Hyppää sisältöön
Etusivu
Mitä teemme
Itämeri-media
Suomenlinnassa sukelletaan Itämereen

Suomenlinnassa sukelletaan Itämereen

Kirjoittajat

Heidi O’Gorman
Viestintäasiantuntija
Suomenlinnan hoitokunta

Tänä kesänä Suomenlinnassa saa nauttia Itämerestä kaikilla aisteilla. Tuntematon Itämeri -näyttelyssä voi nähdä seitsemän taiteilijan teoksia, joissa ihmisen ja meren suhdetta tarkastellaan sekä pinnan alta että päältä.

Suomenlinnan kirkon torni ja taustalla merimaisema
Suomenlinna on kiehtova matkakohde, joka pursuaa historiaa, upeita nähtävyyksiä ja merellistä maisemaa. Jo matka linnoitukseen avaa aistit merelle. Kuva: Suomenlinnan hoitokunta

Unescon maailmanperintökohteen historia törmää nykytaiteeseen Levyhallissa, John Nurmisen Säätiön tuottamassa Tuntematon Itämeri -näyttelyssä. Näyttely on Itämerta omassa taiteessaan tutkineiden taiteilijoiden välillä käytävä vuoropuhelu. Jan Eerala, Kaisu Koivisto, Anna Nykyri, Meeri Koutaniemi, Renja Leino, Arja Renell ja Raimo Sundelin luovat Levyhalliin moniäänisen, Itämerestä kertovan näyttelyn ja aistikokonaisuuden. Teokset kuvaavat ihmisen ja meren suhdetta, merta pinnan alta ja päältä.

– Tuntematon Itämeri kutsuu meidät tutkimaan myös omaa suhdettamme mereen, kehittämään merenlukutaitoamme. Toivon, että me kaikki pohtisimme, mitä omalla toiminnallamme merelle aiheutamme. Kannustan jokaista etsimään itsestään merenpelastajan, joka ryhtyy sanoista tekoihin, sanoo John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt.

– Kipinän näyttelyn tuottamiseen antoi valokuvaaja Meeri Koutaniemi, joka omasta intohimostaan Itämerta ja sen suojelutyötä kohtaan halusi tutustua Itämereen ja sen ihmisiin itselleen uusin menetelmin. Olemme onnistuneet törmäyttämään toisilleen aikaisemmin tuntemattomia yhteisöjä, taiteilijoita ja tutkijoita Itämeren äärelle. Tämä työ jatkuu läpi kesän, kun järjestämme keskusteluja ja kohtaamisia eri alojen tutkijoiden ja Itämerestä inspiroituvien taiteilijoiden kesken, kertoo näyttelyn tuottaja Elina Tuomarila.

Kestävää ja kierrätettävää

– Levyhallissa esillä oleva näyttely on rakennettu kevyesti ja tilan avaruutta kunnioittaen. Vaikka kaikki on suunniteltu viimeistä piirtoa myöten, ei suunnitelmallisuus näy, kun kyseessä on Levyhallin tyyppinen historiallisesti kiinnostava ja uniikki tila, toteaa Tuomarila.

Tuntematon Itämeri -näyttelyn rakentamisessa suositaan kierrätysmateriaaleja. Suurimmat rakenteet sekä valo- ja ääniteosten tekniikka vuokrataan. Paperista informaatiomateriaalia näyttelystä ei myöskään ole jaossa, vaan kaikki tieto löytyy verkosta.

Näyttelykokonaisuus sopii teemojensa vuoksi erinomaisesti Suomenlinnaan. Vastuullisuus on ensiarvoisen tärkeä toimintaa ohjaava arvo Unescon maailmanperintökohteessa. Ekologinen, sosiokulttuurinen sekä taloudellinen kestävyys ovat merellisen kaupunginosan ja matkailun kehittämisen keskiössä.

Huolenpito velvoittaa

Suomenlinnan vetovoimatekijöitä ovat sen rikas historia, upeat nähtävyydet ja merellinen ympäristö monine palveluineen. Viimeisen 20 vuoden aikana kävijämäärät ovat kasvaneet. Koronaa edeltävinä vuosina rikkoutui yli miljoonan vuosittaisen kävijän rajapyykki, mikä tekee Suomenlinnasta yhden maamme suosituimmista vierailukohteista.

Ainutlaatuisessa merilinnoituksessa yhdistyvätkin suuret kävijämäärät, kulttuuri- ja luontoarvojen vaaliminen, lähialueen ihmisten virkistäytyminen ja Helsingin merellisimmän kaupunginosan asukkaiden arki.

– Status maailmanperintökohteena velvoittaa meitä huolehtimaan siitä, että jokainen on tervetullut Suomenlinnaan ja voi myös omalla toiminnallaan kohteessa huolehtia maailmanperinnön säilymisestä tuleville sukupolville. Kestävän matkailun periaatteita noudattamalla pyritään minimoimaan matkailusta aiheutuvat mahdolliset negatiiviset vaikutukset ja maksimoimaan sen tuomat positiiviset vaikutukset, linjaa Suomenlinnan hoitokunnan matkailuasiantuntija Milla Öystilä.

Suomenlinnan hoitokunta on opetus- ja kulttuuriministeriön alainen valtion virasto, joka hallinnoi, ylläpitää, restauroi ja esittelee Suomenlinnaa. Suomenlinnan hoitokunta pyrkii huomioimaan kestävyyden kaikessa toiminnassaan. Kestäviin toimintatapoihin kannustetaan myös hoitokunnan sidosryhmiä, kuten palveluntarjoajia ja tapahtumajärjestäjiä.

Myös Suomenlinnan kävijöitä halutaan osallistaa vastuullisuustyöhön sekä huomioida heidän toiveitaan entistäkin vastuullisemmasta Suomenlinnasta.


Tuntematon Itämeri

John Nurmisen Säätiön tuottama Tuntematon Itämeri on moniääninen näyttely sekä aistikokonaisuus.

Seitsemän taiteilijan teokset kutsuvat kävijöitä kehittämään omaa merenlukutaitoaan sekä tutkimaan suhdettaan mereen.
Tuntematon Itämeri -näyttely avautui 17.5. Suomenlinnan Levyhalliin. Maksuton näyttely on avoinna 15.9. saakka.

Tiistai – Torstai klo 12-18
Perjantai – Sunnuntai klo 12-16

Näyttely on Valitse Vastuullisemmin! -tapahtuma ja täyttää MyHelsinki -kriteerejä.


Artikkeli julkaistiin Content Housen tuottamassa kaupallisessa Itämeri-julkaisussa, joka jaeltiin Helsingin Sanomien yhteydessä 17.5.2023.

Haluatko pysyä kartalla Itämeren tilasta?

Tilaa uutiskirjeemme ja kuulet ensimmäisenä Itämeri-aiheisista tapahtumista, säätiön hankkeiden etenemisestä, merellisistä julkaisuista ja muista kiinnostavista sisällöistä.

Lue seuraavaksi

Haku