Luontokato vaarantaa parhaillaan ihmisen elämän edellytyksiä maapallolla

Kirjoittaja

Miina Mäki

Erityisasiantuntija, meriympäristö. Uudet hankkeet

miina.maki@jnfoundation.fi +358 50 576 3298

Suomen Luontopaneeli arvioi Itämeren olevan yksi maailman nopeimmin muuttuvista merialueista. Elinympäristöjen muuttuminen ei rajoitu meriin, vaan muutkin luonnonympäristöt heikkenevät globaalisti, ja nopeammin kuin koskaan ihmiskunnan historian aikana. Ensimmäistä kertaa elämän historiassa muutosvoimana on yksi laji, ihminen, kirjoittaa John Nurmisen Säätiön erityisasiantuntija Miina Mäki.

Luontopaneelin vastikään julkaistu raportti Suomen rannikon vedenalaisen luonnon köyhtymisestä vahvistaa jo pitkään pinnalla olleen huolen Itämeren tilasta: meriluonto ei voi hyvin. Meriluonnon heikentymiseen vaikuttaa samanaikaisesti useita tekijöitä, ilmastonmuutoksesta vieraslajeihin. Suurimpana syynä meriluonnon köyhtymiseen on meren rehevöityminen.

Huolestuttavaa on, että jopa neljännes rannikon vedenalaisista elinympäristöistä on luokiteltu uhanalaisiksi – niiden laatu heikkenee ja pinta-ala pienenee. Uhanalaisuus tarkoittaa, että osa meriluonnon elinympäristöistä on vaarassa kadota. Samalla katoavat niistä riippuvaisten lajien elinpaikat.

Luontokadon edetessä yksittäisten, uhanalaisten lajien suojelu ei enää riitä, kun kokonaiset luonnonympäristöt ovat uhattuina. Elinympäristöjen muuttuminen ei rajoitu meriin, vaan muutkin luonnonympäristöt heikkenevät globaalisti, ja nopeammin kuin koskaan ihmiskunnan historian aikana. Itämeressä luontokato etenee pinnan alla, ja voimme huomata sen autioina pohjina tai laihoina kalansaaliina.

Rehevöitymisen vähentäminen on tärkeää, jotta luontoarvot voivat säilyä

Maalta vesistöihin ja Itämereen valuva, ylimääräinen ravinnekuormitus on jatkunut jo vuosikymmeniä. Rehevöitymisen seurauksena rannikon meriluonto kärsii muun muassa veden samenemisesta, rihmalevien lisääntymisestä ja hapen puutteesta pohjilla. Kasvillisuus riutuu, kalojen kutualueet huononevat ja meren ravintoketjut muuttuvat. Ravinnekuorman leikkaamiseksi on Itämeren maissa tehty paljon, ja kuormitus onkin saatu 1990-luvulta puolitettua. Tähänastinen työ ole ei ollut turhaa, sillä ilman suojelutoimia meren tila olisi paljon nykyistä heikompi. Ravinteita kuitenkin valuu mereen yhä liikaa.

Suomi on sitoutunut luontokadon pysäyttämiseen ja vahvistamaan luonnon monimuotoisuutta sekä EU:n Biodiversiteettistrategiassa että YK:n Luontosopimuksessa. Yhtenä toimenpiteenä ja tavoiteena on suojella 30 prosenttia maa- ja meripinta-alasta vuoteen 2030 mennessä. Itämeren uhanalainen luonto ei kuitenkaan säily edes suojelualueilla, mikäli rehevöitymistä ei samalla saada kuriin ja meren tilaa parannettua.

Meriluonnon suojelussa tarvitaan sekä pitkäjänteisyyttä että nopeita toimia

Vaikka luontokato on globaali ilmiö, se tapahtuu aina paikallisesti. Yksittäisen, paikallisen muutoksen vaikutus voi tuntua pieneltä. Mittakaava kuitenkin muuttuu, kun tarkastellaan vaikkapa kaikilla Itämeren rannoilla tai muissa maailman merissä tapahtuvien muutosten yhteisvaikutusta. Kun luonnonympäristöt heikkenevät riittävän monessa paikassa, vaikutukset ovat laajamittaisia. Onneksi sama matematiikka pätee myös suojelutyössä: monta pientä tekoa on yhdessä enemmän.

Meren rehevöitymiseen ja meriluonnon köyhtymiseen voidaan puuttua nopeasti, ja tietoa tarvittavista toimenpiteistä on tarpeeksi – tarvitaan vain riittävästi tahtoa ja resursseja toimien toteuttamiseen. Toimenpiteitä maa- ja metsätalouden kuormituksen vähentämiseksi tulisi ohjata ensisijaisesti sinne, missä niillä saadaan aikaan tehokas vaikutus. Meriluonnon luontoarvoja ja monimuotoisuudelle tärkeitä alueita pitäisi myös voida suojella priorisoimalla niitä luvituksessa ja päätöksenteossa. Vaikka paljon on jo saatu aikaan, pitkäjänteistä merensuojelutyötä on jatkettava, jotta Itämeri voisi paremmin.

Mihin luontokato johtaa?

Lyhyellä aikajänteellä luonnonympäristöjen heikkenemisen vaikutukset tuntuvat taloudessa, tai siinä, miten voimme luontoa hyödyntää. Aiempien, maapallon elämää muuttaneiden suurten ympäristönmuutosten äärimmäisiä seurauksia ovat olleet massasukupuutot, jolloin suuri osa aiemmin eläneistä lajeista katosi maapallolta kokonaan.

Elämälle muutos on myös uuden alku: sukupuuttoaaltoja seurannut lajien tyhjiö on täyttynyt nopeasti, kun katastrofista selvinneen lajiston rippeistä on vuosimiljoonien kuluessa syntynyt uudenlainen lajikirjo. Myös nopeus on suhteellista, sillä yksilön tai yhden lajin näkökulmasta vuosimiljoona on lukematon määrä sukupolvia. Seuraavan sukupolven selviytyminen, ja samalla koko lajin tulevaisuus, riippuu siitä, miten hyvin yksilöt pystyvät sopeutumaan muuttuvaan ympäristöön.

Mitä merkitystä luontokadolla ihmiselle on?

Mitä merkitystä luonnon muuttumisella meille siis on? Ihminen on osa luontoa, ja tarvitsemme hyvinvoivia luonnonympäristöjä ja toimivia luonnon prosesseja, jotka ylläpitävät nykyisenlaisia, lajillemme sopivia elinoloja planeetan eri kolkissa. Elämä maapallolla on selviytynyt suuren mittakaavan muutoksista ennenkin – mutta erilaisena kuin koskaan aiemmin.

Katastrofit ja luonnonmullistukset ovat muutosvoima, jonka edessä elämä mukautuu uudenlaisiin oloihin. Nykyinen ilmastonmuutos ja luonnon hupeneminen vertautuu aiempiin mullistuksiin. Ensimmäistä kertaa elämän historiassa muutosvoimana on nyt yksi laji, ihminen. Olemme saaneet aikaan luonnonympäristöissä muutoksia, jotka parhaillaan vaarantavat meille itsellemme tärkeitä elämän edellytyksiä maapallolla.

Elämä maapallolla selviää ihmisestä riippumatta, mutta voimme vaikuttaa oman lajimme tulevaisuuteen. Samalla voimme auttaa luontoa toipumaan.

Lue lisää luontokadosta: