21.01.2014

Joulukampanja: Horisonttiin välkkeitä, joulukampanjan arvonta suoritettu

Yksityislahjoittajat innostuivat antamaan välke-laattoja joululahjaksi, joten Horisontti -taideteos on taas saamassa lisää pituutta. Kampanja on edennyt reilusti yli puolen välin, sillä joulukuun jälkeen välke-laattoja oli jäljellä alle 1500 kpl. Kesällä 2013 käynnistyneellä kampanjalla oli joulukuun loppuun mennessä kerätty lähes 140 000 euroa.

Myös yritykset osallistuivat aktiivisesti joulun aikaan. Yli 50 yritystä teki joululahjoituksen Puhdas Itämeri -hankkeille, ja joukossa oli noin 30 uutta tukijayritystä. Yhteensä yrityksiltä saatiin joululahjoituksina noin 75 000 euroa. Lista kaikista joululahjoituksen tehneistä yrityksistä alla.

Emmi Korhonen Oulusta on voittanut joulukampanjan arvonnassa Alpo Tuurnalan uutuuskirjan Luotsisaaren tarina – Merimatkoja menneeseen. Sähköisiä joulukortteja lähetettiin yhteensä 387 kpl, ja arvontaan osallistui 235 sähköisen joulukortin lähettäjää. Arvonnan suoritti 8.1. 2014 John Nurmisen Säätiön asiamies Erik Båsk.

Majakka/väh. 1000 eur lahjoittaneet yritykset

Adven
Algol
Arkkitehtitoimisto Virkkunen
Balance-Team
Castrén & Snellman
Colemont Finland
Communicea
Fiskars
F-secure
Familjen Hartwalls Fond
LJR Accounting
Merimieseläkekassa
Necorpoint
Pohjolan voima
PYR
Rejlers
RP Logistics
Sail Tech
Solgar Nordic
Suomen Palautuspakkaus
Sweco Industry
Travel Specialist Group
Turun ylioppilaskyläsäätiö
Wilhelmsen Ship Service

Pooki/alle 1000 eur lahjoittaneet yritykset

Alligator Design
Analystica
Boistö
Cafe Skepparen
Captol Invest
Catec
Emce Palkkapalvelu
Energico
FIM Varainhoito
Fredman & Månsson asianajotoimisto
Furuno Finland
Global Sourcing Finland
Greenstep
Hako Ground & Garden
KCL Kymen laboratorio
Koti ja kuusi
Memedia
Itämeren Portti
Päivi Saarela Communications
Pippan tilipalvelu
Prima Shipping
Punakettu Luonto- ja ohjelmapalvelut
Salomaan konepaja
Strömma Suomi
SuSe
Telinekataja
Veka-line
Wermundsen

 

Aiheeseen liittyvää