Sinilevätesti

Kuinka sinilevän tunnistaa ja miten voi varmistua siitä, että kyseessä on levä eikä esimerkiksi siitepöly?

Mikäli sinilevää on vähän, se näkyy veden seassa pieninä, vihertävinä ja kellertävinä hiukkasina. Tuulen mukana sinilevä voi kasaantua kellertäviksi raidoiksi rantaveteen. Suuri määrä sinilevää muodostaa vihertäviä ja kellertäviä levälauttoja. Pahimmillaan sinilevä näyttäytyy maalimaisena kerroksena veden pinnassa, tai vesi voi näyttää jopa hernekeittomaiselta.

Sinilevän voi sekoittaa havupuiden siitepölyyn, jota kertyy pintavesiin erityisesti loppukeväästä ja alkukesästä. Siitepöly on väriltään keltaisempaa kuin sinilevä. Sinilevän tunnistukseen on kaksi helppoa testiä, jotka auttavat erottamaan sen muista levistä ja siitepölystä.

Onko vedessä sinilevää – tee tikkutesti tai lasitesti!

Tikkutesti

Kokeile pitkällä tikulla vedessä olevaa levää. Sinilevä hajoaa hitusina veteen. Jos levä jää roikkuman rihmamaisesti keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä.

Lasitesti

Ota vettä lasiin kohdasta, jossa olet havainnut levää. Anna lasin seistä pöydällä noin tunnin ajan. Jos pinnalle nousee kerros vihertäviä hiukkasia, kyseessä on mitä todennäköisimmin sinilevä. Esimerkiksi männyn siitepölyn tunnistaa tällä testillä väristä: siitepöly on keltaista tai kellertävää, ei vihreää.

Lue lisää

Mistä sinilevä johtuu? 

Mitä oireita sinilevä voi aiheuttaa ?

Jos sinilevää on rannassa, voiko siinä uida?