoille arjessa.

Ehdit tehdä vielä ensi vuoden lupauksen, jonka haluat Itämerelle antaa. Tässä kolme ehdotusta:

  1. Enemmän kasviksia ja kalaa ruokavalioon: esimerkiksi kolme kala-ateriaa ja kaksi kasvispäivää viikossa. On arvioitu, että jos suomalaiset intoutuisivat syömään Itämeren villikalaa kerran viikossa, saataisiin merestä poistettua vuoden aikana noin 400 000 kg fosforia.
  2. Vähemmän lyhyitä automatkoja – lisää käveltyjä ja pyöräiltyjä kilometrejä.
  3. Ei enää myrkkymaalia veneen pohjaan vaan pohjan puhdistus mekaanisesti.

Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?

Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.

Lue seuraavaksi

Itämeren pelastustöitä Fiskarsin näyttelyssä

Suomalainen keramiikkataide ja Itämeri kohtaavat Fiskarsissa, KWUMissa 14.5.–31.9.2023.

KWUM tarkoittaa koreaksi unelmaa – Fiskarsissa se tarkoittaa Karin Widnäsin museota. Gallerian kesänäyttelyssä on esillä Karin Widnäsin Itämeren pelastustyötä mahdollistavat Magic Island –teokset.

Nojatuoleissa istuvat John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt ja keramiikkataiteilija Karin Widnäs, jolla on kädessään Magic Island -teos.
Annamari Arrakoski-Engardt sekä Karin Widnäs ja Magic Island -teos.

Keramiikkataiteilija Karin Widnäsin omista kokoelmista koostuvan pysyvän näyttelyn lisäksi museon vaihtuvissa näyttelyissä nähdään sekä kotimaisten että ulkomaisten keramiikkataiteilijoiden teoksia.

KWUM Studiokeramiikan Museo ja Galleria
Baklurantie 12, Raasepori

Kuuntele taiteilija Karin Widnäsin ja säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardtin keskustelu Minun Itämereni -podcastissa!

Keramiikkataiteilija Karin Widnäsin teos Magic Island
Magic Island -teoksia on myynnissä KWUM-museossa kesällä 2023.
Myyntihinnasta lahjoitetaan osuus John Nurmisen Säätiön Itämeren pelastustyön mahdollistamiseksi. Kuva: Rauno Traskelin

Haku