Juha Hurmeen blogi: Merestä törröttävä sora- ja kivikasa
John Nurmisen Säätiö järjestää tulevana kesänä Itämeren eräteatterikurssin yhteistyössä teatteriohjaaja, kirjailija Juha Hurmeen kanssa. Kurssilla tehdään päivittäin erilaisia teatteriharjoitteita Jurmon saaren eräolosuhteissa. Lue millaiseen luontoon ja historiaan Hurme törmäsi vieraillessaan saaressa.
Jurmo on hurja paikka. Meren ja elämän kova todellisuus iskee Jurmossa kävijää paljaana ja raakana aisteihin ja tajuntaan.
Omalla olemassaolollaan saari kertoo Itämeren syntyhistoriasta. Saari on III Salpausselän merestä nouseva osa. Kolme kappaletta Salpausseliksi kutsuttuja kivestä ja sorasta rakentuvia reunamuodostumia syntyi 10 000–12 000 vuotta sitten, kun jään sulaminen tyssäsi kolme kertaa pariksi sadaksi vuodeksi kerrallaan ilmaston tilapäisen viilenemisen vuoksi. Suunnilleen koillisesta lounaaseen mutkittelevat soraharjut osoittavat mannerjään reunan silloisen linjan, jota vasten veden voimat keräsivät kiviaineksen.
Saaristomeri on jo 2 000 vuotta sitten ollut merkittävää eräaluetta, joten Jurmon ja ihmisen yhteiselolla saattaa hyvinkin olla rautakautiset juuret. Suomalaiset folkloristit (Kaarle Krohn, Uno Harva) kehittivät itsenäisen Suomen alkuvuosikymmeninä villejä itämerensuomalaisen runouden historiallisia tulkintoja, joista erään mukaan seppä Ilmarisen takoma salaperäinen sampo saattoi upota mereen noin vuonna 800 jonnekin Jurmon tienoille!
On ehkä syytä mainita, että nykytiede pitää tällaisia tulkintoja täysin virheellisinä nationalistisina fantasioina.
Jurmon historiallinen aika alkoi 1200-luvulla, jolloin saaresta löytyy maininta tanskalaisessa purjehdusoppaassa reitillä, jonka määränpää oli Rääveli eli nykyinen Tallinna. Vuonna 1540 Jurmon nimi löytyy Ruotsin kruunun asiakirjoista.
Keskiajalla Jurmossa tiedetään olleen asutusta ja luultavasti katolinen kirkkorakennus. Katolinen kausi päättyi Ruotsissa Kustaa Vaasan 1520-luvulla suorittamaan reformiin. Perimätiedon mukaan Kustaa Vaasa sai tietää, että jurmolaiset houkuttelivat merkkitulilla laivoja haaksirikkoihin ja harjoittivat rantarosvousta. Hänen määräyksestään rosvosaari olisi taloineen, asukkaineen ja metsineen poltettu maan tasalle.
Tämä on pelkkä tarina, jolle ei ole historiallisia todisteita. Toisaalta saaren karuus, puuttomuus ja mullattomuus selittyisi kaiken kasvuston tuhonneen muinaisen tulipalon avulla.
Varmaa on sen sijaan se, että Kustaa Vaasan toimeksiannosta Mikael Agricola työryhmineen kehitti suomen kirjakielen 1540-luvulla, jotta reformoidun Ruotsin Itämaan (Österlandet/Ostlandia) suomenkielinen väestönosa pystyisi tavaamaan luterilaisen ihanteen mukaan jumalansanaa. Jurmon nimen arvellaan lyhentyneen suomenkielisestä nimityksestä Juurimaa.
Jurmon nykyinen kappeli on peräisin vuodelta 1846, mutta se sisältää vanhempia artefakteja. Katossa roikkuvan votiivilaivan on veistänyt saarelle jäänyt merimies 1700-luvulla. Votum on latinaa ja tarkoittaa uhria, lupausta, lahjaa, toivomusta tai rukousta. Valtavan taitotyömäärän vaativa laivan pienoismalli lahjoitettiin kirkolle joko kiitokseksi pelastumisesta merihädässä tai uhrirukoukseksi, jotta tulevista ahdingoista selvittäisiin kuiville. Pyhää Annaa, Jeesuksen mummua, esittävän puuveistoksen täytyy olla huomattavasti votiivilaivaakin vanhempaa perua.
Kun kappelia rakennettiin Jurmoon 1840-luvulla, Suomen suuriruhtinaskunnassa oli käynnistynyt kiistely luonnontieteilijöiden uudesta hypoteesista, jääkaudesta, jonka avulla kyettiin selittämään maaperän ja vesistöjen ilmiöitä ja esimerkiksi Jurmon olemassaolo. Vastustus oli ankaraa, koska ajatus Jumalan luomasta 6000 vuoden ikäisestä maailmasta oli vielä vallitseva käsitys suomalaisten tieteilijöidenkin keskuudessa.
Kappeli kuuluu Jurmon länsirannan kylään, jolla on valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön status. Saaristomeri on puolestaan yksi Suomen 27 kansallismaisemasta. Jurmossa kulkija on siten kaksinkertaisen arvolatauksen piirittämä. Ulkosaariston sitkeää kulttuurista muutosvastarintaa kuvaa hyvin se, että Jurmossa luovuttiin isojaosta vuonna 1989! Muualla Suomessa/Ruotsissa tämä ikivanhan sarkajaon rationalisointi suoritettiin noin 200 vuotta aiemmin.
Puolen kilometrin päästä kylän pohjoispuolelta löytyy neljä peräkkäistä kivikehää, joita on nimityksen Munkringarna (Munkinkehät) perusteella myös arveltu katolisen kauden mystisiksi reliikeiksi. Järkevämpi selitys lienee, että ne ovat huomattavasti myöhempien aikojen hylkeenpyytäjien tukikohtien ”kivijalkoja” tai jotain karjanhoitoon liittyvää.
Kaikkinensa Jurmo on pauhaavan meren ympäröimä piskuinen, lähes puuton, kanervainen moreeninummi, jolle on kehittynyt erittäin rikas kasvi- ja eläinlajisto. Saari on otollinen elinympäristö monille harvinaisillekin merilinnuille ja muuttoaikoina bongareiden paratiisi.
Jurmo on kaikkina vuodenaikoina täydellinen paikka tutkia ja mietiskellä merta, maata, ilmatilaa, elämää, ja ihmisen osuutta tässä kokonaisuudessa yhtenä lajina, osallisena, ymmärtäjänä, vastuunkantajana, tuhoajana ja suojelijana.
Jurmossa on niin tyhjää, että harvinaiset ajatukset uskaltavat tulla koloistaan esiin poikkeuksellisen hyvin.
Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?
Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.
